Opiskelijaelämää kolmella eri vuosikymmenellä

Teekkarikylässä on ollut elämää jo yli viisikymmentä vuotta. Millaista on ollut elää kylässä kun sitä vielä rakennettiin? Entä röyheällä 70-luvulla tai nyt uudella vuosituhannella?

Kuva Keijo ja Meri Laitisen asunnosta vuonna 1952.

Isovanhempani Keijo, 82, ja Meri, 82, Laitinen kuuluivat Teekkarikylän ensimmäisiin asukkaisiin ja muistelevat mielellään kylän varhaisia vaiheita. Ukkini aloitti opintonsa Teknillisen korkeakoulun kemian osastolla syksyllä 1947, jolloin fysikokemia, vuoritekniikka ja metallurgia toimivat Sinebrychoffin talossa Bulevardilla. Tilanpuutteen vuoksi TKK:n osastoja oli sijoiteltu sinne tänne, ja edullisia asuntoja oli tarjolla nihkeästi. "Opiskelija-asunnoista oli tuolloin huutava pula Helsingissä, ja perheellisten kohdalla tilanne oli lähes mahdoton. Hinnat olivat vuokrien osalta pilvissä, eikä omaan asuntoon juuri ollut varaa", Iittalan lasitehtailla uransa tehnyt Laitinen muistelee.

Teekkarikylän rakennus alkoi 1950-luvulle tultaessa ja Laitiset muuttivat tienpätkälle, josta myöhemmin tuli Jämeräntaival. "Meitä oli neljä avioparia, jotka muuttivat Otaniemeen syksyllä 1951. Joitakin ´sinkkujakin´ kylään asettui. Asuntoja, eli sarvia, joiksi niitä silloin kutsuttiin, oli kaikkiaan yhdeksän: kolme aina käytävin toisiinsa yhdistettyinä. Ensimmäisessä vaiheessa asutettuina olivat sarvet A, B ja C." Tuore aviopari asettui B-sarven soluasuntoon kahden muun parin kanssa, joista yhdellä oli jo 3-vuotias poikakin. "Asunnossa oli yhteinen oleskelutila, keittokomero, kylpyhuone ja parveke. Kalustona huoneissa oli Askon toimittamat sängyt patjoineen ja peitteineen, vaatekaappi, kirjahylly, pöytä ja tuoli. Kaikki oli huoneistossa siistiä, ja siivouskin kuului päivittäin talon puolesta ohjelmaan", Laitinen kertoo. "Aluksi B-sarvessa oli käytössä vain yksi alakerroksen WC. Aamun kiireessä siitä seurasi pientä odotusta, mutta kaikki kuitenkin sujui. Me kolme perhettä tutustuimme melko pian toisiimme, ja ystävyys syveni vuosien myötä siinä määrin, että tapailimme kylästä lähdettyämmekin useita kertoja."

Kauppoja ei Otaniemessä tuolloin ollut, joten ostokset täytyi hoitaa Helsingissä. Samoin opetustilat sijaitsivat yhä itäisessä satamakaupungissa. "Espoon Liikenne oli järjestänyt säännöllisen bussiliikenteen Otaniemen Teekkarikylästä Bulevardin nurkille, silloisen Teknillisen korkeakoulun eteen. Vuorot olivat opiskelijoiden luentorytmiin sovitettu", Laitinen kertoo. "Osa linja-autoista oli peräisin sotaa edeltävältä kaudelta, ja eräänä aamuna jouduimme joukolla työntämään auton liikkeelle", hän muistelee hymyillen. "Vaimoni sotki työntöapua antaessaan kenkänsä ja samettitakkinsa liepeen. Hän oli ulkomaan kirjeenvaihtajana kolmen filmiyhtiön konttorissa, ja töihin saapuessaan pääsivät työkaverit hyväntahtoisesti ilakoimaan ´Noin siinä sitten on käynyt, kun lähdit teekkarin matkaan Espoon korpeen, Otaniemeen!"

Keväällä 1952 Teekkarikylä alkoi olla valmis, ja silloin valmistui myös Servin Maijan mökki tontin korkeimmalle sivulle. "Vappuna mökissä oli vappulounas ja tanssia, musiikista vastasi George de Godzinskyn kvintetto ja myöhemmin muistaakseni Retuperän WBK. Mökistä tuli monelle teekkarille ja perheillekin kaivattu ja oivallinen ruokailupaikka. Elämä Otaniemessä kohentui pikkuhiljaa, ajan kuluessa", ukkini muistelee. Kylän virallisia vihkiäisiä vietettiin Flooran päivänä 13. toukokuuta ja kunniavieraaksi saapui presidentti Paasikivi vaimoineen.

