Töissä Irkuissa -sarja kokonaisuudessaan

Sarjassa suomalaiset Mirja ja Katri kertoivat kuinka tulivat lähteneeksi Irlantiin töihin. Myös  puolalainen Blazej ja zimbabwelainen Debra kertoivat oman tarinansa.

25-vuotias Mirja Tarvainen teki vuodenvaihteessa 2005 sen mistä monet nuoret valmistuneet haaveilevat. Hän lensi uunituoreet paperit taskussaan Irlantiin töihin. "Valmistuttuani 2004 tammikuussa tradenomiksi sihteerityön ja kielten koulutusohjelmasta tiesin, että haluan lähteä hetkeksi ulkomaille hankkimaan kansainvälistä kokemusta. Myöskään arkinen elämä Suomessa ei kiinnostanut. Irlanti oli muhinut ajatuksissa, koska tunsin ihmisiä sieltä."

Mirja arvelee, että hän olisi saanut ensimmäisen työpaikkansa, teknisenä tukena ilman tutkintoakin. Lisäksi Call centereihin, missä hän aluksi työskenteli, haetaan paljon ihmisiä, ja pelkkä tietyn kielen osaaminen riittää. Sen sijaan hän uskoo, että tutkinnosta oli hyötyä hänen pyrkiessään nykyiseen työhönsä, luottopäällikön tehtäviin. Luonnollisesti aiempi työkokemus, persoona ja omat mielenkiinnon kohteet vaikuttavat myös työpaikkaa haettaessa. Tällä hetkellä hän työskentelee Hewlett-Packard International Bank:issa . "Olen vastikään siirtynyt vastaamaan Suomen ja pohjoismaiden sijaan Euroopasta. Katson että saadaan maksut meidän asiakasyrityksiltä ja hoidan heidän leasing-sopimuksia."

Ulkomailla työskentelystä kasvoi mielenkiintoinen ja haastava mahdollisuus. Ennen Irlantiin muuttamista, hän kävi lomamatkalla tutustumassa Dubliniin ja sen tarjoamiin työmahdollisuuksiin. Hän suosittelee sitä hyvänä ideana. Näin tietää millaiseen maahan ja kaupunkiin on muuttamassa ja saa realistisen kuvan työmahdollisuuksista. Mirjan lähtötilanne Dublinissa kuulostaa hieman huimapäiseltä. Hän kertoi lähteneensä matkaan ilman työtä tai asuntoa. Asiat järjestyivät kuitenkin ripeästi: asunto järjestyi päivässä ja työ viikossa. Mitään järjestöjä hän ei käyttänyt hyväkseen, sillä silloin suunnitelmat olisi pitänyt tietää jo paljon etukäteen.

Työnhakuun Mirja suuntasi omin päin, työhaastattelut järjestyivät puhelimen välityksellä tai internetin kautta. Suurin osa firmoista haluaa kuitenkin haastatella kasvokkain, joten haastattelut pitää hoitaa paikanpäällä. "Muutamat rekrytointifirmat Suomessa välittävät töitä myös ulkomaille ja tällöin useat yritykset, jotka haluavat palkata työntekijöitä, tarjoavat relocation-paketteja, eli yritys maksaa esimerkiksi lennot, majoituksen bed & breakfast paikassa ennen vakituisen asunnon löytämistä sekä ensimmäisien kuukausien vuokran. Tämän seurauksena yritykseen pitääkin sitoutua pidemmäksi ajaksi, usein aika on vuosi."

Elämistä ja työskentelyä ulkomailla Mirja kuvailee hyväksi kokemukseksi. Hän sanoo, että aluksi oli enemmän work and holiday -tuntua, nyt tasaantuneempaa. Myönteistä ja antoisaa on hänen mukaansa se, että saa paljon ulkomaalaisia tuttavia eri puolilta Eurooppaa ja kielitaito karttuu. Aluksi sopeutuminen oli kuitenkin vaikeaa. Työelämään astuminen oli Mirjalle uutta ja vaati oman sopeutumisensa. Mirjan ensimmäinen työpaikka ei ollut mieluisa. "Alkuhankaluuksiin vaikutti myös virhevalinta asunnon suhteen: ränsistynyt asunto turvattomalla alueella oli epämiellyttävä kokemus. Selvisi, että naapurissa asui huumediileri, ja irlantilaisen katulasten näkeminen oli järkyttävää."

