Sarjakuvan klassikot

Toiset sarjakuvat vaativat toisia enemmän paneutumista, ja olisi synti ellei seuraaviin, useimmista hyvin varustetuista kirjastoista löytyviin helmiin edes yrittäisi tutustua: leikkaa lista talteen ja pidä mukana, kun seuraavan kerran satut kirjastoon eksymään.

Janne Korhonen

Ihmisluonto on aikojen saatossa virittynyt kuvien kautta tapahtuvaan tarinankerrontaan; luolamaalaukset ovat usein olleet eräänlaisia sarjakuvia, ja keskiajalla rahvaalle tehtiin Raamattua tunnetuksi tarinan lailla etenevien maalausten avulla. Emme edes tiedosta asiaa, mutta osaamme lukea alitajuisesti kokonaisia kertomuksia muutamista viivanvedoista.

Parhaimmillaan piirretty kuva pystyy kertomaan tarinan aivan toisella tavalla kuin elävä kuva tai pelkkä teksti koskaan pystyisivät. Sarjakuva jättää mielikuvitukselle elokuvaa enemmän tilaa, mutta tukee tunnelmien luomista tehokkaammin kuin elävinkään kirjoitus.

Jostain syystä sarjakuva ei kuitenkaan ole saavuttanut samanlaista asemaa kuin kirjallisuus tai elokuvat. Asian tila on surullinen: sarjakuvista saa nauttia. Ja vaikka Aku Ankka ei enää innostaisi, ei kannata lannistua. Vaihtoehdot kun eivät rajoitu "lapsellisiin" akuankkoihin ja käsittämättömiin ranskalaisiin sarjakuviin.

Ota suunta kohti kirjaston sarjakuvahyllyä. Jätä hetkeksi aivot ja ennakkoluulot narikkaan. Kaiva hyllystä nippu albumeita, ota hyvä asento, ja uppoudu.

Romaanit, tenttikirjallisuudesta puhumattakaan, saattavat vaatia ylettömästi paneutumista ennen kuin varsinaisesta nautinnosta voidaan puhua. Sarjakuvat eivät työllistä läheskään yhtä paljon: yleensä ei kestä kauaa huomata, jos piirrosjälki tai tarinan käsittely ei miellytä.

Neil Gaiman
Sandman

Sandman oli ilmestyessään merkkitapaus: Lontoon murretta viäntävien keskuudessa ensimmäinen kirjallisuudeksi hyväksytty sarjakuva. Nyttemmin käsite "graphic novel" on jo yleisemmin hyväksytty, mutta 1980-luvulla sarjakuva tarkoitti supersankareita ja Disneytä. Näistä molemmista hyvin poikkeavalla tyylillä kerrottu ja kuvitettu tarina menikin nappaamaan vuoden 1991 World Fantasy Awardin parhaasta fantasianovellista, mikä aiheutti perinteisissä kirjailijoissa melkoisen hatutuksen ja seuraavana vuonna palkintojen sääntöjä muutettiinkin niin, että sarjakuvat eivät enää voineet osallistua.

Ei pidä kuitenkaan säikähtää, sillä Sandman on taiteellisista ansioistaan huolimatta erinomaisen luettava ja sarjakuvalle epätyypilliseen tapaan eri kuvittajien mainiosti kuvittama tarina. Vuoroin erittäin hauskana, vuoroin (kirjaimellisesti!) kuolemanvakavana tässä yhdeksälle albumille ulottuvassa eepoksessa seurataan erään dysfunktionaalisen perheen elämää: tarinaan antaa omaa takakierrettään se, että sisarusparvi koostuu elämän perusvoimien kuolemattomista persoonallistumista. Ja kun samassa pöydässä istuvat Kuolema, Uni, Himo, Kohtalo ja Hulluus, niin jännitettä on kuin pohjalaishäissä.

Sandman kutoo klassista mytologiaa ja maailmankirjallisuuden merkkipaaluja yhteen fiktion kanssa niin taitavasti, että molempia tuntevankin on vaikea erottaa taru ja tarina. Harmillista kyllä, sarjasta on suomennettu toistaiseksi vain osa, mutta niidenkin lukeminen on erittäin suotavaa maailmankuvan avartamista.