Teekkariajoista on jäänyt Laitisille monia hyviä muistoja. Erityisen hyvin mieleen on jäänyt muuan merkillinen vieras. "En muista enää sen teekkarin nimeä, jolla oli lemmikkinään orava. Se matkasi hänen povitaskussaan luennoilla ja hänen ruokaillessaan Servin Maijan mökissä. Kerran, kun ihastelimme tuota hänen lemmikkiään, hän kysyi suostuisimmeko ottamaan oravan hoitoomme yhdeksi yöksi. Kuultuamme, että se oli ´sisäsiisti ja hiljainen´, aloimme sulaa pyyntöön", Laitinen tarinoi.

"Teekkari toi sitten lauantaina kurren, sille juoma-astian, hiekkalaatikon ja kulhossa pähkinöitä. Teekkarilakkinsa kaveri asetti vaatekaappini hyllylle ylösalaisin: se oli lemmikin totuttu pesä. Pian totuimme vieraaseemme ja vieras meihin. Kun kaveri sitten sunnuntaina haki lemmikkinsä, meistä tuntuikin yhtäkkiä kovin hiljaiselta, kun kurre ei enää liikuskellut huoneessa.

En tiedä oliko kyseessä sama yksilö, kun joitakin aikoja myöhemmin menin sunnuntaiaamuna parvekkeellemme ja huomasin kuinka orava livahti kiireesti kaiteen yli ja laskeutui vatsa pulleana tiiliseinää pitkin varovasti maahan. Oli veitikka käynyt jauhelihapaketillamme hakemassa maistiaiset! Mutta ei hätää: oli niin siististi ottanut annoksensa, että kuorimalla kohdan, saimme mekin osamme." 

Meri Laitinen

Rauhallista eloa perhekylässä

Isovanhempieni lisäksi myös appivanhempani ovat viettäneet hyvän tovin Teekkarikylässä. VTT Prosesseissa tuotepäällikkönä toimiva Esa Peltola, 52, ehti asua poikamieskylässä neljä vuotta ennen siirtymistä perhekylään Riitta-vaimon kanssa kesällä 1978. "Vihkiminen tapahtui Otakappelissa ja häät pidettiin Dipolissa. Sukulaiset yöpyivät juhlien jälkeen kaksiossamme, joten hääyön nukuimme keittiön lattialla", sähkölaitoksia ja sähkömekaniikkaa pääaineenaan lukenut Peltola kertoo. "Otakappelissa kastettiin myös vuonna 1981 syntynyt poikamme", Riitta, 53, lisää.

Otaniemen ostoskeskus palveli teekkareita jo tuolloin, mutta myös Servin Maijan tie 10:n ja 12:n välissä oli pieni K-kauppa. Toisin kuin poikamieskylässä, perhekylän asunnot eivät olleet valmiiksi kalustettuja, joten huonekalut ja tekstiilit piti hankkia itse. "Nuo verhot meillä oli jo Otaniemessä", Riitta huomauttaa osoittaen ikkunaa. "Asuimme osoitteessa 10 B 21. Parvekkeelta näki merelle, piha oli suojaisa ja neuvolaan Tapiolaan oli lyhyt matka kävellä. Kun ensimmäinen poikamme oli syntynyt, Esa tuli usein ruokatunnilla häntä pyöräillen sähköosastolta katsomaan", Riitta muistelee. "Siinä oli mukava alamäki, yhdellä polkaisulla pääsi perille asti", nauraa Esa.

"Ei se elämä kauhean riehakasta silloin ollut: kesäisin teimme usein linturetkiä pyörällä, talvella hiihdimme Laajalahden poikki Tarvaspäähän", Riitta kertoo. "Monet harrastivat tämän tyyppisiä asioita silloin. Mutta toki käytiin välillä kaljalla ja Dipolissa tanssimassa. Kävin myös aikoinani katsomassa paljon elokuvia Montaasin näytöksissä", Esa lisää.

Teekkariajoilta Peltoloille on jäänyt monia ystäviä; esimerkiksi Esan poikamieskylävuosilta saakka kokoontunut veikkausporukka on yhä koossa. "Joka keskiviikko istuimme sähköosaston kuppilassa, senkin jälkeen kun se oli mennyt jo kiinni. Shakkia pelasimme usein yötä myöten", hän muistelee.

Pariskunta arvelee, että elämä on muuttunut heidän ajoistaan paljon. Kännyköistä ja kotikoneista ei ollut tietoakaan, tuttavia tavattiin kasvokkain. "Otaniemessä oli mukava asua, koska siellä oli paljon ystävä- ja lapsiperheitä. Monet olivat sairaanhoitaja-teekkaripareja, aivan kuten mekin", Riitta muistelee. "Mieleen ei tule oikeastaan mitään negatiivista. Yhteishenki oli hyvä, ja kaikki oli uutta ja tuoretta: tuntui siltä, että elämä oli vielä edessä. Oltiin niin onnellisia  — jos ollaan nytkin", Peltolat hymyilevät.

