Rockdinosauruksen henkiinherääminen

Gun´n´roses kävi suomessa.

Lasse Kahila

Muodilla on tapana muuttua eikä musiikkimuoti tee tästä poikkeusta. Viimeiset vuodet rock on saanut kukkoilla suosion huipulla.

Buumista koittavat tietenkin kaikki päästä osallisiksi. Sen suuntainen rahastuksen sivumaku on ollut kasarirockin järkäleiden comeback-kiertueissa, joista Suomikin on päässyt nauttimaan Billy Idolin, Guns N´ Rosesin ja Whitesnaken myötä. Kitaristi Slashin ja solisti Axl Rosen tekijänoikeusriitoihin näivettynyt Guns N´ Roses teki kiertueen kokoonpanolla, jossa Rose oli ainoa alkuperäinen jäsen. Se ei kuitenkaan näyttänyt haittaavan suomalaisia faneja, sillä molemmat heinäkuun kaksi keikkaa myytiin Helsingissä loppuun alle kahdessa tunnissa.

Loppuunmyydyn Hartwall-areenan lavalle asteli rajusti lookiaan uudistanut Axl. 1980-luvun kultavuosien tavaramerkkinä oli timmiä takapuolta kauniimman sukupuolen iloksi esittelevät pinkeät pyöräilyshortsit, mutta sen verran Aksu oli lihonut, että ne oli pitänyt vaihtaa löysähköihin farkkuihin. Ennen valtoimenaan liehunut letti oli rastoilla ja tiukasti ponnarilla. Motoristi-lookin sinetöivät aurinkolasit ja parransänki.

Niin kuin kaikki kiertueen keikat, myös Helsingin konsertit alkoivat Welcome to the Jungle -hitillä. Samalla alkoi myös yhden miehen show. Keikka osoitti nimittäin parhaalla mahdollisella tavalla, kuinka rock-konsertit ovat kiinni yhdestä tekijästä - solistista. Aksu ei kaivannut Slashia, Izzy Stradlinia, Steven Adleria tai Duff McKagania rinnalleen. Aito tunnelma tuli osittain vanhoista tutuista biiseistä, mutta suurin tekijä oli Aksun esiintyminen.

Alusta lähtien keikalla saattoi havaita tiettyjä Akselin maneereja. Polven nosto monitorin päälle, vartalon keinutus mikkitankoa vasten sekä liikeradat eivät antaneet sijaa epäilylle. Tuoreen kuoren sisällä oli vanha kunnon Aksu. Kiertuetta oli edeltänyt tiukka kuntokuuri. Tästäkään huolimatta nopeat rallit Nightrain ja You Could Be Mine eivät kuitenkaan taittuneet Aksulta vanhaan malliin. Hidastunut mies ei saanut aikaan sitä rokkimeininkiä, jota olisi kaivattu.

Näin hitaammat kappaleet tarjoilivatkin keikan parasta antia. Ehdoton helmi oli November Rain, jonka Akseli soitti pianolla. Epäilys siitä, tuliko ääni playbackina, kilpistyi viimeistään skriinille kuvattuun lähikuvaan Aksun sormista. Niin tarkasti ne liikkuivat musiikin tahtiin, että musikaalisesti harjaantumaton kuuntelijakin tajusi Aksun soittavan itse pianoa.

Uusia kappaleita niin keikalla kuin koko kiertueella kuultiin yllättävän vähän siihen nähden, että kiertue kulki uuden levyn Chinese Democracyn nimellä. Ainoastaan Better sai yleisöön vipinää. Uuden levyn oli määrä ilmestyä jo ennen kiertuetta, nyt sitä odotetaan loppuvuodesta julkaistavaksi. Nähtäväksi jää, saadaanko uutta levyä silloinkaan tai ylipäätään koskaan ulos.

Rock elää vielä huipulla. Vanhat bändit heräävät henkiin kuin ihmeen kaupalla. Uusia bändejä syntyy kuin sieniä sateella. Kokoelmalevyjä julkaistaan kuin Hennes&Maurizin muotikuvastoja. Vähitellen musiikkityyli väistämättä arkipäiväistyy ja suosio hiipuu. Siinä vaiheessa Axl Rosella ja kumppaneilla ei välttämättä enää ole intressejä tehdä albumia loppuun.