Sivistyksen jäljillä

Aleksi Päiväläinen

Kirjoittaja on koulutuspolitiikkaan hurahtanut teekkari, joka toimi vuonna 2006 TKY:n hallituksen puheenjohtajana

 "Pojat, ei saa jäädä tuleen makaamaan", sanoin TKK:n lukuvuoden 2006 avajaisissa kehottaen korkeakoulua astumaan etulinjan taisteluun innovaatioyliopiston puolesta. En olisi uskonut, että joku otti kehotuksen todesta. Rehellisyyden nimissä todettakoon, että opetusministeri oli yhtäaikaisesti samalla asialla, joten raskastakin kalustoa oli liikkeellä.

Vuosi tuon päivän jälkeen TKK on pyörtänyt kielteisen kantansa ja opetusministeriö asettanut ohjausryhmän valmistelemaan TKK:­n, Kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun yhdistymistä. Teekkarit ja kylterit vastaanottivat hankkeen riemuhuudoin, kun taas taiteilijat kaivautuivat siilipuolustusasemiin.

Jälkikäteen ajateltuna reaktio oli ymmärrettävä: julkisuudessa keskustelua käytiin ja käydään edelleen konsulttijargonin käsitteillä. Ketä taiteilijaa — tai muutakaan täysjärkistä — kiinnostaisivat puheet "strategisten huippuosaamiskeskittymien luomisesta talou­dellisen lisäarvon tuottamiseksi innovaatioiden kautta kansainväliselle kilpailukyvylle?"

Samassa hengessä voisin jatkaa, että sanoista tekniikka, talous, taide saa kätevästi rakennettua kolmen T:n mallin. Tätä voisi muodikkaasti kutsua vaikka 3T-huippuinnovaatiokonseptiksi. Näin pidettäisiin konsultit tyytyväisinä ja taattaisiin ehtymätön kansainvälinen venture capital -virta uuteen yliopistoon.

Riisutaanpa kuitenkin hetkeksi tekniikanpunaiset silmälasimme ja kiivetään näkötorniin tähyämään kohti taiteilijan maata. Taivaanrannassa siintää sivistysyliopisto. Sitä kuitenkin lähestyy musta myrskypilvi, josta alkaa sataa innovaatioita, vapaan sivistyksen ja taiteen vihollisia. Onneksi tämä ristiriita todellisuudessa on mielikuvituksen tuotetta. Mikäli tämä oivalletaan, mustan pilven tilalle nousee aurinko. Valitettavasti tämä näkökulma unohtuu lokeroituneessa yliopistomaailmassa helposti.

Kärjistän hiukan: Taiteilijoiden mielestä teekkarit ovat teknokraatteja, joille sivistys on vain hiekkaa tehokkaan talousmoottorin rattaissa. Teekkareille taiteilijat ovat hippejä, jotka elävät valtionapujen pilvilinnoissa vailla alkeellistakaan käsitystä tuottavasta työstä. Innovaatioyliopisto tarjoaa yhden mahdollisuuden rikkoa rintamalinjat. Sivistys kun ei tarkoita vain kapeaa oman alueen erikoisosaamista, vaan myös kykyä nähdä laajoja kokonaisuuksia ja käydä dialogia muiden alojen toimijoiden kanssa.

Ajatus poikkitieteellisyydestä ei toki ole uusi. Kun Suomessa 1850-luvulla puuhattiin Polyteknillisen opiston perustamista, haluttiin mukaan tekniikan lisäksi myös kaupallinen osasto. Mikäli 1850-luvun oivallus oli yhdistää tekniikka ja kauppatieteet, eikö 2000-luvulla ole aika adoptoida perheeseen kolmas lapsi, taiteet?

Sivistyneeksi itseään nimittävä taitelija tai teekkari ei jää omalle hiekkalaatikolleen taapertamaan, vaan hankkii leikkikavereita viereisestä laatikosta. Sivistys ja taloudellinen menestys eivät ole ristiriidassa keskenään, päinvastoin. Ne tarvitsevat toisiaan. Haudatkaamme siis innovaatioyliopisto seitsemän sylen syvyyteen ja rakentakaamme kilpailukykyinen sivistysyliopisto, joka tuottaa hyvinvointia koko Suomelle.

Lopuksi muistutan vielä edellisen Polyteekkarin kolumnistin hengessä yhteiskampuksen muista hyvistä puolista: Mikäli hitaampi kundi myöhästyi kahvikutsusta sen laskariryhmän söpöläisen kanssa, niin ei hätää.

Tervetuloa Otaniemeen kaikki fiksut kylteri- ja taiteilijasöpöliinit.