Viime vuosina puhekielen eri variaatiot ovat päässeet entistä enemmän esille eri kulttuurituotteissa kirjallisuudesta musiikkiin ja teatteriin. Joulusesongin 2002 myydyimpiä kirjoja oli tamperelaista jääkiekkoslangia esittelevä Juti–suomi-sanakirja.

Kielentutkijoiden kenttä on nykytilanteessa kahtiajakautunut ja hämmentynyt. Toiset arvelevat puhekielen entisestään yhtenäistyvän ja vanhojen paikallismurteiden siirtyvän historiaan, toiset uskovat murteiden elinvoimaan.

”Kieli muuttuu koko ajan. Murteet osaltaan kuvastavat tapahtuneita muutoksia. Näyttää siltä, että murteiden tilalle on syntymässä aluepuhekieliä, joissa on sekä alueellisia että yleiskielestä ja muista murteista tulleita piirteitä”, sanoo Kuopiosta kotoisin oleva Erkki ”tuplasavolainen” Savolainen, joka on toiminut Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksen suomen kielen lehtorina vuodesta 1976. Opettamisen ohella hän on tutkinut suomen murteita ja tuottanut niistä oppimateriaalin tietoverkkoon.

Suomessa murteilla tarkoitetaan yleensä alueellisia puhekielen muotoja, jotka poikkeavat toisistaan äänteellisesti, muoto- ja lauseopillisesti sekä sanastollisesti. Sosiaalisilla murteilla taas viitataan väljästi murre-eroihin, jotka johtuvat puhujien koulutuksesta, sosiaalisesta taustasta, sukupuolesta tai iästä.

”Suomen sana murre viittaa siihen, että puhujat ovat pitäneet omaa kieltään oikeana ja muut ovat puhuneet murtaen. Slangi on jollekin ikä-, ammatti- tai harrastusryhmälle ominainen kielimuoto. Sille on tyypillistä, että yleensä kukaan ei puhu sitä yksinomaisena kielimuotonaan, vaan sen rinnalla puhuja käyttää myös muita puhekielen muotoja. Jargon tarkoittaa jonkin ammattikunnan tai sosiaaliryhmän erityiskieltä”, Savolainen selvittää.

Viime vuosien murteiden buumi liittyy Savolaisen mielestä kansainvälistymiseen. Sen vastapainona on syntynyt tarve korostaa paikallisuutta.

”Murteet vahvistavat yhteenkuuluvuutta. Ne lisäävät myös sanoman ilmaisuvoimaa ja toimivat hyvin huumorin välineenä. Tutkijat ovat kuitenkin todenneet, että monet murrekäännökset ovat murrepiirteiltään kyllästeisempiä kuin normaalisti puhutut murteet. Kääntäjillä on tarve osoittaa nokkeluuttaan ja murteiden tuntemustaan. Teksteihin kasataan sellaisia aineksia, joita ei kovinkaan taajaan tavata kansanmurteissa. Mutta tuskinpa tästä on haittaa. Lukija voi testata omaa murretuntemustaan”, Savolainen sanoo.

Suomen murteet jaetaan länsi- ja itämurteisiin.

”Länsimurteita ovat lounais-, hämäläis- ja niiden välimurteet sekä etelä-, keski- ja pohjoispohjalaiset ynnä peräpohjalaiset murteet. Itämurteita ovat savolais- ja kaakkoismurteet. Jako perustuu eräisiin keskeisiin murrepiirteisiin, mutta rajat eivät koskaan ole täsmällisiä”, Savolainen selvittää.

Miten käy äidinkielemme tulevaisuudessa?

Toistaiseksi maakuntaylpeys kukoistaa, ja myös julkisuuden henkilöt ja vallanpitäjät kertovat juuristaan. Poliittinen eliitti pääministeristä EU-komissaariin tunnustaa savolaisuutta, huippuinsinööreistä Nokian johtoa myöten löytyy pilvin pimein pohjalaisia, taiteilijat ammentavat mystisestä lappilaisuudesta.

Alueelliset identiteetit ja puhetavat syntyvät, elävät, muuttuvat, kuolevat ja syntyvät uudelleen. Sähköisissä viestimissä kielenkäyttötavat leviävät nopeasti – kansallisia rajoja tunnustamatta.

”Suomessa nykyisen vapaan puhekielen asuun vaikuttaa hyvin paljon puhujien ikä. Nuorilla on runsaammin yleis- ja kirjakielestä poikkeavia piirteitä kuin vanhemmalla väellä. Puhekieleen aiheuttaa vaihtelua myös ihmisten koulutus ja sosiaalinen tausta. Lisäksi eri tilanteissa puhutaan eri tavoin. Maansisäinen muuttoliike ja media vaikuttaa varmaan myös entistä enemmän puhekieleen. Tieteellisessä mielessä ei voi puhua kielen köyhtymisestä. Muuttuessaankin kieli aina palvelee käyttäjiään – kielen muutos kuvastaa maailman muuttumista”, Erkki Savolainen pohtii.

”Tuplasavolainen” ennustaa yleispuhekielen piirteiden saavan yhä enemmän vaikutteita savosta. ”Diftongien lisääntyminen ja d-kirjaimen katoaminen esimerkiksi sanasta ”mahoton” on merkki tästä savolaisten ekspansiosta”, velmuilee kuopiolainen.

Eikä pidä unohtaa, että Keski-Skandinavian Vermlannin metsäsuomalaisten kieli on vanhaa savon murretta.

Tekeekö se siis kaikista ruotsalaista metsäsavolaisten jälkeläisiä? Voe mahoton paekka.