Elämä kanista

Samuli Kauranne

Meillä on kotona kani, tarkemmin sanoen kääpiökani, ollut nyt muutaman kuukauden ajan. Olen viime viikkoina poikkeuksellisen paljon työskennellyt kotikonttorillani kani ainoana seuranani ja aina välillä töiden lomassa ehtinyt tutustua tuon luontokappaleen puuhailuun. Aluksi pidin kanin käytöstä kutakuinkin irrationaalisena, kunnes eräänä päivänä tajusin, että jos kania vertaisikin yhteiskuntaamme, sen toiminta alkaisi vaikuttaa täysin normaalilta.

Ehkäpä havaintoesitys on paikallaan. Kani syö päivittäin reilun kourallisen kasviperäistä ravintoa. Jos annoksessa on mukana jotakin tuoretta, kani syö sen välittömästi ensimmäisenä. Tämän jälkeen kani keskeyttää ruokailun ja tulee kärkkymään lisää. Jos tuoretta ei ollut tai lisää ei heru, siirrytään ruokasekoituksessa oleviin pelletteihin ja kuivahedelmäpaloihin. Vilja ei sen sijaan kelpaa koskaan ruoka-aikaan. Se katoaa kupista vasta seuraavan yön aikana, kun nälkä yllättää ennen aamua.

Kani siis toimii aivan kuin media: kun jotakin mehevää tulee tarjolle, se mässäillään muitta mutkitta laatua tai sorttia sen kummemmin tutkimatta. Muutoin käydään kiinni kaikkeen vähänkin värikkääseen ja ollaan ihan tyytyväisiä.

Kanilla on myös ongelma. Se ei halua liikkua matottomalla lattialla, koska sen tassut luistavat linoleumilla, mutta se ei myöskään pidä yhtään siitä, että joku nostelee. Toisaalta se haluaa kuitenkin jaloitella, vaikka häkiltä ei pääsekään mattoa pitkin kovin pitkälle. Käytännössä jää siis minun tai vaimon huoleksi katsoa, että kani nostetaan joka päivä pariksi tunniksi jaloittelemaan muualle huoneistoon, jottei se tylsisty. Välillä kani menee piiloon koppiinsa, vaikka se kuinka tietää, että nostaminen on omaksi parhaaksi ja siitä seuraa jaloittelutuokio. Tällöin täytyy joko ottaa koppi pois tai houkutella kani ulos makupalalla.

Kani toimii aivan kuten opiskelija: kopissa on kiva juhlia niin kauan kuin eväitä riittää, mutta jossakin vaiheessa tylsyys tulee vastaan. Ulkona on kuitenkin ylitsepääsemättömän näköisiä esteitä, joten jonkun muun täytyy tarjota vuorotellen keppiä ja porkkanaa, että tavoitteet saadaan saavutettua.

Kun kani jaloittelee, ilmenee uusi ongelma: sille saattaa tulla vessa-asiaa. Papanat ovat kuivia ja kerättävissä helposti matolta roskikseen. Se toinen hätä on ongelma, koska se jättää hajun mattoon. Niinpä laitoimme ´mobiilivessaksi´ matalan laatikon, joka on täytetty kuivikkeella. Monta viikkoa kani vain ihmetteli laatikkoa ja teki tarpeensa milloin mihinkin. Sitten keksin ottaa häkistä laatikkoon vähän käytettyä kuiviketta, jotta kani ymmärtäisi hajusta, mistä on kyse. Onnistuihan se, ainakin melkein. Nyt kani menee istumaan laatikkoon, pyllistää ulos ja tekee reunan yli tarpeensa matolle.

Kani toimii siis kuten eduskunta: Joku esittelee hienon innovaation, muut eivät tajua sitä eivätkä ole huomaavinaankaan. Sitten innovaatiota tarkennetaan ja yhtäkkiä kaikki väittävät tietävänsä täsmälleen, mistä asiassa on kyse ja samanaikaisesti kuseksivat viereen.

Kirjoittaja on kokoomusteekkareiden puheenjohtaja