Ikuisen teekkaritytön haudalla

Mummo on homo

"Älä nyt käsitä väärin, oot sä ihan vakavasti otettava ja kaikkee. Mutta en mä kyllä koskaan uskoisi että opiskelet täällä", hilpeätuulinen kiltamme fuksi tokaisi minulle lauantai-illan etkoilla tuijottaen totisilla silmillään omiani. Hän kaipasi vertaistukea - rankan koetteleva ohjelmointikurssi oli saanut hänet epäilemään paikkaansa maailmassa ja TKK:lla.

Minkälainen ihminen tänne kuuluu? Olenko liian erilainen?

Ensi näkemällä tuomitsin teekkarit homogeeniseksi porukaksi. En tavalla, joka jotenkin laskisi heidän kiinnostavuuttaan silmissäni, vaan ennemmin tavalla, joka teki heistä harvinaisen seurueen. (Saatan puhua teekkareista tässä kolmannessa persoonassa, olinhan tuolloin fuksi.)

He pitivät kollektiivisista tempauksista - pukeutuminen isoihin samanlaisiin leikkihaalareihin ja jonossa maleksiminen olutta maistellen on hauskaa - ja kuin ihmeen kaupalla tykkäsivät aina puhua samoista aiheista. He kaikki tiesivät irkistä, galtsun irvokkaimmasta tulokkaasta ja siitä, mihin talouselämässä olisi kiva sijoittua.

Myöskään heidän ulkoasunsa ei viestinyt tarvetta erottautua muista. Pukeutuminen Otaniemessä onkin äärimmäisen kiehtova ilmiö. Siinä missä kotikaupungissani itänaapurissa tykkään usein pukeutua mielentilaani säestävästi, täällä vaatteet ovat käytännön välttämättömyys.

Teekkarikulttuurissa ulkoinen koristelu myös mitataan ulkomaailmaa suoraviivaisemmin. Useimmiten mittaamisessa käytetään ainoastaan yhtä, huomion tavoittelemisen, akselia. Pukeutuminen on joko kylmyydeltä ja siveettömyydeltä suojautumista tai sitten huomiota herättävää. Jos tyttö pukeutuu lyhyeen hameeseen, se ei ole ruutukuosia/angstia/70-lukua /iloista mieltä/syksymuotia/Ivanaa. Se on vain huomiota, normaalista poikkeavaa.

Jo moneen kertaan ahdasmielisiksi leimatut vanhat ystäväni ovat sivulauseissa huomauttaneet ulkokuoreni otaantuneen. Myönnän pienen muutoksen. Se vain on helpompaa. Jos haluan tulla huomatuksi, ehdotan mieluummin laulua sitseillä tai kirjoitan teekkarilehteen narsistisia tekstejä.

Otaniemessä pistetään vaatteita päälle, jotta ei tulisi kylmä. Korjaan: Aina silloin tällöin, kun ei haluta kaikkien läsnä olevien näkevän alastonta hupiamme, Otaniemessä pistetään vaatteita päälle, jotta ei tulisi kylmä. Turhamaisuus, jota ennen puolustin tärkeänä ilon ja esteettisyyden tuojana turhan vakavien asioiden keskellä, on täällä vain - turhaa.

Myös ulkonäköasioista puhuminen on teekkareiden kesken vähän tabu. Kun tytöt puhuvat siitä, se on jo valmiiksi aivan liikaa ansaitsematonta huomiota saavan kansanryhmän itsetunnon pöhötysyritys. Kun pojat puhuvat siitä, se on joko seksististä arvioimista tai säälittävää yritystä päteä asiasta, joka tunnetusti ei ole alamme korekompetenssia.

Ei ole tavatonta, että kollektiivisuutta arvostava teekkariyhteisö ei liiemmin korosta heterogeenisyyttään. Erilaisuutta on joskus jopa tarve peitellä. Ja syytäkin! Imemmehän jo äidinmaidosta tiedon siitä, että erilaisuus on hyvä ase haukkumisessa vaikkemme siitä mitään tajuaisikaan.

Neljävuotiaana kesämökillämme turhauduin suunnattomasti kun isoäitini ei antanut minun syödä leipomaamme mustikkapiirakkaa ennen kunnon ruokaa. Ja se oli jotain yökköä. Kirjoitin mökkimme seinään punaisella tussilla "MUMMO ON HOMO" ja juoksin metsään mököttämään.

Näytetään rauhassa ulkomaailmalle homogeeninen ulkokuoremme - erilaisuuden tavoittelijoita on maailmassa liikaakin. Arvostakaamme toistemme erilaisuuden ilmaisemista hienovaraisemmin keinoin. Ja myös niitä minihameita.

Annu Nieminen