Maaliskuu on aina uuden ajan alku. Yleensä tapahtuvan muutoksen tajuaa vasta useaa kuukautta myöhemmin, sillä äkkiseltään maaliskuinen häräntappokeli tuntuu hautaavan kaiken oivalluksen alleen. Vesilammikoissa luistellessa ei huomaa, kuinka kuluvan kuukauden aikana kaikki palaset alkavat pikku hiljaa loksahdella paikoilleen. Pekka tykkää Marista, Mari käy kampaajalla, kampaaja kiinnostuu Pekasta.

Yhdelle se on kesätyöpaikan varmistuminen, toiselle yhtäkkinen valmistuminen ja kolmannelle joulunjälkeinen kehon voimistuminen, joka saa muutoksen siivet havisemaan. Lomabrosyyrit kulkeutuvat kädestä toiseen ja edelliskesän Kyproksen matkalta ostetut blehat löytävät jälleen silmille. Itse olen tässä tapaillut kerran jos muutaman muuan Itämerellä järjestettävistä opiskelijabileistä bongaamaani heppua. Mies on kuin isä aurinkoinen, aina hyväntuulinen ja menestyvä eikä paheita tällä tunnu olevan lainkaan. Tupakka ei pala ja alkoholikin maistuu vain viikonloppuisin, vaatteet on valittu tyylillä ja työpaikan suhteen kaikki on mallillaan. Upea kämppä, itseluottamusta, ulkonäköä ja huumorintajua. Nokkelakin on kuin mikä – unelmamieskö?

Eipä ainakaan minun. Niinkutsutut unelmienprinssit eivät koskaan ole olleet Pirkon juttu. Kiiltokuvapojat - fiksutkin sellaiset - ovat hetken aikaa mukavia, mutta ennen pitkää heihin palaa käämit kuin ruotsalaisessa virtapiirissä ikään. Yhdessäoloa kestää hyvin muutaman viikon, etenkin jos suurin osa ajasta vietetään päihtyneinä tai suuressa ihmisjoukossa, mutta kuukausi alkaa olla jo rankkaa. (Jos jannulla on paksu lompakko tai maineikas ystäväpiiri, valtaa ja mainetta, yhdessä vietettyyn aikaan voi tosin laskea muutaman lisäviikon.)

Sitten alkaakin jo riittää. Oli seksi miten taivaallista hyvänsä (harvemmin se tosin kyseisenlaisten jannujen kanssa on), niin käsi-kädessä-espaa-pitkin-sunnuntailenkit kiristävät kolmannen viikon kohdalla jo ohimoa.

Suorastaan tukalaksi tilanne muuttuu viimeistään silloin, kun huomaa kaipaavansa kälättävien sinkkutyttöfrendiensä seuraa polttavammin kuin miehistä kosketusta. Silloin ei auta kuin pistää herra pyhimyksen silmien alla röökiksi ja antaa keväisten auringonsäteiden nipistellä kasvoja. Eipä hän tiennyt sinun polttavan - eikä loppujen lopuksi kyllä paljon muutakaan.

Pirkko Perusöljy
[email protected]