Mirja on kokeillut myös rennompia töitä ulkomailla. "Edelliskesän vietin Ibizalla. Olin töissä pienehkön huoneistohotellin vastaanotossa. Tein töitä joka päivä, vuorot menivät niin, että aloitin puolilta päivin ja lopetin iltapäivällä, jolloin pystyin ottamaan aurinkoa, ja illalla menin takaisin töihin ja lopetin puolilta öin, eli pystyin myös lähtemään ulos juhlimaan. Työ oli ihanaa, juttelin asiakkaiden kanssa ja lueskelin, jos ei ollut tekemistä. Välillä vietin aikaa uima-altaalla asiakkaiden kanssa, välillä pelasin biljardia. Ehdottomasti kokemisen arvoinen juttu ja vaihtelua arkiselle työlle. Ei vastuuta ja paljon juhlintaa."

Mirja kertoo, että ikävä kotiin ulkomailla on kova, varsinkin alussa kun oma ystäväpiiri ei ollut vielä kunnolla muodostunut. Kuitenkaan kulttuurierot Irlannin ja Suomen välillä eivät ole valtaisat, joten sen puoleen sopeutuminen oli helppoa. Mirja sanoo myös maailmankuvansa muuttuneen osin. Uusien ihmisten tapaaminen ja erityisesti taustaltaan erilaisten, on auttanut ymmärtämään monia asioita. Hän sanoo myös irlantilaisen rennon asenteen tarttuneen, tulevaisuutta ei murehdita.

Mirja miettii pitkään kysyessäni miten hän opastaisi ulkomaille lähtevää nuorta. "Aina pääsee kotiin. Siihen, että koti-ikävä on kova, kannattaa varautua. On hyvä miettiä mitä todella haluaa tehdä, niin kokemuksesta tulee varmasti antoisampi. Ilo pitää muistaa ottaa irti! Mirja kannustaa ulkomaille halajavia nuoria muistuttamalla, että vaikka kielitaito on eduksi, aktiivinen ote työnhaussa on tärkeämpää. "Esimerkiksi Irlannissa on monia avoimia paikkoja muun muassa pohjoismaisia kieliä puhuville, joten pelkästään se, että osaa suomea on etu. Näin ollen tutkinnolla ei välttämättä ole niin paljon vaikutusta. Yleensä työpaikan saa hyvin lyhyessä ajassa, jopa muutamassa päivässä, mikäli ei hae jotain tiettyä työtä. Call-Centereitä on paljon ja myös kahviloihin haetaan runsaasti työvoimaa."

Tulevaisuutensa Mirja näkee kuitenkin Suomessa. Lähitulevaisuutensa hän aikoo viettää ulkomailla, mutta Suomi on kuitenkin koti. "Loppujen lopuksi palaan kotiin kuitenkin, milloin se sitten ikinä tapahtuukin. Olen viihtynyt hyvin, pidän irlantilaisista ihmisistä ja elämänasenteesta sekä rakastan työtäni ja irlantilaista poikaystävääni. Irlantilaiset miehet ovat kyllä symppiksiä - uskon että rakkaus pitää monet muutkin täällä. Nämä pojat on kasvatettu kunnioittamaan naista eikä täällä ole kukaan käynyt muhun koskaan käsiksi tai tullut suoraan heittämään että `Saiskos pillua, kuten Suomessa`."

Suurin osa tulee Irlantiin työn perässä, ja etenkin Itä-Euroopasta jonotetaan paremmille palkoille. Usein muualta Euroopasta tulevia houkuttaa kansainvälinen kokemus, seikkailunhalu tai pakeneminen. Joukkoon mahtuu erilaista elämää etsiviä peräkammarin poikia ja etenkin naisten keskuudessa on tuttu kaava, että maahan on päädytty eron seurauksena.

