Mistä tulet, minne menet, teekkarilehti?

Teknillisen korkeakoulun — ja sen edeltäjien — opiskelijoilla on aina ollut oma äänitorvi, muodossa tai toisessa. Minkälaisen matkan on teekkarilehdistö kulkenut lähes 150-vuotisen historiansa aikana?

teksti: Meri Laitinen

Olen pyytänyt oppaakseni lehtihistorian hahmottamiseen yli kymmenen vuotta aktiivisesti teekkarilehtitoiminnassa mukana olleen Kaarlo Väisäsen. Lukuisissa lehdissä vaikuttanut Väisänen on ollut mukana myös TKY:n arkisto- ja museotoiminnassa, ja hänelle on kertynyt hyllymetreittäin vanhoja teekkarilehtiä ja ylioppilaskuntahistoriaa. Tietämys tupsulehdistön vaiheista on vankalla pohjalla — käykäämme siis käsiksi paikallisen opiskelijalehdistön kiehtoviin käänteisiin.

Teekkareiden julkaisuperinne on huima: varhaisimmat tekeleet syntyivät jo 1860-luvulla, jolloin tekniikan opiskelijoita viihdyttivät muun muassa ruotsinkieliset Skämt Och Alfvar Vid Thekoppen (Huvia ja totta teekupin äärellä) ja Kamraten (Toveri). Ruotsinkielisten lehtien rinnalle alkoi hitaasti mutta varmasti ilmaantua myös suomenkielisiä lehtisiä, kuten vuodesta 1885 1900-luvun alkupuolelle ilmestynyt Sampo. Ensimmäinen laajalevikkisempi suomenkielinen julkaisu oli vuonna 1930 perustettu suomalaisen osakunnan lehtikaima, Tekniikan Ylioppilas.

"TKK:n opiskelijoille oli tilattu vuodesta 1923 Ylioppilaslehteä, joka oli teekkareiden lehti siinä missä yliopistolaistenkin. Ylioppilaslehdellä oli erityisiä teekkarinumeroita, jotka sisälsivät asiaa pelkästään tekniikan ylioppilaista. Tässä numerossa on käsitelty esimerkiksi rakennusalaa, Polyteknikkojen orkesteria ja maanmittarikillan ekskursiota", Väisänen luettelee pläräillessään kellastunutta ylkkäriä.

Urheilua, kulttuuria ja teekkarihuumoria sisältänyt Tekniikan Ylioppilas vaihtoi nimensä Teekkariksi vuonna 1937, ja sen rinnalla alkoi vuonna 1948 ilmestyä TKY:n tiedotuslehti Nyytiset — Uuheter. Teekkarikylän oma lehti, vuonna 1951 Otaviestinä aloittanut Otahuuto, ilmaantui kuvioihin säännöllisesti ilmestyvänä mediana vuonna 1956. Seuraavan vuosikymmenen alussa tapahtui lisää mielenkiintoisia juonenkäänteitä, kun Teekkari jakautui kahdeksi lehdeksi vuonna 1962: Teekkari A keskittyi uutisiin, Teekkari B puolestaan noudatteli enemmän aikakausilehtiformaattia. Kolme vuotta myöhemmin lehdet yhdistyivät jälleen Teekkariksi. Uusien julkaisujen myötä Nyytiset hyllytettiin.

"Lehtihistoria kytkeytyi vahvasti osakuntatoimintaan: Teekkari-lehti oli 1940-1950-lukujen muodossaan nimenomaan osakuntalehti, kun taas 1960-1970-lukujen lehdet, erityisesti Teekkari B, ovat jotain aivan muuta. Niissä on esimerkiksi paljon yhteiskunnallista polemiikkia, maailmanpolitiikkaa ja runoja", Väisänen kuvailee. Hän näyttää suosikkinumeroaan vuoden 1964 lopulta ennen Teekkari A:n ja B:n yhdistämistä: sisältönä on vain yksi runojen täyttämä sisäsivu toimituksen uudenvuodentoivotusten kera.

Tekniikka ja talous kohtaavat

Teekkareiden ja kyltereiden hengentuote Contactor sai alkunsa vuonna 1964. "Hankenin ylioppilaskuntakin oli aluksi mukana, mutta irtautui hankkeesta kesällä 1969. Lehdestä tuli siis TKY:n ja KY:n yhteinen äänitorvi", Väisänen kertoo. Contactor aiheutti harmaita hiuksia sekä linjansa että taloutensa tiimoilta: lehden roimista budjetinylityksistä keskusteltiin usein huolestuneeseen sävyyn ylioppilaskunnissa, vasemmistolaisesta otteesta myös vallanpitäjien kahvipöydissä.

