teksti: Annu Nieminen
Olen sydän murskana, sillä ystävälläni on paha olo. Hän kuvailee oloaan tunnottomaksi, eikä pysty edes teeskentelemään, että keksisi asioille tarkoituksia. Yritän auttaa, mutta sanani kuulostavat tyhjiltä.
Joskus tarkoituksettomuuden tunnetta ei voi karistaa pois aerobicilla ja nyrkin mentävällä tekohymyllä. Silloin ei pidä yrittääkään. Tarkoituksettomuus on tärkeää, sillä vasta sen kokiessaan voi tajuta, miten typeriä tarkoituksia varten eläminen on.
Itse koin muutama vuosi sitten kivuliaan eroni Tarkoituksista Jotka Ovat Täyttä Hevonpaskaa. Minun täytyi myöntää itselleni totuuksia, jotka olivat jo kauan kutittaneet silmieni kulmia ja pyörineet takaraivossa kuin oksennus, jonka ei voi myöntää olevan tulossa. Opiskelun tarkoitus ei ole Hyvä Työpaikka ja Tulevaisuus. Ystävien tarkoitus ei ole Paremmat Verkostot ja Sosiaalinen Pääoma. Juopumisen tarkoitus ei ole Hauskat Muistot ja Elämään Vipinää. Harrastamisen tarkoitus ei ole Tasapainottavaa Sisältöä ja Taitojen Kehittäminen. Miksi sitten päivästä toiseen jaksamme tehdä tätä kaikkea tarkoituksetonta mössöä?
Välttämätön päätepiste tälle ajatusketjulle: käsi käteen ja leikitään Levottomia! Millään ei ole tarkoitusta, mikään ei tunnu missään, mä haluun kuolla! Ei. Pitää päästää ajatuksista irti, ihan kaikista. Tehtävänäsi ei ole keksiä elämällesi tarkoitusta, vaan elää se. Silloin kun osaat nauttia siitä, nauti niin paljon kuin siltä tuntuu. Silloin kun et voi, hengitä rauhassa ilman tarkoituksia. Tuskin voi tapahtua pahempaa kuin maailmanloppu.
Joku voisi sanoa, että elämälle löytää kyllä tarkoituksen kunhan vaan toimii aatteellisesti tai kanavoi energiansa johonkin yhteiseen hyvään. Usein se on kuitenkin vain kiertoilmaisu lauseelle "minulla ei ole hajuakaan miksi olemme täällä, joten kehitän kriteerejä, joilla voi mitata olemisen hyvyyttä ja huonoutta". Useimmat eivät tiedä, mistä heille itselleen tulee hyvä olo, joten he tekevät sellaista, jonka uskovat tuovan muille hyvän olon. Tätä kutsutaan usein epäitsekkyydeksi.
Pienenä meinasin pyörtyä ymmyrkäisyyteen, kun ihmettelin, miksi elämän tarkoituksen miettiminen on niin tärkeää. Aivan kuin olisi kilpailu: keksi olemassaolollesi oikeutus, niin voitat pehmusteen tuoliisi tuonpuoleisessa! Harhakäsitys siitä, että elämisen pitäisi koko ajan kartuttaa jonkin Tarkoituksen tiliä, aiheuttaa ihmisissä turhautuneisuutta ja levottomuutta.
Tärkeintä kuitenkin on, ettet kanavoi turhautumista tarkoituksettomuuden tunteesta itseesi — olethan vain syyntakeeton väärinkäsityksen uhri. Se on parempi kanavoida johonkin muuhun. Kuten kapitalismiin, naisiin, miehiin tai ilmastonmuutokseen. Itse kanavoin sen usein TKK:lla opiskeluun (helppo uhri, joka ei voi puolustautua!). Kas näin sitä fiilistelen Pentti Saarikosken sanoin:
Katson kadulle.
Olen unohtanut paikoista, asioista,
äidinkielen alkeisopista
melkein kaiken.
Päivä on puuduttava. Kukaan ei
kutsu taisteluun.
kokoelmasta kuljen missä kuljen