On myös niitä, jotka jäävät yksinkertaisesti koukkuun, kuten tuleva KTM Katri Mäkilä, 24. Katri liittyi noin tuhannen Irlannissa asuvan suomalaisen joukkoon kesän ajaksi suorittaessaan työharjoittelunsa Suomen suurlähetystössä Dublinissa. Turkulaista nuorta naista ei tulla valmistumisen jälkeen hetkeen Suomessa näkemään, sillä matkailu on vienyt hänet mennessään.

Kesän alussa Turun kauppakorkeakoulun opiskelija Katri Mäkilä pakkasi laukkunsa ja saapui Dubliniin edessään kolmen kuukauden työharjoittelu Suomen suurlähetystössä. Paikan Katri oli löytänyt selaillessaan opiskelupaikkansa internet-sivuja vuoden alussa, mutta Irlanti ei suinkaan ollut sattumanvarainen valinta.

Ulkomailla vaihdossa ja töissä ollut Katri oli matkojensa aikana tutustunut myös irlantilaisiin ja kiinnostus heräsi kovin kehuttua maata ja tämän pääkaupunkia kohtaan. Tuttaviensa innoittamana hän teki kandidaatin tutkielmansa kelttiläisestä tiikeristä eli Irlannin talouskasvusta 1990-luvulla, ja ajatteli Irlannin vierailun myös antavan näkökulmaa tällä hetkellä tekeillä olevaan graduunsa EU:sta ja ympäristöstrategiasta.

Jo lukioikäisenä Katri oli kiinnostunut kielistä ja eri kulttuureista, ja mietti koulun kautta vaihtoon lähtemistä. 17-vuotiaana hän haki Pariisiin Disneylandiin töihin. Ikä ei tällöin riittänyt, mutta seuraavana vuonna hän haki uudelleen. Kaksipäiväiset haastattelut pidettiin Turussa ja Katrille tarjottiin töitä huvipuiston myymälästä.

Kun sopimus oli allekirjoitusta vaille valmis, epäilys kuitenkin kaihersi. Katrin vanhemmat olisivat mieluusti pitäneet tytön Suomessa, mutta tukivat ja sanoivat että päätös on kuitenkin hänen. "Mää lähen", tyttö päätti, ja tämä päätös vaikutti vahvasti siihen, että jatkossa ulkomaille lähteminen oli yhä helpompaa.

Pariisi ja sen kansainvälinen ilmapiiri lumosi Katrin, ja paluu kiehtoi. Se ei jäänyt pelkäksi haaveeksi, sillä hän haki opiskelijavaihtoon ja vietti lukuvuoden 2003-2004 Ranskassa: ensin puoli vuotta Pariisissa ja sen jälkeen puoli vuotta Nizzassa.

Suomi ei pidätellyt nuorta naista kauaa, sillä seuraavan vuoden kesänä Katri pääsi Cimon kautta vaihtoon Sveitsiin. Seuraavat puoli vuotta kuluivat töissä Genevessä Dupontin rahoitusosastolla.
"Geneve on uskomattoman kaunis kaupunki. Väestöstä lähes puolet on ulkomaalaisia, mikä johtuu osaltaan monien organisaatioiden päämajoista, jotka sijaitsevat siellä. Genevessä ovat esimerkiksi YK ja Punainen Risti. Kaupungissa on paljon nuoria ja sijainti on ihanteellinen, vain muutaman tunnin päässä esimerkiksi Pariisista tai Milanosta", Katri kuvailee.

Nykyistä työtään Katri kuvailee monipuoliseksi, mielenkiintoiseksi ja paljon vastuuta sisältäväksi. Toimenkuva pitää sisällään lehdistön ja Irlannin ulkoministeriön sivujen seuraamista, ja etenkin Suomesta kertovien uutisten silmälläpitoa.
Katri kirjoittaa säännöllisesti mediakatsauksia Suomen ulkoministeriöön ja osallistuu myös erilaisiin kokouksiin. Työyhteisö on pieni, sillä kolmen kuukauden välein vaihtuvien harjoittelijoiden lisäksi lähetystössä työskentelee kuusi ihmistä.

Työ on ollut Katri Mäkilälle antoisaa myös omaa gradua ajatellen. Harjoittelijat tekevät harjoitteluaikanaan projektin lähetystölle ja tähän liittyen Katri pääsi haastattelemaan Irlannin ympäristöministeriä. Tämän lisäksi yhdeksi harjoittelun kiinnostavimmasta asioista hän listaa Trinity Collegen seminaarin, joka käsitteli Irlannin osallistumista kehitysyhteistyöhön.

