Lauri Reiman
TKY:n hallitus,
sosiaalipoliittiset asiat
Hallitusvuoteni alussa näin edunvalvontakoulutuksessa kalvon, jossa näytettiin asioiden edunvalvontakierros. Kierros alkaa kansainväliseltä tasolta, josta se siirtyy korkeakoulupoliittiseksi ja aina edelleen opintoasiaksi. Viimeisenä se konkretisoituu sosiaalipoliittiseksi asiaksi.
Nyt tämän kierroksen päähän on pääsemässä Bolognan prosessi. Ensin tehtiin päätös luoda yhteinen eurooppalainen korkeakoulutusalue. Sen jälkeen päätettiin maakohtaisesti, miten tähän harmonisointiin suhtaudutaan. Nyt tuli ensimmäinen konkreettinen muutos: DI-tutkinnon laajuudeksi päätettiin 300 ECTS-pistettä eli ECTS-järjestelmän mukaisesti viiden vuoden tutkinto. Vaikka joillain muilla aloilla tästä yleislinjasta uskallettiin poiketa, laajan diplomi-insinöörikoulutuksemme kohdalla niin ei kuitenkaan tehty huolimatta selkeistä perusteluista laajempaan pisteytykseen.
Päätös alkoi konkretisoitua opintoasiaksi. Sisällöistä koulumme opettajakunta ei halunnut karsia, vaikka tutkinnosta piti saada yli vuosi keskimääräistä opintoaikaa pois. Kursseja ei uudistettu koko tutkinnon laajuudelta vaan vanhat opintojaksot saivat vain uudet nimet ja 1,5 kertoimella tehdyn laajuusmuunnoksen opintoviikosta opintopisteiksi.
Kun muutos opintopisteisiin tuli, moni ajatteli voittavansa Kelan pisterajojen suhteen suorittaessaan kursseja vielä opintoviikoissa. Tämä pitikin paikkansa, mutta se oli vain suhteellinen voitto. Muissa kouluissa tilanne oli toisin päin ja uudesta järjestelmästä tehtiin heidän opiskelijoilleen houkutteleva. Nyt pahentunut työmäärän ja suoritusmerkintöjen epäsuhdanne on siirtymässä osaksi kaikkia uuden tutkintosäännön teekkaripolvia Otaniemessä.
Tilanteen problematiikka olisi luultavasti tullut nopeammin esille, jollei soppaan olisi vielä heitetty moduulirakennetta, joka vei professoreilta viimeisenkin otteen uuden tutkinnon kokonaisuudesta. Moduulirakenteen ongelmia lisää vielä sekin, etteivät lukukausijärjestelyt tue sen mukaista etenemistä. Jos moduulimallin ideaalin mukaan moduulit pitäisi suorittaa peräkkäin ja kolme moduulia vuodessa niin, miksi periodeja on neljä? Kaikki tämä epäjohdonmukaisuus on aiheuttanut sen, että uuden tutkintosäännön aikana joidenkin alojemme valmistumisajan ennusteet ylittävät sallitun seitsemän vuoden opintoajan. Ja opintotukeakin riittää vain kuudeksi talveksi.
Jollekin voi tässä vaiheessa herätä kysymys miksi sosiaalipoliittinen vastaava kirjoittaa näin suoraa korkeakoulupolitiikkaa, mutta syyt ovat seurauksissa. Kelan opintopisterajojen suhteellinen nousu ja meidän kurssiemme kohdalla tapahtunut summittainen muunto opintopisteisiin ovat aiheuttaneet opiskelijoiden toimeentulotilanteen heikentymisen voimakkaasti uudessa tutkintosäännössä. Pahasti jälkijunassa tuleva opintorahan korotuskaan ei juuri lämmitä siinä vaiheessa, kun opintotuki on jo katkaistu.
Kiristyvillä koulutusmarkkinoilla voikin herätä kysymys, miksi opiskelija haluaisi tulla Otaniemeen? Täällä tutkinnon suorittaminen kestää kauemmin ja samalla joutuu kokoajan stressaamaan toimeentulostaan.
Meidän koulumme tarjoamat tutkinto-ohjelmat täytyykin ottaa todella tarkkaan analyysiin ja miettiä aidosti mitä uuden diplomi-insinöörin tulee osata ja sitten opettaa se osaaminen. Kurssien mitoitus täytyy tehdä realistiseksi niin, että se mahdollistaa opiskelijalle ymmärtävään oppimiseen tarvittavan ajankäytön. Opiskelijalta tulee odottaa hänen 40 viikkotyötuntiaan, muttei sen enempää, tai nykyisestä kouluamme piinaavasta pintaoppimisen kierteestä ei päästä ikinä eroon. Nykyisellään pisteitä kerätään vain selviytyäkseen, ei oppiakseen, ja siinä ei ole mitään huippua tai innovatiivista.
