Polyteekkari |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
|
![]() |
![]() |
Tuomas Kangasniemi
Lisääntyvät mielenterveysongelmat ovat nousseet viime vuosina
yhteiskunnalliseksi kestoteemaksi. Erityinen puhe on ollut työ- ja
opintoperäisistä vaivoista. Esimerkiksi yliopisto-opiskelijoilla
unioireet, jännittyneisyys ja keskittymisvaikeudet olivat noin
1,5-kertaistuneet vuosien 2000 ja 2004 välillä YTHS:n tutkimuksen
mukaan (Kunttu ja Huttunen).
Julkiset reaktiot tähän ovat kuitenkin masentavan mitäänsanomattomia.
Poliittinen jargon on esimerkki parhaasta päästä. Budjetin viilailuun
keskittyvä kansanedustaja puhuu vain poliitikon näkökulmasta:
mielenterveystyön rahoituksesta tai sen puutteesta kaikki on kiinni.
Lisäksi puolueet ovat monista tavoitteista puuduttavan yksimielisiä.
Reaktio numero kaksi on joutava yleishumaani päivittely. Sitä harrastavat varsinkin "sosiaalisesti tiedostavat" piirit, kuten vasemmistolehdistö ja jälkikristillisessä vihreydessään rypevä luterilainen kirkko.
Pehmeät arvot -kolumnistien idea sinänsä on hyvä - kovista
tulostavoitteista pitäisi joustaa. Realistiset keinot tämän
saavuttamiseksi jäävät kuitenkin antamatta, ja tosielämässä teksti
palvelee vain kirjoittajansa sisäisen puhdistautumisen tarvetta. On
lohdullista sanoa, että "en se ollut minä, joka vaati isoja voittoja ja
ylitöitä".
Pehmohumanistien mallissa vuotaa siis ennen kaikkea sokeus syille ja
seurauksille. Arvot ja asenteet ovat koventuneet, kuten sanonta kuuluu,
mutta optiomiljonäärien sokea ahneus yksinkertaisesti ei selitä koko
ilmiötä.
Reaalipolitiikan salongeissa syitä ymmärretään hyvin, mutta siellä
ei ole todellista rohkeutta parantaa maailmaa ja sanoa ääneen tyrmäävää
tulevaisuutta. Lopulta vain ruinataan rahaa pää pussissa, niin kuin
sillä saataisiin ihmissielu kuntoon.
Paras hypoteesini on, että työ- ja opiskelumaailman tappotahtiin
vaikuttaa ennen kaikkea kolme syytä: niin sanottu Kiina-ilmiö, tiedon
räjähtänyt määrä sekä kaiken taustalla tavallisen kuluttajan kyltymätön
huvituksenhalu. Mielenterveysongelmiin kokonaisuutena vaikuttavat
lukuisat muutkin seikat, mutta ne täytyy sivuuttaa näin suppeasta
kirjoituksesta.
Kiina-ilmiön osuus lienee selvä. Vielä 40 vuotta sitten länsimaailmalla oli taloudellinen hegemonia, mutta nykyisin Aasiassa on yli kaksi miljardia nousevaa kilpailijaa. Samaan aikaan oma väestökehityksemme on laskeva. Vaikka vaurauden kokonaismäärä maailmassa on kasvanut rajusti, lännessä joudutaan tekemään työtä entistä enemmän ja kiireisemmin, jos kotiin halutaan kantaa joka joulu uudet huipputietokoneet.
Tiedon määrä on Kiina-ilmiön vastine opiskelussa, ja se korostuu
teknisillä aloilla. Esimerkiksi TKK:lla lukuisat kurssit pysyivät
tutkintouudistuksessa entisellään, mutta opintoviikot muutettiin
härskisti suoraan pisteiksi. Tätä ei tehty huvin vuoksi, vaan pakosta.
Hyödyllisen tuotekehittäjän on opiskeltava koko ajan enemmän, jotta hän
pääsisi jossakin vaiheessa uuteen tutkimustietoon käsiksi.
Surullista on, että ensimmäisen faktan voisi pysäyttää vain
nukettamalla Kiinan - mitä en suosittele - ja jälkimmäisessä
ihmisluonnon rajallisuutta ei voi paeta mihinkään.
Viimeisen syy-yhteyden muuttaminen on periaatteessa vaihtoehto, mutta
uskallan ennustaa, että mukavuudenhalumme ei tule vähenemään ennen kuin
on pakko. Megapikselit ovat must, ja siksi insinöörin täytyy hikoilla
koulussa. Kiinalaisille antautuminen kilpailussa toisi lisäksi omat
ongelmansa.
Opiskelu ja työ eivät siis muutu kevyemmiksi, vaikka kuinka
haluamme: päinvastoin tästä kaikesta tulee koko ajan vain raskaampaa.
Eikä suurin syyllinen ole ahne miljonääri, vaan Meikälän Matti, jonka
täytyy viettää täydellistä elämää mahdollisimman pitkään mahdollisimman
monen lääkekuurin ja hypermediasovelluksen kera.