Mieluisaksi ja erilaiseksi työn tekee osaltaan myös se, että siinä ei olla Suomessa. "Työ ei tunnu työltä, kun on ulkomailla. Sitä paitsi kulttuuriin pääsee aivan eri tavalla sisään, kun asuu vieraassa maassa kuin jos käy viikon tai kahden lomamatkoilla", Katri kertoo.

Suurlähetystö ei pidä virallista rekisteriä Irlannissa asuvista suomalaisista, mutta arvioiden mukaan luku pyörii tuhannen ympärillä. Maassa toimii myös aktiivinen Irlanti-Suomi-seura, joka järjestää erilaisia tapahtumia pubi-illoista itsenäisyyspäivän ja vapun juhlintaan. Jäseniä seuralla on parisensataa ja tavoitteena on muun muassa ylläpitää suomalaisten kontakteja Irlannissa.

Katri Mäkilä ei ole käynyt seuran tapahtumissa, mutta yhden irlanninsuomalaisen tuttavan kautta hän on tutustunut toiseen, tämän kautta kolmanteen ja niin edelleen. Yhteydet vaihtariajan irlantilaisiin tuttuihin ovat säilyneet ja aikaa on kulunut myös heidän kanssaan. Vapaa-aika kuluukin pääosin suomalaisten ja irlantilaisten ystävien seurassa ja Katri otti myös tavoitteekseen vierailla ainakin yhdessä turistikohteessa joka viikonloppu.

Irlantia Katri kehuu eikä osaa nostaa yhtä asiaa ylitse muiden. "Kokonaisuus on ollut parasta. Irlantilaiset ihmiset ovat ystävällisiä sekä hyvin aitoja ja rehellisiä. Ilmapiiri on rento. Ihmiset vaikuttavat viihtyvyyteen suuresti - viihdyn käytännössä melkein missä tahansa, kunhan vain ihmiset ovat mukavia", kuvailee nuori nainen, jota hymyilyttävät mañana-asenne ja usein myöhästelevät bussit.

Yllätyksenä tuli, miten kansainvälinen kaupunki Dublin loppujen lopuksi on. Irlannin 4,2 miljoonasta asukkaasta kymmenisen prosenttia on ulkomaalaisia ja tämä näkyy etenkin Dublinissa. "Tiesin kyllä, että Irlannissa asuu paljon ulkomaalaisia, mutten odottanut ulkomaalaisten näkyvän katukuvassa näin vahvasti", kansainvälisyydestä nauttiva Katri kertoo.

Myös työkulttuuriin liittyen hän on huomannut yllättäviäkin piirteitä. "En olisi uskonut, että ero Britannian ja Irlannin välillä on näin suuri, täällä mentaliteetti on niin välimerellinen. Asiat eivät ole kovin organisoituja, joudun esimerkiksi monta kertaa soittamaan ja jättämään soittopyyntöjä, mutta harvoin kukaan koskaan lupauksista huolimatta palaa asiaan."

Katrin valmistuminen kauppatieteiden maisteriksi on edessä viimeistään ensi vuoden keväällä. Hän lukee pääaineenaan kansainvälistä liiketoimintaa ja sivuaineena kansantaloustiedettä. Yhtä ainoaa vastausta ei ole olemassa siitä, mitä hän uumoilee tapahtuvan omassa tulevaisuudessaan. Nuorta naista kiinnostaa EU:n parissa työskenteleminen, mutta myös kansainväliset yritykset kiehtovat, esimerkiksi Loreal tai Procter & Gamble.

Kuitenkin Geneve on vienyt sydämen, sillä Katri nostaa yhdeksi vaihtoehdoksi muutaman vuoden työskentelyn Sveitsissä. "Kaikki on vielä auki. Mentaliteetti on ´nyt jos koskaan´, sillä rajoitteita ei ole: ei aviomiestä tai perhettä. En halua vielä asettua, vaan olla vähän kuin vapaa taivaan lintu. Sitä paitsi mitä enemmän on ulkomailla, sitä enemmän jää koukkuun."

