Älä ole mieltä

Annu Nieminen törmäilee
seiniin (teekkari)maailmassa
ja raportoi siitä tällä palstalla

Ala-asteen kolmannella luokalla biologian tunnilla käsiteltiin hirveä. Piirrettiin sen elinympäristö ja listattiin ruoat. Mari kysyi, montako lasta sillä hirvellä voi olla. Ope ei tiennyt vastausta. Tunti lopetettiin tutulla rutiinilla: "Kerro parillesi, mitä mieltä olet hirvestä." Tuskastus. Kun en ole!

Väkinäinen mielipiteen generoiminen saa karvani pystyyn. Ilmiö ulottuu myös korkeakouluun. "Discuss the topic with your partner", pelastaa luennoitsija tyhjän hetken. Yläasteella kieltenopettajat tekivät itsensä käytännössä katsoen tarpeettomiksi rakentamalla tunnin mielipiteenvaihtelun ympärille. (Silloin puhuttiin viikonlopun suunnitelmista tai tekstattiin pöydän alla.)

Myönnän, että traumaani on saattanut kontribuoida koulunkäyntini erään lama-Suomen pedagogisen villityksen huumassa. Nimittäin kantaaottamismanian, jonka mukaan lapsen oppimiseen kuuluu elimellisesti mielipiteen kertominen jokaisesta kohdatusta asiasta. Se on kauhean kätevä menetelmä: ei edes maksa mitään!

Ihan vakavissaan. Tämähän on pääosin hyvä asia. Ei saisi vitsailla sillä, kun joillain ei ihan oikeasti ole oikeutta mielipiteeseen, ja siinä ei ole mitään hauskaa. Mutta kun minä hajosin siihen, ettei minulla ollut mielipidettä hirvestä. Tunsin oloni sisältä ontoksi. Sehän on yksi eläinlaji! Miten siitä voisi olla mielipide?

Mielipiteettömyys koetaan yhteiskunnassamme älyn tai näkemyksen puutteena. Kannan muodostaminen asiaan kuin asiaan on kunnon peruskoululaisen/teekkarin/kansalaisen perustaito. Jos sellainen puuttuu, on tyhmä tai välinpitämätön — useimmiten molempia. Mutta miksi emme arvosta älykkäänä sitä, että erottaa itselleen tärkeät asiat vähemmän tärkeistä?

Politiikassakin moni asia menee mönkään sen takia, että poliitikkojen tehtävä on muodostaa mielipide kaikkeen, mihin sitä satutaan kysymään. Sitten syntyy sellaisia näkemyksiä, kuin että "pojat on poikia ja naiset on naisia, elämä jatkuu ja kehitys kehittyy".

Ongelmallisinta on kuitenkin se, että mielipiteiden generoiminen johtaa vääriin priorisointeihin. Kun kaikilla pitää olla mielipide kaikesta, oikeasti jotain painavaa ajattele­vien näkemykset uppoavat ajatushelinään. Minusta ei ole yhteiskunnalle hyväksi, että kaikkien mielipide painaa joka asiassa yhtä paljon. (Tähän kaksossieluni sanoisi, että kannatan siis valistunutta diktatuuria.) Jos voisimme pitää täydellistä informaatiota oletuksena, systeemin ensimmäinen perusedellytys täyttyisi — mutta teoria kaatuu jo siihen. Sananvapaus on niin äärimmäisen tärkeä asia, että eikö ole suorastaan sen arvon raiskausta vaatia ad hoc -kehiteltyjä näkemyksiä sinne, missä niitä ei luonnostaan synny?

Päätän kokeilla mielipiteettömyyttä viikon. En aio olla mieltä mistään, mistä en oikeasti ole. Menen sinne minne muutkin, ja iltaisin voin yhtä hyvin olla kotona kuin kävelyllä kuin harjoituksissa kuin baarissa. Katsotaan, kuinka nopeasti menetän kansalaispassini.