Teksti: Janne Luotola

Aalto-yliopiston säätiön hallitus valmistelee tällä hetkellä uutta hallintomallia ja valikoi uutta rehtoria. Aalto-yliopisto tiedottaa aktiivisesti toiminnastaan aaltoyliopisto.info-verkkosivuillaan. Mutta tiedotuksen anti jää laihaksi: siellä kerrotaan vain, että asioista keskustellaan - seinien sisäpuolella.

Yliopiston kahvitilaisuudessa yliopiston muutostyöryhmät esittäytyivät melko kattavasti. Fokusalueiden muutostyöryhmän vetäjä Mauri Airila korosti, että kaikki suunnitelmat tulevat keskusteltavaksi, ja vasta tämän jälkeen ryhdytään päätöksen tekoon. Suunnitelmiin on siis mahdollista vaikuttaa.

Muutostyöryhmiä käykin kiittäminen mutta ei säätiön hallitusta. Säätiön hallituksesta läsnä oli vain Saku Mantere, joka ei kertonut tarkemmin uuden rehtorin valitsemisesta tai muista suunnitelmista.

Sama tilanne on myös TKY:llä, kun sen hallituksesta arvosteltiin viime Polyteekkarissa julkaistua KY:n omaisuuden siirrosta kertovaa uutista. Tekstissä viitattiin sopimusesitysluonnokseen, johon ei olisi kuulemma saanut viitata siksi, että se oli luonnos.

Julkisia ovat siis niin Aalto-yliopiston säätiön hallituksen kuin TKY:n hallituksenkin toiveiden mukaan vain valmiit päätökset. Se, että nämä päätökset ovat julkisia, on kuitenkin tyhjä ilmaus - vähän kuin kirjoittaisi lehden kanteen, että tämä lehti on nyt julkaistu.

Julkisuuteen pitäisi tuoda nimenomaan itse päätöksenteko eri vaiheineen. Päätökset ovat loppuun käsiteltyjä. Jokainen tietää, että ratkaisuja on lopulta pakko tehdä. Olennaista päätöksenteossa on siksi se, mitä suunnitellaan ja miksi johonkin valintaan päädytään.

Siksi on tärkeää tietää asioiden valmistelusta. Julkisen keskustelun tehtävä on tarjota yleisölle mahdollisuus vaikuttaa päättäjiin. Hyvä esimerkki yleisön mukaan ottamisesta on TKY:llä Otaniemen tulevaisuus -visiointitilaisuus, josta kerrotaan tämän lehden uutissivuilla.

Takaisin peruskoulun jumppasaliin

Teksti: Janne Luotola

Jotakin niistä ajoista, kun joutui lurittelemaan nokkahuiluilla ja sai turpaansa välitunneilla, jään kaipaamaan: pakollista koululiikuntaa. Akateeminen vapaus tuntuisi hienolta, jos se merkitsisi vapautta myös ruumiin rapistumisesta. Mutta luentosalien penkit nakertavat tasaisesti lihaa ja luuta.

Yliopistoliikunta lienee jonkinlainen kompromissi ongelmaan. Se ei perustu fasistiseen ihmisen määritelmään, jonka jokaisen oppilaan pitää pakolla täyttää, eikä se ole heitteille jätetyn abstraktia vapautta. Koska ylioppilaskunta tukee erilaisia liikuntapalveluita, se toisaalta säilyttää yhä opiskelijan vapauden mutta kannustaa valitsemaan terveellisiä palveluita. Jokainen opiskelija maksaa liikunnasta, vaikka ei liikkuisi. Kannattaa siis liikkua,

etteivät omat rahat valu hukkaan.

Tässä numerossa kerrotaan sisäliikunnan erilaisista muodoista: liikunnasta kotona, penkkiurheilusta ja urheilusta liikuntahalleissa. Jos sisällä löysäilevä ei lähde ulos liikkumaan, ulkoliikuntamahdollisuuksien täytyy tulla sisätiloihin. Ja liikunnassa jos missä voi käyttää mielikuvitusta.

Erityisesti pimeään vuodenaikaan sisäliikunta parantaa väsähtäneen intoa huhkia ja hikoilla. Vielä kun liikuntapaikat saataisiin näyttämään viihtyisiltä eikä kolkoilta bunkkereilta, niissä kävisi kannustamattakin.