Teekkari A ja Teekkari B lakkautettiin 1970-luvun alussa, mutta Nyytiset teki paluun 1974, sillä ylioppilaskunnan asioille ei ollut varteenotettavaa tiedotuskanavaa. Myös Otahuuto jatkoi ilmestymistään. Väisäsen mukaan lehdet olivat erityisesti 1990-luvun loppupuolelle siirryttäessä luonteeltaan hyvin erilaisia: "Nyytiset oli ylioppilaskunnan sisäsiisti tiedotuslehti, kun taas Otahuuto oli kylän anarkistinen ja riippumaton ääni, jolla ei käsittääkseni ollut mitään muuta sensuuria kuin itsesensuuri."

Vallankumouksia vuosituhannen vaihteessa

Contactor kulki tiensä päähän vuonna 1999 sisällöllisten ja taloudellisten erimielisyyksien saattelemana. Contactorin hallituksessa istunut Väisänen kertoo, että lehden lakkauttaminen oli lähtölaukaus laajemmalle lehtimullistukselle: "TKY tilasi ylioppilaskunnan jäsenille kotiin postitettuna T-lehden paikkaamaan Contactorin jättämää aukkoa, ja ja vuoden 2001 lopulla tehtiin päätös lakkauttaa Nyytiset ja Otahuuto. Uraansa lopetteleva edustajisto halusi yhdistää ylioppilaskunnan piirissä julkaistavat lehdet, ja vuosien ajan puntaroitu päätös tehtiin lopulta varsin lyhyellä varoitusajalla", hän muistelee.

Yhdistyminen toteutettiin käytännössä laittamalla lakkautettujen lehtien toimitukset yhteen läjään, mikä aiheutti Väisäsen mukaan erilaisia jännitteitä uuden lehden toimituskunnassa. Alkuhämmennyksen jälkeen Otaniemen teekkariyhteisö sai kuitenkin uuden riippumattoman median: Polyteekkarin.

Polyteekkari on nyt ehtinyt kypsään kuuden vuoden ikään, mutta sen asema teekkarilehtien historiassa on vielä kysymysmerkki. Innovaatioyliopiston myötä puhaltavat uudet tuulet varmasti myös lehtimaailmassa — ehkäpä tulevat teekkarit lukevat ruokalistojaan
teekkareiden, kyltereiden ja taikkilaisten yhteisestä tuotoksesta.

Lähteenä on käytetty lisäksi Elina Mattilan artikkelia "Oma lehti ojassa" (Polyteekkari 3/2003) sekä Jari Hanskin TKY:­n 125-vuotishistoriikkia Polin suojiin me saavumme taas.

Aiheita vuosien varrelta

Tekniikan Ylioppilaan pääkirjoituksessa 14.2.1931 pohditaan vuotta aikaisemmin perustetun lehden tarkoitusta: "Onhan välttämätöntä, että tekniikan miehetkin ilmaisevat mielipiteensä tärkeistä taloudellisista ja sosiaalisista pulmakysymyksistä, sillä heidän mielipiteensä pohjautuu aina jokapäiväiseen kokemukseen pysyen tukevasti maankamaralla haihattelevien teoreetikkojen useinkin todellisuuden kanssa ristiriidassa olevien aatteiden vastapainona."

Samana vuoden huhtikuussa pääkirjoituksen aihe on varsin tutun oloinen, nimittäin opiskeluajan pituus. Retoriikkakin on sama: "Kansantaloudelliselta ja myöskin yksityistaloudelliselta kannalta on tietysti hyvä, että opiskeluaika on mahdollisimman lyhkänen." Tuolloin "normaalinen" opiskeluaika oli neljä vuotta, paitsi maanmittaus-osastolla, jossa se oli kolme vuotta. Kirjoittaja oli omien sanojensa mukaan laatinut "hataria tutkimuksia" todellisista valmistumisajoista, ja toteaa sähköteknikkojen olevan kaikista hitaimpia valmistumaan.

