Polyteekkari |
Gun´n´roses kävi suomessa.
Lasse Kahila
Muodilla on tapana muuttua eikä musiikkimuoti tee tästä poikkeusta. Viimeiset vuodet rock on saanut kukkoilla suosion huipulla.
Buumista koittavat tietenkin kaikki päästä osallisiksi. Sen
suuntainen rahastuksen sivumaku on ollut kasarirockin järkäleiden
comeback-kiertueissa, joista Suomikin on päässyt nauttimaan Billy
Idolin, Guns N´ Rosesin ja Whitesnaken myötä. Kitaristi Slashin ja
solisti Axl Rosen tekijänoikeusriitoihin näivettynyt Guns N´ Roses teki
kiertueen kokoonpanolla, jossa Rose oli ainoa alkuperäinen jäsen. Se ei
kuitenkaan näyttänyt haittaavan suomalaisia faneja, sillä molemmat
heinäkuun kaksi keikkaa myytiin Helsingissä loppuun alle kahdessa
tunnissa.
Loppuunmyydyn Hartwall-areenan lavalle asteli rajusti lookiaan
uudistanut Axl. 1980-luvun kultavuosien tavaramerkkinä oli timmiä
takapuolta kauniimman sukupuolen iloksi esittelevät pinkeät
pyöräilyshortsit, mutta sen verran Aksu oli lihonut, että ne oli
pitänyt vaihtaa löysähköihin farkkuihin. Ennen valtoimenaan liehunut
letti oli rastoilla ja tiukasti ponnarilla. Motoristi-lookin sinetöivät
aurinkolasit ja parransänki.
Niin kuin kaikki kiertueen keikat, myös Helsingin konsertit alkoivat
Welcome to the Jungle -hitillä. Samalla alkoi myös yhden miehen show.
Keikka osoitti nimittäin parhaalla mahdollisella tavalla, kuinka
rock-konsertit ovat kiinni yhdestä tekijästä - solistista. Aksu ei
kaivannut Slashia, Izzy Stradlinia, Steven Adleria tai Duff McKagania
rinnalleen. Aito tunnelma tuli osittain vanhoista tutuista biiseistä,
mutta suurin tekijä oli Aksun esiintyminen.
Alusta lähtien keikalla saattoi havaita tiettyjä Akselin maneereja.
Polven nosto monitorin päälle, vartalon keinutus mikkitankoa vasten
sekä liikeradat eivät antaneet sijaa epäilylle. Tuoreen kuoren sisällä
oli vanha kunnon Aksu. Kiertuetta oli edeltänyt tiukka kuntokuuri.
Tästäkään huolimatta nopeat rallit Nightrain ja You Could Be Mine eivät
kuitenkaan taittuneet Aksulta vanhaan malliin. Hidastunut mies ei
saanut aikaan sitä rokkimeininkiä, jota olisi kaivattu.
Näin hitaammat kappaleet tarjoilivatkin keikan parasta antia.
Ehdoton helmi oli November Rain, jonka Akseli soitti pianolla. Epäilys
siitä, tuliko ääni playbackina, kilpistyi viimeistään skriinille
kuvattuun lähikuvaan Aksun sormista. Niin tarkasti ne liikkuivat
musiikin tahtiin, että musikaalisesti harjaantumaton kuuntelijakin
tajusi Aksun soittavan itse pianoa.
Uusia kappaleita niin keikalla kuin koko kiertueella kuultiin
yllättävän vähän siihen nähden, että kiertue kulki uuden levyn Chinese
Democracyn nimellä. Ainoastaan Better sai yleisöön vipinää. Uuden levyn
oli määrä ilmestyä jo ennen kiertuetta, nyt sitä odotetaan
loppuvuodesta julkaistavaksi. Nähtäväksi jää, saadaanko uutta levyä
silloinkaan tai ylipäätään koskaan ulos.
Rock elää vielä huipulla. Vanhat bändit heräävät henkiin kuin ihmeen
kaupalla. Uusia bändejä syntyy kuin sieniä sateella. Kokoelmalevyjä
julkaistaan kuin Hennes&Maurizin muotikuvastoja. Vähitellen
musiikkityyli väistämättä arkipäiväistyy ja suosio hiipuu. Siinä
vaiheessa Axl Rosella ja kumppaneilla ei välttämättä enää ole
intressejä tehdä albumia loppuun.