"Sain henkilöstövuokrausfirman kautta työn kuljetusyrityksen lajittelukeskuksesta lentokentän vierestä. Linjastolla piti vastaanottaa paketteja ja kirjekuoria ja lajitella niitä postinumeroiden mukaan.
Työvaatteita en tietenkään saanut työnantajalta sen paremmin kuin isäntäyritykseltäkään. Ikävämpää oli kuitenkin se, että edes kulkukorttia en saanut. Tämän vuoksi jouduin menemään töihin rekkaportin puomin alitse. Kerran vartija ajoi autolla minua takaa, osoitti lampulla kasvoihini ja talutti minut lähimmän esimieheni luokse.
Työvuoro oli tietenkin sellainen, jota työsopimuksen mukaan yrityksen omat työntekijät eivät olisi saaneet tehdä. Vuoro alkoi sunnuntain ja maanantain välisenä keskiyönä ja jatkui aamukahdeksaan.
Vuokratyöntekijätovereiden lainkuuliaisuus oli yhtä hataraa: osa heistä välitti tehtävän ohella parhaimpaan nukkuma-aikaan puhelimen avulla toisaalta pihistettyä tavaraa. Minullekin tarjottiin Nokian uusimpia kännyköitä puoleen hintaan. En ottanut.
Sentään aina eivät työtoverini välittäneet varastettua tavaraa. Toisinaan he soittivat kaverit tuomaan portille ihan rehellisesti ostettua pizzaa neljän aikaan yöstä."
"Olin 17-vuotiaana kesätöissä eräässä muuttofirmassa pääkaupunkiseudulla. Töissä tuntui, että työntekijöitä viilattiin jotenkin linssiin. Emme esimerkiksi tehneet lainkaan kirjallisia työsopimuksia, vaan kaikesta sovittiin suullisesti. Käytännössä joka päivä puoliltapäivin tuli puhelu, jossa kerrottiin, olisiko seuraavana päivänä töitä.
Yksi työkaveri mursi sormensa työtapaturmassa. Työnantaja vain vastasi, että hän voi palata sitten töihin, kun käsi on parantunut. Mistään vakuutuksista ei puhuttu mitään. Tilastojen mukaan muuttohommissa sattuu paljon työtapaturmia. Siksi olisi luullut, että työnantajan vastaus olisi ollut toisenlainen.
Työilmapiiri oli sellainen, ettei noista asioista halunnut kysellä. Kesätöissä olleet olivat ihan tavallisia tyyppejä, mutta vakituisista työntekijöistä liikkui kaikenlaisia huhuja. Juttujen mukaan heistä useampi olisi ollut vankilassa. Ne olivat jotenkin surullisia tapauksia. Työntekijät saattoivat jäädä monena iltana viikossa dokaamaan työpaikalle. He jäivät sinne nukkumaan ja lähtivät sitten krapulassa tekemään muuttoja."
"Kesätyöni oli myydä lippuja näkötorniin. Toisinaan ihmiset halusivat ostaa minulta kaikenlaisia matkamuistoja, koska myös niiden myyminen oli minun vastuullani. Matkamuistot olivat kuitenkin niin kalliita, etteivät turistit olleet niistä kiinnostuneita.
Eräänä päivänä näkötorniin tullut pariskunta halusi ostaa tarran, jossa on Suomen lippu. Häkellyin niin paljon heidän kiinnostuksestaan matkamuistoihin, että annoin heille paketillisen tarroja. Kun pariskunta oli ylhäällä näkötornissa, tajusin tehneeni virheen. Minun olisi pitänyt antaa heille vain yksi tarra. En itsekään ollut tajunnut, että ne todella olivat niin sikamaisen kalliita. Kassasta puuttui valtavasti rahaa, jos en keksisi jotakin. Se tarkoittaisi työajan venymistä ja sitä, että joutuisin mahdollisesti maksamaan puuttuvat rahat omasta pussistani.
Pariskunnan tullessa alas näkötornista ryhdistäydyin ja kerroin rohkeasti antaneeni heille liian monta Suomen lippu-tarraa. Selitin, että heillä on oikeus vain yhteen tarraan. He suhtautuivat yllättävän ystävällisesti ja antoivat ylimääräiset tarrat takaisin minulle. Se olikin ainut kerta koko kesänä, kun kukaan halusi ostaa niitä. Veikkaan, ettei pariskunta ollut koskaan aikaisemmin ostanut itselleen yhtä kallista ja ankeaa matkamuistoa."
