Minä itse vai me yhdessä?

Teksti: Anni Sarvaranta, TKY:n hallitus, koulutuspolitiikka

Varoitus: Älä lue, jos et pidä sokerista.

Jos kaikki opiskelijamme olisivat motivoituneita opiskelemaan, olisi TKK:n opetushenkilökunnan tehtävä paljon helpompi. Toisaalta, jos kaikki opettajat olisivat motivoituneita kehittämään opetusta, helpottuisi työtaakka yhtä lailla opiskelijoilla.

Jo kohta vuoden päivät ylioppilaskunnan edustajana erinäisissä toimikunnissa ja työryhmissä istuneena olen tullut huomanneeksi, että kovin usein opiskelijat ja opettajat istuvat henkisesti eri puolilla pöytää. Opiskelijat vaativat parempaa opetusta, ydinainesanalyyseja, parempaa ohjausta ja joustavampia kurssiaikatauluja. Opettajat vaativat enemmän opiskelijoiden aikaa, enemmän motivaatiota, parempia tenttituloksia, enemmän resursseja.

Surullisen harvoin pysähdymme innokkaina opiskelijoiden edunvalvojina pohtimaan sitä, mitä pöydän toisella puolella asioista ajatellaan ja minkälaisten ongelmien kanssa siellä painitaan. Alijäämäisiä budjetteja, huonokuntoisia laboratoriotiloja, ylikuormitettuja opettajia. Ja surullisen harvoin pöydän toinen puoli pysähtyy pohtimaan sitä, mitä opiskelijoille oikeasti kuuluu. Mahdottomat kurssiaikataulut, huono ohjaus opintoihin, liian kuormittava kokonaisuus ja näistä aiheutuvat mielenterveysongelmat.

Toisen syyttäminen on aina helpompaa kuin yhteisen ratkaisun etsiminen. Omaan napaan tuijottelu on helpompaa kuin toiselle kahvin kaataminen. Missä on meidän yhteinen TKK-henkemme?

Nyt on kaikkien yhteiseksi kummastelun, ihastelun ja kauhistelun aiheeksi tuotu Aalto-yliopisto. Opiskelijat saavat paremman opettaja-opiskelija-suhteen. Opettajat saavat lisää resursseja. Aalto-yliopisto otetaan avosylin vastaan rahallisessa mielessä, mutta miten on sen aatteellisen puolen laita? Uskotaanko todella, että Aalto tuo mukanaan muutakin kuin lisää resursseja? Ehkä vähän Aalto-henkeä?

Ainakin siihen halutaan uskoa. Aalto-yliopistoa valmisteleva taho on läpi tämän syksyn nostanut opiskelu- ja opetuskulttuurin kehittämisen yhdeksi hankkeen tärkeimmistä tavoitteista. Meille on annettu mahdollisuus muuttua. Miksemme tarttuisi tilaisuuteen, heittäisi sotakirveitä nurkkiin ja tekisi yhdessä töitä yhteisen yliopiston eteen? Molemminpuolista kunnioitusta tarvitaan - ja ennen kaikkea tahtoa muuttua.

Ei Aallosta huippuyliopistoa tule taikasauvan heilautuksella, se vaatii työtä ja ennen kaikkea asennemuutoksen. Niin opettajilta kuin opiskelijoilta.

Innostavia opetus- ja opiskeluhetkiä loppuvuoteen!