Kun Otaniemen paperikiltalaiset puhuvat ”läsäkoskesta”, he tarkoittavat Jämsänkoskea, Valkeakoskea, Tervakoskea, Äänekoskea, Anjalankoskea, Kuusankoskea... Vuosien saatossa (alun perin itäsuomalaista sahapaikkakuntaa tarkoittanut) nimitys on muodostunut puunjalostajien keskuudessa yleisilmaisuksi kaikille koski-loppuisille paikkakunnille. Suurin osa suomalaisen puunjalostusteollisuuden tärkeimmistä paikkakunnista tunnetaan juuri tehtaistaan, eikä niinkään vaikkapa vilkkaasta yöelämästään.

Nimettömänä pysyttelevä 5. vuoden paperiteekkari kertoo työskennelleensä Myllykoskella, Jämsänkoskella ja Kuusankoskella.

– Siellä aktiviteetit putoavat murto-osaan opiskelutoimintaan verrattuna. Jos ajattelee jotain Jämsänkoskeakin, niin eihän siellä ole kuin yksi kauppa ja R-Kioski. Ja nyt tuli Alko. Siinä sitten oot.

Nuori mies epäilee, että läheskään kaikki puuteekkarit eivät ole välttämättä hahmottaneet minkälaiseen avioliittoon he ovat lupautuneet opiskelut aloittaessaan.

– Moni joka tulee opiskelemaan tälle osastolle, ei välttämättä tiedosta, että työpaikat eivät ole metropoleissa. Monelle pääkaupunkiseudulta kotoisin olevalle se voi tulla järkytyksenä.

Perinteisiltä teollisuuspaikkakunnilta kotoisin oleville uran valinta on puolestaan saattanut monesti olla itsestään selvää jo pienestä pitäen.

– Jos ajatellaan vaikka jotain Kuusankoskea, niin siellä kaupunki suurin piirtein lähetti fiksuimmat nuoret opiskelemaan insinööreiksi ja sitten ne otettiin tehtaalle takaisin. Nyt se on kyllä vähenemässä, tyylikkääseen tummaan pukuun pukeutunut nuori mies sanoo.

Hämeenkyröstä kotoisin oleva Pekka Virtanen opiskelee kolmatta vuotta selluloosatekniikkaa. Vaikka Kyröskosken paperitehtaat olivat kotipaikkakunnalla melkein vieressä, ei Pekka ole ajatellut palata vanhalle kotipaikkakunnalle. Sen sijaan ajatus pohjoisempaan muuttamisesta ei kuulosta Pekasta lainkaan hassummalta.

– Niinhän se on lähdettävä. Sellutehtaita ei ole eteläisemmässä Suomessa oikein muualla kuin Valkeakoskella ja itärajan tuntumassa, Pekka kertoo Tampereen murteella.

Viime kesän Pekka vietti paperitehtaalla Kemissä, mitä hän kehuu mukavaksi ja vastaanottavaiseksi kaupungiksi. Asunto järjestyi suoraan firman kautta ja tehdas huolehti muutenkin työntekijöiden hyvinvoinnista entisaikojen malliin. Pekka kertoo olevansa henkisesti täysin valmis muuttamaan pidemmällekin.

– Sitten kun ollaan pääjohtajatasoa, niin sitten palataan takaisin Helsinkiin pääkonttoriin. Se on tavoitteena, Pekka nauraa.

Jotkut nuoret puunjalostajat myöntävät jo ajatelleensa, että tulevaisuudessa lapsia voisi olla mukavampi kasvattaa pienemmällä paikkakunnalla.

– Olisihan se ikävää lähteä yksin pelkästään työn perässä, mutta jonkun mukavan seurustelukumppanin kanssahan voisi lähteä melkein mihin vaan, nuoret tytöt pohtivat.

Joidenkin poikien jutuista taas kuulee, että esimerkiksi metsästys, kalastus ja ralliautoilu olisivat kiinnostavia harrastuksia. Ainakin metsästykseen parhaat olosuhteet löytyvät Kehä III:n pohjoispuolelta.

Valitettavasti läsäkoskeltakaan ei löydy enää automaattisesti paikkaa kaikille vastavalmistuneille. Suomessa paperi-insinöörien työllisyystilanne voisi opiskelijoiden mukaan olla parempikin, mutta jos suostuu lähtemään ulkomaille, löytyy paikkoja varmemmin.

Suomesta valmistuu yli puolet Euroopan ja neljännes koko maailman paperi-insinööreistä, ja yhä useampi suomalainen paperi-insinööri työskentelee muualla kuin Suomessa. Toisaalta nykyisin suunta voi olla myös toisin päin. Brysselissä vuosia asunut Andreas Lindberg muutti takaisin Suomeen aloittaakseen paperitekniikan opinnot viime syksynä.

– Minä olen seurannut tuota keskustelua ulkomaille sijoittumisesta, mutta ei se ole välttämättä pelkkää herkkua sekään. Loppupeleissä Suomi on hieno paikka ja täällä kaikki toimii tosi hyvin ja täällä on turvallista olla, Andreas sanoo.

Adreaksella ei olisi mitään kansainvälisiä tehtäviä vastaankaan, mutta aluksi pitää nähdä mistä paperi-insinöörin työssä oikeasti on kyse.

– Vaikka Kemijärvelle lähdetään, Andreas lupaa.

Puunjalostustekniikan koulutusta olisi runsaasti tarjolla lähempänäkin teollisuuspaikkakuntia, mutta Otaniemen maine ja opiskeltavien aineiden monipuolinen tarjonta houkuttelevat opiskelijoita kauempaakin, vaikka yhä useampi opiskelija tuleekin pääkaupunkiseudulta.

Omilla ainevalinnoilla voi vaikuttaa selvästi tulevan työpaikan sijaintiin. Pääkaupunkiseudulta löytyy esimerkiksi paperiteollisuuteen liittyviä kemianteollisuuden toimijoita ja tietenkin yritysten pääkonttoreita.

– Minä valmistaudun silleen, etten joudu tehtaalle töihin, ainakaan tuotantoon. Harjoittelut suoritin tuotannossa, mutta jatkossa minä toivon hieman sosiaalisempaa työtä toimiston puolelta, espoolainen Laura Nurminen nauraa.

Laura kertoo, että vaikka osastolla kuulee suurin piirtein kaikkia mahdollisia murteita, ei tällä ole koskaan ollut mitään negatiivista vaikutusta yhteishenkeen, pikemminkin päinvastoin.

– Kaikki ovat ylpeitä omasta kotipaikkakunnastaan ja murteestaan.

Joku saattaisi ajatella, että pidempi tilinauha houkuttelisi nuoria muuttamaan tarvittaessa kauaskin kotoa. Useimmat nuoret paperi-insinöörit kuitenkin kiistävät, että he pääsisivät kuuluisille ”paperimiesten palkoille” uran alkuvaiheessa. Tuotantotyöskentelyssä palkoille pääsee, mutta ammattiharjoittelussa palkka laskee selvästi.

– Minä olin viime kesänä vuoromestarina ja jokaisella alaisellani oli parempi palkka kuin minulla, Maija Saastamoinen kertoo.

Toisin sanoen paperiteollisuuden toimihenkilösopimus, jonka mukaan esimiehillä pitäisi olla aina vähintään kymmenen prosenttia parempi palkka kuin eniten tienaavalla alaisella, ei koske vielä harjoitteluvaiheessa olevia opiskelijoita.