Jäynäkirjailijoita ei helpolla höynäytetä

Jäynäkirjailijat Jouni Saarenpää ja Eero Holmila ovat koonneet yksiin kansiin teekkarijäynien helmet tuoreessa kirjassaan Troolattua saimaannorppaa ja 124 muuta - teekkarijäynien historiaa. Polyteekkari kysyy kolmikon Suomessa oleskelevilta jäseniltä, Eerolta ja Jounilta, kuinka teos syntyi.

Pojilla on metkut mielessä

teksti: Meri Laitinen

Mistä ajatus jäynäkirjaan lähti?

Eero: "Itse asiassa suoraan kustantajalta. Meille ehdotettiin aihetta."

Jouni: "Joo, jäynäkulttuurihan on pitkälti suullista perinnettä, joten kirjaksi koostaminen ei ollut käynyt edes mielessä."

Miten juuri te valikoiduitte jäynäkirjan kirjoittajiksi?

E: "Meillä oli valmiiksi selkeä ja hyvä porukka kasassa. Oltiin siis tuttuja jo ennestään, ja istuttu esimerkiksi TKY:n hallituksessa samaan aikaan."

Miten kirjoitusprosessi eteni käytännössä? Sujuiko yhteistyö ilman suurempia ongelmia?

E: "Kaikki meni todella rauhallisesti. Meillä oli säännöllisin väliajoin tapaamisia, joissa sovimme sisältöön liittyviä asioita. Itse kirjoittaminen tapahtui enemmän yksilötyönä."
J: "Kirjoitusprosessi eteni itse asiassa todella rauhallisesti, hehheh. Ensimmäiset puoli vuotta menikin suunnitteluun ja työkalujen miettimiseen."

Onko teillä lempijäynää?

J: "No Pave on aika hyvä, vaikkakin tarinana jo hieman puhkikulutettu. Ja sähköläisenä minua toki lämmittää betonijukeboksi-jäynä."
E: "Tampereen teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan syntymäpäivälahja-mosse oli melko näyttävä tempaus."

Moneenko jäynään olette itse osallistuneet?

E: "Meidän varsinainen jäynämaisteri, eli Lauri, on tällä hetkellä Intiassa, mutta on minullakin muutama jäynä tililläni."
J: "Noin kuuteen, seitsemään olen ollut osallisena. Kenen joukoissa seisot -jäynän, toteutimme varsin nopeasti ja tehokkaasti, sekin kuuluu lempijäyniin."

Oletteko joutuneet koskaan jäynäämisen kohteeksi?

J: "Jäynän haistaa melko kaukaa, kun on itse pyörinyt porukoissa. En ole siis joutunut uhriksi - ainakaan muistaakseni."
E: "Ollessani Polyteekkarissa töissä, lehden eräästä numerosta tehtiin jäynäkopio. Kansikuva oli täynnä perseitä, mutta muistutti erehdyttävän paljon alkuperäistä numeroa. Jäynä oli tosin suunnattu ehkä enemmänkin lukijakunnalle kuin meille toimituksen jäsenille."

Millaisen jäynän haluaisitte nähdä Otaniemessä?

J: "Olisi kiva, jos tehtäisi joku iso jäynä, sellainen massiivinen tapaus."
E: "No innovaatioyliopistohan on yhtä isoa jäynää…"

Aiotteko jatkaa kirjailijan uraanne?

E: "Sitähän pitäisi julkaista kaksi kirjaa ennen kuin voi varsinaisesti kutsua itseään kirjailijaksi, mutta en usko lopputyön lisäksi julkaisevani vähään aikaan mitään."
J: "Tarkoituksena olisi saada ulos sellainen mustakantinen teos lähiaikoina, eli dippatyö on minullakin valmisteilla."

Luuletteko, että Lauria harmittaa kun hän ei päässyt kymppiuutisten loppukevennykseen?

E: "Harmittaa varmasti!"
J: "Ja Lauria harmittaa myös se, ettei päässyt pönöttämään julkistamistilaisuuteen."

---

"Fiilis on pirun hyvä, mutta samalla hiukan epätodellinen"

teksti: Johanna Mitjonen

Kirjoittajakolmikon poissaoleva jäsen, Lauri Kovanen tavoitettiin sähköpostitse Intian Manipalista, jossa hän on ollut harjoittelussa viime kuukaudet.

Vaikka Lauri ei ole päässyt kirjan julkaisuhumuun mukaan, kertoo hän kirjan julkaisemisen tuntuvan hirmu hyvältä. "On aika hienoa saada päätökseen projekti, jota on hierottu pitkälti toista vuotta, ja on jännä nähdä, millaiseksi paketiksi pelkästä ideasta on tässä ajassa päästy.

Hän sanoo myös olevansa tyytyväinen siihen, että hänen aktiiviset teekkaritoimintavuotensa ovat konkretisoituneet niinkin pysyväksi asiaksi kuin kirja. "Tietystikään kyseessä ei ole mikään muistelmateos, mutta ilman sitä kaikkea, jonka Otaniemessä on kokenut, ei kirjaa olisi pystynyt tekemään — tämä koskee varmasti kaikkia meitä kolmea."

Lauri sanoo kokevansa kirjan tällä hetkellä jollain tapaa etäiseksi. Iso välimatkakin vaikuttanee asiaan. Hän kertoo toki seuranneensa julkisuutta netin kautta, mutta sanoo, että on silti "jännä ajatus palata täältä mielikuvitusmaahan, jossa asiat oikeasti maksaa jotain, julkinen infra on kunnossa ja kirjakaupan hyllyltä löytyy omalla nimellä varustettu teos".

Yllätys kirjaprojektissa oli ainakin se, miten pitkä matka valmiista tekstistä on vielä siihen, että kirja on kypsä painoon. Kielioppia hiottiin huolella, ja kuvatkin piti ihan fyysisesti koota kustantajalle toimitettavaksi. "´Ollaan valmiita parin viikon sisällä´ -vaihetta taisi kestää puolisen vuotta", hän kuvaa.

Kaikkein yllättävintä hän kuitenkin sanoo olleen se, miten hyvältä kirjan taustaosio näyttää näin pienen tauon jälkeen. "Asiat voi aina esittää monella tavalla, ja meidän tulkintamme on vain yksi monista: tämä aiheuttikin pientä epävarmuutta kirjoittaessa, kun tuntui, että mikään tapa ei oikein tiivistä kaikkea olennaista ilmiöstä. Vasta sen jälkeen, kun näki kokonaisuuden lopullisessa muodossaan, olin vakuuttunut tekstin hyvyydestä — ei se toki vieläkään aivan kaikkea pysty kertomaan."

"Ehkäpä hämmennys tästä hälvenee, kun saa opuksen omiin käsiinsä."