Frank Miller
Sin City, 300, Hard Boiled

Suurelle yleisölle Frank Miller on tullut tunnetuksi pääsääntöisesti enemmän kuin vähemmän verihurmeisiin turpajuhliin keskittyvien elokuvien alkukrediiteistä. Mies ei ole mitenkään syyttömänä julkisuudessa, sillä tämän synkän sarjakuvan sankarin alkuperäisversiotkin ovat sellaista tavaraa mitä muutama vuosikymmen takaperin ei varmaan olisi saanut edes tuoda maahan.

 Käytännössä kaikissa sarjoissa esiintyy kirjaimellisesti sarjakuvamaisen ylilyötyä väkivaltaa, nihilismiä, yleistylyä asennetta ja karuudessaan uskomattoman laadukasta piirrostyötä, mutta myös - kaikesta kipeydestään huolimatta - mainion satiirisia tarinoita.

Hard Boiledista voi katsoa miltä näyttää maailman väkivaltaisin sarjakuva, mutta varsinainen Millerin työn kohokohta on ehdottomasti hänen soolotyönsä Sin City. Hyvin liberaalisti klassisien film noir-dekkareiden hengessä luotu eepos on liian laaja tässä käsiteltäväksi, mutta tarkempi tutustuminen kannattaa.

Vastikään valkokankaalle päätyneessä 300:ssa puolestaan mätkitään antiikin persialaisten lisäksi myös historiaa melko härskisti, mutta lopputulos on sangen viihdyttävä ja vähintäänkin eeppinen Talvisota-henkinen kertomus eräästä maailmanhistorian kuuluisimmasta taistelusta.
Tavattaessa kiinniotettava.

Jeff Smith
Luupäät (Bone)

Aku Ankka kohtaa Sormusten Herran: lyhyesti sanottuna siitä on kysymys tässä sympaattisessa sarjakuvaklassikossa. Tarina on - etenkin alkuun - melko perinteinen seikkailu, mutta Jeff Smithin alun perin itse kustantama sarjakuva on piirrosjäljeltään kaunis ja vieläpä melko hyvin suomennettu. Kuten jatkosarjoille on kovin tavallista, tarina kypsyy melko hitaasti, mutta kerran sarjan makuun päästyään voi lukemisen lopettaminen olla vaikeampaa. Tekstiviestimuotoon tiivistettynä tarina kertoo kolmen serkuksen maastakarkotuksesta ja siitä seuraavasta seikkailusta, sivuosissa muun muassa Lohikäärme, Paha Voima, ja kiukkuinen isoäiti.

Luupäät tarjoaa sopivassa suhteessa huumoria ja suurta seikkailua, eikä tarinaan sisään päästäkseen tarvitse sanomalehtien sarjissivuja laajempaa kokemusta.

Wendy & Richard Pini
Elfquest - taru haltijoista

Toinen hyvä esimerkki ensimmäisten sivujen lupaustaan suuremmasta sarjakuvasta on 1979 alkunsa saanut Elfquest. Näennäisesti klassisen fantasiatarinan kaapuun erittäin taitavasti piirretty sarja käsittelee todellisuudessa muutoksen hyväksymisen vaikeutta, mutta valitettavasti suomennettuna vain viiden ohuen ja painojäljeltään heikon albumin verran.

Sarja on siltikin tutustumisen arvoinen, sillä harvemmin näkee yhtä inhimillistä sarjakuvaa - ja näin siitäkin huolimatta, että päähenkilöinä ei ole ihmisiä ensinkään. Vaikka nimestä voikin päätellä paljon, todettakoon spoilereiden välttämiseksi vain että sarjan haltijoilla on loppujen lopuksi vähemmän tekemistä Tolkienin hahmojen kanssa. Yhtä kaikki, ihmisluonnosta nekin voivat meille jotain opettaa, ja vieläpä kerrassaan erinomaisen tarinan voimin. Suositellaan lämpimästi, myös niille jotka eivät tavallisesti sarjakuvia tuppaa lukea.