Kyllä olisi kauheaa olla hauskan miehen maineessa. Koko ajan olisi baarissa joku kärttämässä hauskaa juttua ja aina saisi olla kirjoittamassa vieraskirjoihin. Vielä kauempaa olisi olla julkisesti hauskan miehen maineessa. Silloin joutuisi Kuukausiliitteen Hauskat miehet vastaavat -juttuun. Eikä siitä voisi kieltäytyä, jos työskentelisi samassa konsernissa tai jos haluaisi näyttää Kajavalle, joka on samassa lehdessä aiemmin haukkunut tylsäksi.

On nimittäin aika vaikeaa olla hauska, kertovat itseään hauskoina pitävät ihmiset. Hiki kuulemma tulee siinäkin työssä. Ja jos epäonnistuuu, on heti porukka ihmettelemässä, että mikä sille nyt tuli. Siksi kai hauskan miehen maineessa olevat harmaantuvat nuorina ja näyttävät koko ajan rasittuneilta. Otetaan vaikkapa yksi esimerkki. Jukka Kuikkaa on sanottu hauskaksi. En tunne miestä, mutta nähnyt olen Vääksyssä kesällä K-kaupan kassajonossa ja aina välillä Poseidonissa. Tuskaiseltahan se rassu on näyttänyt, kun muut pitävät hauskana ja sanovat koko ajan, että kerro Jukka vitsi. Kaikkein kauheinta olisi olla nuori ja julkisesti hauskan miehen maineessa. Enää ei voi ilveillä sovinistisilla jutuilla tai neekereillä tai mustalaisilla. Pakko yrittää naurattaa ihmisiä kertomalla, että pippeli on pieni.

Helpompaa onkin olla hauskan poliitikon maineessa. Hauska poliitikko on suomeksi "ei ihan unettavan tylsä". Sellainen on esimerkiksi Pertti Paasio, hauskaksi sanottu. Sen kirjoittamat kirjat on ainakin jumalattoman tylsiä, mutta onneksi lyhyitä. Paasio on kai demariksi hauska, mutta tavallisen ihmisen mielestä se on lähinnä hassunkurinen. Samoin kuin onnettomuustutkija Lehtola. Sitäkin sanotaan hauskaksi.