Kiltit tytöt pääsevät kirjastontädeiksi

Annu Nieminen

Pienet lapset ovat hyviä, kun he ovat kilttejä. Kiltti lapsi saa jouluna pukilta lahjoja ja kevätjuhlassa opettajalta kiitosta. Kotona hypoteettiselle kiltille lapselle ei ikinä suututa. Kiltti lapsi on jokaisen aikuisen unelma - niin lapsen annetaan ymmärtää.

Mitä kiltteys oikein on? Kiltiksi kuvaillaan lasta, joka kuuntelee vaiti, kun joku muu puhuu. Joka ei huuda eikä melskaa. Joka aina tekee, niin kuin aikuiset antavat ymmärtää toivovansa. Joka osaa koululaisen tärkeimmän taidon: hiljaa olemisen (Ensimmäisen Luokan Opettaja 1991). Erityisesti pienet tytöt sisäistävät kilttiyden vaatimukset - se on vähintä, mitä he voivat kaikkivoiville Aikuisille hyväksyntää vastaan antaa.

Kiltteys kannattaa, lapsille kerrotaan. Tätä ei perustella niinkään kiltteyden seurauksilla (saat istua hiljaa?), vaan koirien ja lasten kasvattamiseen patentoidulla menetelmällä: vaihtoehtoisella skenaariolla uhkailulla. Kannattaa olla kiltti, sillä tuhmille lapsille käy huonosti. Kukaan ei halua leikkiä tuhmien lasten kanssa, he ovat niin ikäviä - ja huomaavat ennen pitkää olevansa yksin. Kiltteys kannattaa, jos aikoo ruveta kunnon ihmiseksi ja pärjätä elämässä.

Todellako? Katsotaan nyky-yhteiskunnan standardeilla pärjäävää ihmistä. Hänellä on työ, asunto, ehkä perhe, sopiva taloudellinen toimeentulo ja hyviä ihmissuhteita. Kiltteydelläkö niitä saa?

Kiltteys on kusetus, joka kohdistuu pieniin tyttöihin ja joskus myös pieniin poikiin. Kiltteyteen kasvattaminen on tapa saada mukautumiseen kykenevät ihmiset mukautumaan. Tämä on maailman toiminnan edellytys, sillä jos kukaan ei mukautuisi, kaaoksesta ei saisi tämänkään vertaa selkoa.

Kaikki olisi hyvin, jos kaikki ihmiset kykenisivät kiltteyteen. Jos kaikki sitten leikkisivät open sanelemien sääntöjen mukaan, kuuntelisivat kun toiset puhuvat ja antaisivat pallon sille, jonka vuoro on pelata. Vaan niin ei taida olla. Aina on tuhmia ihmisiä - mutta he eivät suinkaan jää yksin. He pärjäävät usein Työssä, Verkostoissa ja Elämäntyylissä. Joskus heidän ympärilleen kerääntyy jopa opetuslasten piiri: muutkin haluavat oppia tuhmuutta!

Yritän olla olematta kyyninen, mutta todellisuus hieroo itseään kasvojani vasten: kiltteydellä ei pärjää. Kiltit ihmiset ovat mukavia, kilteistä ihmisistä yleensä pidetään kohtalaisesti - mutta työpaikkoja ja osakkuuksia ei jaeta pöydän alta kiltteysklubeissa, vaan jossain aivan muualla.

Kiltit tytöt pääsevät taivaaseen - tuhmat tytöt minne vaan, opetti sananlasku minua pienenä. Kiltteys on pseudohyve, josta saa useimmiten tässä yhteiskunnassa lähinnä taakkaa kantaakseen ja sontaa niskaan. Miksi? Koska kiltteys liitetään kykyyn mukautua ja tyytyä. Ilmiön malliedustajaan liitetään usein myös feminiininen sukupuoli: kilttiä tyttöä on helppo käyttää hyväksi. Korjataanko sananlaskua: kiltit tytöt pääsevät taivaaseen - tuhmat miehet minne vaan?

Mene ja tiedä - kiltteyden vaaliminen on joka tapauksessa osa perisuomalaista tyttöjenkasvatuskulttuuria. Mihin se opettaa ja valmistaa? Nöyryyteen, työntekoon, kuuntelemiseen, auktoriteetin seuraamiseen. Mutta kuka valmistaa kiltit tytöt työelämään? Vai olisiko kenties kuitenkin kiltteyden sijaan kyseenalaistettava työelämän arvomaailma?

Jätetään kysymykset ilmaan. Kiltti tuhma ikuinen teekkarityttö kiittää, kumartaa ja siirtyy kesään. Ei lopeteta keskustelua.