Kun aihe koskettaa tulevaisuutta Irlannissa, Katri Mäkilä vastaa varovasti. "En sanoisi, ettei Irlanti kiinnosta ollenkaan tulevaisuudessa, mutta ei se kyllä ole ihan ykkösenäkään listalla, jos ja kun alan etsiä töitä ulkomailta." Yksi syy siihen on varmaan myös tämä sää …"

Kymmenien tuhansien itäeurooppalaisten virratessa Irlantiin työnhakuun puolalainen elektroniikkainsinööri Blazej Amanowicz oli etuoikeutettu lähtemään ja saamaan jalkansa oven rakoon, sillä hänet lähetettiin työn puolesta Dubliniin koulutukseen. Kaksikuukautinen koulutusjakso oli mieluisa ja Irlannin suurimman ulkomaalaisryhmän edustaja saattaa myöhemmin palata smaragdisaarelle suuremman palkan perässä.

Varsovalainen Blazej, 25, kertoo innoissaan kokemuksistaan Irlannissa. Blazejilla ei ole koskaan ollut monia mahdollisuuksia matkustella ulkomailla, ja kun hänen työpaikkansa Lionbridge Poland päätti lähettää hänet kahden kuukauden koulutukseen Irlantiin, lähteminen ei tuottanut ongelmia.

Blazej työskenteli Lionbridgen asiakasyrityksen, Microsoftin, palveluksessa Etelä-Dublinissa. Varsovan teknillisen korkeakoulun kasvatille kyseessä oli ensimmäinen suuri projekti nykyisellä työnantajallaan. Tehtävänä oli oppia niin paljon kuin mahdollista, jotta työskentelyä saman projektin parissa pystyisi jatkamaan Varsovassa. Päivät kuluivat tietokoneruudun edessä, sillä Blazej´n tiimi luo ja hallitsee osaa MSN:n webbisivuista.

Matkat ja asunto sekä muut käytännön asiat järjestyivät työpaikan kautta. Näin Blazej välttyi muun muassa kämpänhakurumbalta, joka on saattaa osoittautua piinaavaksi. Asuntokanta on kysyntää pienempi ja hyväkuntoiset asunnot menevät nopeasti. On asuntoja, jotka kirjaimellisesti vastaavat ilmoituksen kuvausta "näkemisen arvoinen", mutta lähinnä negatiivisessa mielessä, ja hinnat ovat vajaasta tarjonnasta johtuen korkeita.
Koska maahanmuuttajia on paljon, eräskin puolalainen vuokraisäntä laittoi kesällä teltan takapihalleen pystyyn ja veloitti muutaman kympin viikossa teltassa majoittumisesta. Ja yöpyjiähän riitti.

Blazej kuvailee elämää Dublinissa ja kotikaupungissaan Varsovassa melko samanlaiseksi, mutta toki erojakin on. "Ero palkoissa ja hinnoissa on huomattavan suuri. Kaltaiseni insinööri saattaa tienata 5-6 kertaa enemmän Irlannissa kuin Puolassa, mutta vastaavasti hinnat ovat korkeammat", hän kertoo.

Keskivertohinnan ollessa 4300 euroa neliömetriltä Dublinissa asuntojen hinnat ovat Blazej´n mielestä naurettavan kalliita, mutta on Irlannissa jotakin yhtä halpaa kuin Puolassa: bensalitra on suunnilleen samanhintainen. "Yleisesti elämiskustannukset ovat korkeampia kuin Puolassa, mutta on silti paljon kannattavampaa tehdä töitä Dublinissa", Blazej ynnää.

Dublin on myös paljon kansainvälisempi kuin Varsova. "Joskus on vaikea paikantaa yhtään irlantilaista bussissa. Onko tämä hyvä vai huono asia, voi jokainen itse päättää, mutta tosiasioita ei voi kieltää. Irlannin markkinoiden avautuminen muille maille vaikutti positiivisesti maan talouden kasvuun. Toivon, että sama tapahtuu myös Puolassa jonain päivänä."

