Smiling in a War Zone - and the Art of Flying to Kabul

Maxim 2,  ke 24.1. klo 18.00

Santeri Kontinen

Pitkä nimi kätke taakseen dokumentin, joka on oikeastaan road movie, paitsi, että se tapahtuu ilmassa. Pääosassa oleva tanskalainen taiteilija Simone Aaberg Kaern on toimittajamaanmiehensä kirjoittaman jutun perusteella saanut innoituksen lentää kotimaastaan Kabuliin tapaamaan teinityttöä, joka haastattelussa on ilmoittanut haluavansa tulla hävittäjälentäjäksi.

Kaernin ideana on siis lentää Tanskasta Afganistaniin itse omistamallaan pienkoneella, joka todellakin on pieni. Kaernia ei myöskään haittaa, että matkalla olevan Bosnian ilmatila on suljettu monta vuotta sitten päättyneen sodan takia, Afganistanista puhumattakaan.

Matkantekoa on hauska seurata. Maisemat vaihtuvat vähitellen eksoottisemmiksi ja lentokentillä tavataan maasta riippumatta ystävällistä porukkaa.

Turkissa elokuvaan pääsevät "oikeat" naishävittäjälentäjät. Olematta millään tavalla negis, vaikuttaa siltä, että Turkin ilmavoimat on ottanut kyseiset naiset ruotuun lähinnä imagosyistä. Olin nimittäin huomaavinani, että koneet joilla he lentävät, ovat mallia F-5 Freedom Fighter. Nykyään nämä koneet ovat ilmeisesti enimmäkseen koulutuskäytössä.

Kuvissa kyllä vilahtaa F-4 Phantom II joka vielä vähän aikaa sitten oli todella kovan luokan suihkuhävittäjä. Oli miten oli, Turkissa naislentäjä Tanskasta vetää mediaa puoleensa ja kamerat surraavat.
Iranin kautta lennetään Afganistanin ilmatilaan. Kaikki voivat arvata miten Yhdysvaltain sodanjohto suhtautuu pyyntöihin avata ilmatila yhdelle pienkoneelle. Urhea Kaern päättää kaikesta huolimatta lentää rajan yli.

Tilanteesta oletettavasti selvitään onnellisesti ja Kaern pääsee laskeutumaan Afganistanin puolelle. Jälleen todistetaan kuinka ystävällistä porukkaa jopa afganistanilaiselta lentokentältä löytyy.

Edessä on kuitenkin vielä matkan vaarallisin osa. Koska kone on suunniteltu käytettäväksi vain lähellä merenpinnan tasoa, on sen moottorissa tehoa onnettoman vähän. Hirvittää, kun Kaern toteaa, että lähdössä käytettävät niin sanotut suoritusarvotaulukot eivät riitä edes sille korkeudelle, jossa tämänkertainen kenttä on.

Tämän jälkeen pitäisi vielä ylittää vuoristosola, joka alkaa olla koneen maksimilentokorkeuden äärirajoilla. Ei varmaankaan ole sattumaa, että solan ylitys tehdään hyvin kylmällä ilmalla, sillä näin moottorista saadaan enemmän tehoa irti. Kaern varmasti tiesi tämän.

Lopulta päästää Kabuliin ja Kaern löytää etsimänsä tytön. Alkaa innostuneen taiteilijan ja teinitytön temput hallitsevan teinitytön vuorovaikutus. Tilanne on vähintäänkin erikoinen.

Dokumentti pysyy hyvin kasassa melkein loppuun asti, mutta aivan viime metreillä sorrutaan hetkeksi aikamoiseen fiilistelyyn. Tämä on melkoinen pettymys, mutta onneksi ote palautuu nopeasti. Lopuksi saamme vielä todistaa kummallista episodia, joka saattaa mennä teinitytön oikkuilun piikkiin. Salista ulos kävellessä voikin sitten pohdiskella sitä oikeudenmukaisuutta, jonka mukaan tanskalainen taiteilija lennähtää hetkeksi Kabuliin ja jättää paikalliset keskelle aineellista kurjuutta palaten itse turvalliseen Pohjoismaahan.