Syyskuun 1939 pääkirjoitus "Ratkaisun edessä" todistaa vaikeaa aikaa historiassamme: "Osakuntatoimintamme alkaa tänä syksynä poikkeuksellisissa olosuhteissa, sota heittää synkän varjonsa tulevaisuuden ylle. Me seisomme kysyvinä suuren tuntemattoman edessä. Tiedämme vain myrskyn puhjenneen, sen kulkusuuntia emme aavista."

Nyytisissä 10.10.1952 markkinoidaan verenluovutustapahtumaa kekseliäin sanakääntein: luvassa on "operaatio loraus", eli "teekkarien verinen rynnistys". Erityisesti miehiä yritetään houkutella mukaan: "Nykyisistä luovuttajista on 90 % naisia. Älä anna heilasi hyppiä nenillesi."

Opiskelija-aktivismin kulta-aikana 1960­-1970-luvuilla Contactorissa kirjoitettiin muun muassa abortista, avaruuslennoista, saasteista, Black Panther -ryhmästä, monopolien vastaisesta taistelusta, Marxista, Kiinan kulttuurivallankumouksesta, riistokapitalismista ja tupakan terveyshaitoista. Kasariteemoja olivat puolestaan nuoret elokuvantekijät ja asuntoloiden ongelmat.

Nykyisin Hesarin toimittajana työskentelevän Annamari Sipilän päätoimittajakaudella  Contactorissa ilmestyi Ajan totuus -niminen palsta, jossa ruodittiin kärjekkäästi ylioppilaskuntien hallitusten jäsenten tekemisiä, suhteita ja ulkonäköä. Helmikuun 1997 toimistogallupissa nimettiin muun muassa kuukauden juoppo, kuukauden potentiaali katastrofi ja kuukauden haluttaviin.

Kuinka Polyteekkari sai nimensä?

Otaniemen lehtikentän viimeisin julkaisu täytti edellisviikolla 18.helmikuuta taas vuosia. Kuinkas ollakaan, lehden nimenantajaksi jäljentyy Kaarlo Väisänen.

Joulukuussa 2001 lehtien yhdistämispäätöksen jälkeen TKY järjesti nopeatahtisen nimikilpailun uudelle lehdelle.  Ehdotuksia tuli 91 kappaletta, esimerkiksi Tekniikantorvea ja Tupsulehteä esitettiin. Myös absurdimpia ehdotuksia sateli, vai miltä kuulostavat: Technosaurus tai Hemulin hunajaiset säkeet.

Silloinen ylioppilaskunnan hallitus valitsi lopulta Kaarlo Väisäsen ehdottoman Polyteekkarin. Hallitus piti nimeä sekä teekkariperinteitä kunnioittavana että osuvasti juuri Otaniemen teekkareita kuvastavana. Purnaajiakin Niemen väestöstä tietysti löytyi — milloin nimeä kritisoitiin nokkeluuden puutteesta, milloin sen sanottiin olevan aikansa elänyt.

Väisänen kertoo osallistuneensa nimikilpailuun kahdella ehdotuksella: Teekkari ja Polyteekkari, tässä järjestyksessä ja noin vuorokauden erolla toisistaan. Ensimmäistä nimeä hän ehdottikin juuri historiaan vedoten. Jo ensimmäistä vaihtoehtoa miettiessään hän pohti kokonaan uuden nimen keksimistä, mutta Teekkari-nimi miellytti, koska se kytkeytyi historiallisesti erittäin vahvasti ajatukseen yhdestä teekkareiden omasta lehdestä, joka oli syntynyt vastapainona vuosisadan toisella vuosikymmenellä perustetuille Ylioppilaslehdelle ja Studentbladetille.

Nimiehdotusta kuitenkin kommentoitiin sanomalla, että Teekkari-lehteä julkaistiin aikana, jolloin teekkareita ei ollut muualla kuin pääkaupunkiseudulla; nyt tarkoituksena olisi saada nimi juuri Otaniemen teekkareiden lehdelle. Väisänen päättikin ehdottaa vielä toista nimeä. Hän muistelee kirjoittaneensa saamiinsa kommentteihin palautteeksi: "Myös nimi Polyteekkari saattaisi olla vaihtoehtona påp, jos halutaan korostaa Otaniemen tiedeyhteisön monipuolisuutta muiden Suomen teknillis-tieteellisien opinahjojen suhteen sekä kaikkea Poli-nimeen ja sen alkuperäisiin kantasanoihin liittyvää."
Lehti oli saanut nimensä.

Johanna Mitjonen