Meri Laitinen

Nuorta rakkautta Servinkujalla

Essi Lahti, 21, ja Daniel Laajala, 21, ovat menossa kesällä naimisiin, ja toinen päivä toukokuuta he saivat avaimet Servinkujalla sijaitsevaan kaksioonsa. Kummallekin Teekkarikylässä asuminen oli jo ennestään tuttua: Turusta opiskelemaan muuttanut Essi on asunut Servin Maijan tiellä kaverikämpässä, ja Salosta kotoisin oleva Daniel Jämeräntaipaleella. "Ennen opiskeluiden aloittamista mietin, että olen muuttamassa pääkaupunkiseudulle ja että minusta tulee espoolainen. Nyt kuitenkin tuntuu, että olen ensisijaisesti Otaniemestä", Daniel miettii ja Essikin on samaa mieltä.

"Essi on asunut täällä viisi ensimmäistä vuottaan", Daniel kertoo ja Essi osoittaa iloisesti puiden välistä pilkottavaa tiilitaloa kohti. "Mä olen kolmannen polven teekkari: vaari ja isä ovat vanhoja teekkareita. Saatte kiittää vaaria siitä, että tämä teekkarikylä on pystyssä", Essi kertoo leveästi hymyillen. "Hän oli mukana tempauksessa, jossa kannettiin Helsingissä ympäriinsä isoja ´Otaniemi on — teekkarikylä tehdään´ -kylttejä". Myös Essin isä, kemiantekniikan ja lääketieteen tohtori, on ollut omaleimainen teekkari. "Isä meni armeijaan valmistumisen jälkeen, kuten Danielkin aikoo tehdä. Siellä hän päätti kuitenkin olla tottelematta mitään turhia käskyjä, ja joutui nopeasti putkaan. Siellä hän sai lukea rauhassa kirjojaan sillä aikaa, kun toiset kaivoivat kuoppia metsässä", Essi selittää.

Pariskunta tutustui toisiinsa heti ensimmäisellä viikolla opintojen alussa. "Olimme samassa fuksiryhmässä ja Essistä tuli heti mun paras ystävä TKK:lla", Daniel muistelee. Nyt toista vuosikurssiaan lopettelevat Essi ja Daniel uskaltavat väittää tuntevansa toisensa jo todella hyvin. "Me ollaan asuttu ihan lähekkäin ja vietetty kamalasti aikaa yhdessä — katsottu elokuvia, kokattu ja muuta sellaista. Koulussa me tehdään lisäksi kaikki harkat aina yhdessä, ja nyt kesällä me ollaan töissä samassa tutkimusryhmässä Turun yliopistolla", Essi kertoo. Molemmat ovat aktiivisesti mukana myös teekkaritoiminnassa: tänä vuonna he ovat olleet isohenkilöinä ja ensi vuonna suunnitelmissa on kv-isojuttuja. Essi on lisäksi ollut aktiivina Polijazzissa ja Daniel on Otakunnon puheenjohtaja. Pariskunta on ollut mukana myös Ristin killassa.

"Mulla oli jo lukiossa sellainen mielikuva, että Otaniemi on kiva paikka opiskella ja asua. Kun me pienenä asuttiin täällä, meidän rappu oli täynnä lapsia, joiden kanssa mä leikin", Essi muistelee. "Ei se kansainvälisestikään kovin yleistä ole, että on tällainen opiskelijakylä. Kyllähän tämä on aivan ainutlaatuista asua täällä", Daniel toteaa. Pariskunta asuu ensimmäisessä kerroksessa, ja heillä on takapihallaan narsisseja ja pensaita sekä lääniä aurinkoisten päivien köllöttelyä varten. Uudessa kodissa asuu varsinaisesti tässä vaiheessa vasta Daniel, sillä Essin kaverikämpän sopimus on yhä voimassa. Asunnossa on vielä keskeneräisen näköistä, ja Daniel kertoo suurimman osan tavaroista olevan hänen. Turun-kesän jälkeen pari muuttaa virallisesti yhteen, ja Essikin voi kantaa loput laatikkonsa uuteen kotiin.

Onko teekkarikylässä asumisessa mitään huonoja puolia? "Välillä on aika vauhdikasta menoa, mutta kyllä senkin helposti kestää", Gorsun yläkerrassa asunut Daniel toteaa. Hän kertoo tottuneensa nopeasti yölliseen korvatulppien käyttöön vanhassa asunnossaan. Essi on hyväuninen aamuvirkku päinvastoin kuin kihlattunsa eikä ole koskaan menettänyt yöuniaan kovien äänien vuoksi. "On tämä meille joka tapauksessa ihanteellinen paikka. Yhteydet ovat hyvät ja palvelut lähellä." Daniel kehuu myös teekkareiden yhteishenkeä ja sitä, ettei kaveria koskaan jätetä yksin.

Sofia Ziessler