Tarjolla allergisoivaa naisasiaa

Pääkirjoitus 5.12.2007

Hetki ennen päätoimittajaksi kopautusta, istuimme toimituksen 2005 kanssa Jämeräntaipaleella. Lehden silloinen toimittaja Santeri Kontinen väänteli naamaansa hassusti ja sanoi: "Jos sut sitten valitaan, niin ethän tee Polyteekkarista mitään feministilehteä."

Jos lehden päätoimittajalla on jokin agenda, puolueen jäsenkirja tai hän on tunnustuksellinen kristitty, täytyy hänen muistaa, että aihealueeseen liittyvät artikkelit lehdessä tutkitaan tarkasti. Siksi mietin hetkisen, kun avustaja tarjosi juttua tekniikkaan liittyvistä tasa-arvohankkeista.

Parin Otaniemessä vietetyn vuoden jälkeen olen huomannut, että teekkareiden mielestä sukupuoliasiat ovat kiinnostavia, mutta sukupuoleen liittyvät asiat eivät.

Teekkarikulttuurissa moni asia rakentuu perinteiden varaan ja niitä vaalitaan, eikä niiden kyseenalaistaminen tunnu relevantilta. TKY:n vuosijuhlissa lukkarit tulevat Polyteknikkojen Kuoron riveistä, koska näin on ollut tapana. Niin kauan kun tästä tavasta pidetään kiinni, laulua johtavat aina mieskuorolaiset, vaikka killoissa loistavia naislukkareita olisikin.

Kauniina tapana pidetään myös sitseillä käytössä olevaa pöytiin plaseeraustapaa, jossa neidon sivuille ja häntä vastapäätä istutetaan herrasmies. Vanhaan häveliääseen aikaan tämä tarjosikin oivan tavan tutustua vastakkaiseen sukupuoleen. Nykymaailmassa tapa kuitenkin henkii vahvaa heteronormatiivisuutta. Neekerin pimiästä sielusta laulamisesta en nyt edes aloita.

Naisasiaa, tasa-arvokeskustelua sekä kaikenlaista sukupuolikysymyksiin liittyvää keskustelua suorastaan vieroksutaan opiskelijoiden keskuudessa Otaniemessä. Täällä pelastettavia sieluja ei ole, koska ihmiset sukupuoleen katsomatta tuntuvat ajattelevan, että kaikki on mallillaan.

Eräskin teekkarityttö ilmoitti minulle saunaillassa olevansa sovinisti. Mitä ikinä hän sillä sitten tarkoittikaan. Oman naissukupuolensa halveksiminen kuulostaa ainakin ikävältä.

Jos aloittaa keskustelun sanomalla, että "TKK:n 250 professorista alle kaksikymmentä on naisia", ihmiset vastaavat: "Entäs sitten?". Kun teekkaritytöiltä kysyy aiheesta mielipiteitä, he usein sanovat, että miksi aina pitää korostaa, että naiset ovat täällä TKK:lla jonkinlainen erityisryhmä. "Tissit eivät estä tekniikan opiskelua", toinen teekkarityttö kerran puuskahti. Teekkaritytöt ovat lopen kyllästyneitä ajattelemaan opiskelunsa täällä sukupuolikysymyksenä.

Korkeakoulun puolella asioista ajatellaan päinvastaisesti. TKK:lla perusopiskelijoita on noin 12 000, naisia heistä on parikymmentä prosenttia. Prosenttiluku on jämähtänyt paikoilleen ja niinpä korkeakoulussa kampanjoidaan väsymättä sen eteen, että yhä useammat tytöt valitsisivat tekniikan.

TKK on lähettänyt vahvan viestin siitä, että mielikuvien on muututtava, tekniikka on myös naisten alavalinta.

Tasa-arvoprojektien tulisikin keskittyä murtamaan mielikuvia, mutta ei tehdä naisista erityisryhmää. Tyttöprojektit eivät saa kääntyä itseään vastaan. Jotain on ehkä pielessä, jos teekkaritytöt eivät itse tunne tasa-arvoprojektien ajavan omaa asiaansa. Itse uskon silti tasa-arvohankkeiden hyvään tarkoitukseen, vaikka menetelmiä voisi välillä tarkastella.

Diplomi-insinööri Marja-Terttu Tanttinen lahjoitti vuonna 2004 TKK:lle varat nimeään kantavan stipendirahaston perustamiseen. Rahaston tuotto käytetään edistämään naisten hakeutumista tekniikan opintoihin. Tanttisella oli onni omistaa isä, joka otti hänet mukaan puutöihin. Vaikka hänelle tekniikan valinta ammatiksi oli itsestäänselvyys, monelle ammattia valitsevalle tytölle tekniikka näyttäytyy edelleen epäkiinnostavana alavalintana. Myös lehden tämänkertaisessa pääjutussa haastateltu teekkari Piia Simpanen kertoo isän kannustuksen siivittäneen sekä tekniikan opintoja että alalle hakeutumista.

Jos isä ei ole kannustamassa tyttöä, tarvitaan epäilemättä kannustusta muualta. Siihen tasa-arvoprojektit voivat olla oiva ratkaisu.

Johanna Mitjonen