Puolan tämänhetkinen hallitus on hyvin konservatiivinen ja euroskeptinen, ja monet kokevat että suunta on taaksepäin, sen sijaan että kuljettaisi kohti parempaa taloudellista ja sosiaalista tilannetta. Tämä on yksi syy siihen, miksi monet koulutetut nuoret jättävät kotimaansa. 

Puolalaiset ovatkin  Irlannin suurin ulkomaalaisryhmä. Viranomaisten mukaan yli 150 000 puolalaista on saapunut Irlantiin kahden vuoden aikana ja nämä muodostavat ainakin 5 prosenttia työvoimasta. Nykyään myös sanomalehti Evening Heraldin mukana jaetaan kerran viikossa puolankielistä painosta.

Blazej on törmännyt Dublinissa muutamaan vanhaan tuttuunsa, muttei muuten ole liiemmälti viettänyt aikaa maanmiestensä kanssa. "En osallistunut juuri lainkaan Puola-seuran järjestämiin tapahtumiin. Ainoat tapahtumat, joissa olin mukana, olivat kolme Puolan pelaamaa jalkapallon maailmanmestaruuspeliä. Pääasiassa vietin aikaa työkavereitteni kanssa ja porukkamme oli hyvin kansainvälinen - joukossa oli ihmisiä muun muassa Saksasta, Ranskasta, Irlannista ja Pohjois-Irlannista, Suomesta, Espanjasta, Brasiliasta ja USA:sta", Blazej kertoo.

Harjoittelujakso on ohi ja Blazej on nyt palannut kotimaahansa. Hän on harkinnut asunnonostoa, mutta puolalaiseen palkkatasoon nähden asuntojen hinnat ovat kalliita. Irlannin korkeammat palkat houkuttelevat palaamaan maahan muutamaksi vuodeksi tulevaisuudessa.

"Oli mahtavaa asua Irlannissa, en ollut koskaan ollut ulkomailla näin pitkää ajanjaksoa. Oli upeaa työskennellä kansainvälisessä ympäristössä, minulla oli mahdollisuus tavata ihmisiä ympäri maailmaa, parantaa englanninkielen taitojani ja oppia uusia asioita, jotka tekevät minusta arvokkaamman työntekijän."
"Perheen ja ystävien jättäminen olisi kuitenkin ongelma, jos lähtisin pidemmäksi aikaa", Blazej lopettaa.

 
Mutta miltä tuntuu tulla Euroopan Unionin ulkopuolelta oleskelu- ja työlupien viidakkoon? Zimbabwelainen IT-alan taitaja Debra Tigirigi kertoo matkastaan Hararesta Kilcooleen ja ensimmäisestä työpaikastaan Irlannissa, jonka saamisessa meni yli kolme vuotta.

Debra Tigirigi, 29, ja hänen miehensä onnistuivat lähes viisi vuotta sitten siinä, mistä niin monet zimbabwelaiset haaveilevat: lähtemään maasta. Debran aviomies rekrytoitiin Zimbabwesta Irlantiin töihin ja Debra seurasi mukana. Hän sai oleskeluluvan, muttei työlupaa. Mies työskenteli leipomossa sillä aikaa kun Debra yritti keksiä itselleen ajanvietettä kotona.
Ensimmäinen vuosi oli surkea: Debra ei halukkuudestaan huolimatta saanut työskennellä eikä hän tuntenut ihmisiä. Päivärutiini muuttui, kun hän tuli raskaaksi ja synnytti tyttövauvan. Debra oli kotiäitinä ja vuotta myöhemmin syntyi toinen lapsi.  

Lasten syntyminen tiukensi taloutta: nelihenkinen perhe oli elätettävä miehen tuloilla, joista myös osa lähetettiin sukulaisille Zimbabween. Molemmat lapset saivat Irlannin kansalaisuuden, sillä Irish Nationality and Citizenship Act 1956 mukaan jokainen Irlannin tasavallassa syntynyt lapsi saa automaattisesti Irlannin kansalaisuuden.

