Kiitti vaan, tai jotain

Tiina Metso

Kirjoittaja on pitkän linjan ylioppilaskunta- ja yliopisto­hallintoaktiivi Suomen vanhimmasta ylioppilaskunnasta.

On kummallista, miten koulutetut ja sanavalmiit ihmiset unohtavat niin usein pienen kuusikirjaimisen sanan. Ja ylioppilaskunnan toisella virallisella kielellä samaan kuluu ainoastaan neljä kirjainta. Miksi ihmeessä on niin vaikeaa sanoa kiitos, kun samalla negatiivisen palautteen jakamiseen ei näytä olevan minkäänlaisia esteitä tai estoja?

Ylioppilaskunta, killat ja yhdistykset elävät pääosin vapaaehtoisten selkänahasta. Ja silti samat vapaaehtoiset työn raatajat ovat useimmiten niitä, joita ei puheissa muisteta tai kiitetä. Kehuja kyllä jaetaan, mutta suunta on usein jotakin aivan muuta kuin vaatimaton vapaaehtoinen.

Vapaaehtoinen ei ole koira, jota potkitaan ja komennellaan. Jokaisen, jolla on ilo saada apua vapaaehtoisilta toimijoilta, on syytä mennä itseensä ja miettiä onko tullut muistettua kiittää niitä ihmisiä, jotka pitävät teekkariyhteisön pyörimässä? Eikä mitään tyhjää sanahelinää, vaan todella sydämestä tuleva kiitos. Vapaaehtoiset eivät ole ehtymätön luonnonvara, joita vain ilmestyy ilman minkäänlaista panostusta tai yritystä.

Sillä kun vapaaehtoiset väsyvät arvostuksen puutteeseen ja huonoon kohteluun, hyytyy koko teekkaritoiminnan kone. Toki palkattua työvoimaa ja luottamushenkilöitä löytyy, mutta miettikääpä hetki mitä jäisi tekemättä ilman vapaaehtoisia? Huomaatte, että oleellisten asioiden kohdalle jäisi elämään vapaaehtoisarmeijan kokoinen aukko!!!

Itselleni lähin esimerkki on tietysti pölysektori, arkisto ja museo.
Kumpikaan ei toimisi ilman lukuisaa määrää vapaaehtoisia tekijöitä ja auttajia. Toivon että olen osannut tuoda tarpeeksi usein julki, miten paljon arvostan kaikkien työpanosta, joka annetaan omasta vapaasta ajasta ja yleensä yksityiselämän kustannuksella. Työ ei useimmiten ole siistiä kirjoituspöytähommaa, vaan rankkaa raatamista ja raahaamista. Ja silti pölysektori saa aina tarvitessaan apua, jota ilman homma seisoisi. Arkistolla tarjotut suklaat ovat vain pieni makea osoitus kiitollisuudesta!

Emme ehkä voi aina tarjota paljonkaan vapaaehtoisillemme, mutta säästöt kohdistuvat vääriin asioihin, jos projekteihin osallistuvat vapaaehtoiset eivät saa edes työmaaruokailua, kiitoksia ja pientä karonkkaa päämäärän saavuttamisen kunniaksi. Sämpylä ja juoma ovat tietysti naurettava "korvaus" usein tuntien työstä, mutta saa siitä edes hetkellisesti vatsansa täyteen ja jaksaa taas touhuta ilman todellista vastinetta.

Att tacka är lätt, och om man bara kommer ihåg sina medmänniskor och frivilliga aktivister blir teknologvärlden ännu bättre och vi ska ha massor av roliga och duktiga frivilliga också i framtidem.
Lähdenkin tästä takaisin museota maalailemaan intendentin kanssa — vapaaehtoistoimintaa parhaimmillaan, sillä tulos palvelee koko teekkariyhteisöä ja näkyy kauemmaksikin maailmalle. Ja maalaaminen on hauskaa työtä, jonka tuloksen näkee heti! Työn iloa ja intoa kaikille vapaaehtoisille — olette kullan arvoisia ja korvaamattomia!!