Lakia on sittemmin korjattu ja automaattinen kansalaisuuden saaminen ei enää ole ollut mahdollista vuodesta 2005 eteenpäin, vaan kansalaisuus määräytyy vanhempien kansalaisuuden mukaan.
Debralle lasten irlantilaisesta kansalaisuudesta oli etua, sillä tämän perusteella Debran työluvan anominen helpottui.
Hän lähetti anomuksensa vuonna 2004 ja lupa myönnettiin vuoden 2005 lokakuussa. Tammikuussa 2006 Debra onnistui saamaan nykyisen työpaikkansa suuren amerikkalaisen IT-alan yrityksen leivissä.

Helppoa työpaikan saaminen ei ollut, vaikka Debralla on Zimbabwesta koulutusta ja työkokemusta mm. ohjelmistosuunnittelijan ja ohjelmoijan tehtävistä. "Zimbabwessa koulutuksen taso on hyvä, mutta Irlannissa on vaikea saada omaa koulutustaan vastaavaa työtä. Myöskään Afrikassa hankittua työkokemusta ei arvosteta täällä", Debra kuvailee hankaluuksiaan työnhaussa.
Myös työluvan saamisen odottelu harmitti. Monesti useat työlupien kanssa taistelevat ulkomaalaiset lähtevätkin Isoon-Britanniaan, sillä siellä työlupaprosessi on Irlantiin verrattuna helpompi.

Tällä hetkellä Debra suunnittelee ja muokkaa internet-sivuja ja se on uran ensiaskel. Unelmana on päästä ohjelmoimaan. Hän pitää oman alan työtään parhaana saavutuksenaan ja ylipäätänsä sitä, että he miehensä kanssa onnistuivat tulemaan Irlantiin. Näin he pystyvät myös auttamaan sukulaisia kotimaassa lähettämällä heille rahaa. Debran isä työskentelee yrityksessä, joka taistelee taloudellisten ongelmien kanssa.

Puoli vuotta saattaa vierähtää ennen kuin yrityksellä on varaa maksaa työntekijöiden palkat ja tällöinkin tilipussiin kilahtaa vain kuukauden palkka. Perinteiselle perheenelättäjälle tämä on kova paikka. Äiti, joka työskentelee paikallisen viranomaisen palveluksessa saa sentään palkkansa joka kuukausi, mutta se on vain vajaat 20 euroa kuussa. Isä on jopa miettinyt Irlantiin siivoojaksi tuloa.

Lähtöä hankaloittavat viisumit, jotka tulivat pakollisiksi vuonna 2002 eikä niitä myönnetä helposti. Debra ei pysty edes kutsumaan perhettään vierailulle. Hän ei itsekään ole käynyt kotona sitten Irlantiin tulon, mutta haaveena on päästä vierailulle keväällä, jolloin lippujen hinnat putoavat sesonkiajan lähes 2000 eurosta puoleen.

Pariskunta on tutustunut Irlannissa muutamaan zimbabwelaiseen ja koti-ikävää helpottaa myös perinteinen ruoka sadza, jota saa nyt myös muutamista kaupoista. "Nyt voimme syödä sadzaa milloin ikinä haluamme", Debra iloitsee. Lopullinen paluu Zimbabween ei tule kysymykseen tulevaisuudessa. "Olemme haaveilleet Australiaan menosta. Siellä ilmasto olisi sellainen, mihin olemme tottuneet emmekä kärsisi flunssasta jatkuvasti."

Päivät kuluvat arkisten asioiden parissa, siivotessa ja zimbabwelaisten tuttujen luona vieraillessa. Sään vuoksi lasten kanssa ollaan paljon sisällä. Debra tuntee irlantilaisia töiden puolesta, muttei muuten. "Ihmiset ovat pidättyväisiä. Monet irlantilaiset ovat ihan mukavia, mutta on niitäkin jotka eivät pidä mustista", Debra kuvailee.

Dublinin ulkopuolella asuva Debra on monesti törmännyt siihen, miten bussissa musta ei ole mieluinen vierustoveri. Elinkustannukset ovat kalliita, etenkin vuokra, ja lapsiin kuluu myös rahaa. Kaikesta huolimatta Debra on onnellinen: "Olen onnellinen, että onnistuimme lähtemään Zimbabwesta ja tulemaan Irlantiin, sillä näin voimme auttaa perheitämme kotona."

Mirjan haastattelu: Johanna Mitjonen

Katrin, Blazejn ja Debran haastattelut: Mirja Tarvainen