Leffa valmistuu opiskelujen ohella

Valmiina! Hiljaisuus! Käy! Valtavan karvalakkireuhkan päähänsä asettanut arkkitehtiopiskelija Tarmo Juhola laittaa kännykän korvalleen ja asettuu selin kameraan. Otaniemessä kuvataan kokopitkää elokuvaa Mitä meistä tuli.

Olli Similä eläytyy Tonin rooliin elokuvassa Mitä meistä tuli. Kuva: Kalle Kemppainen

Teksti: Hannele Okkonen

Arkkitehtiosaston aulaan on lavastettu venäläinen postikonttori, ja turkishattunsa alla hikoileva Juhola esittää postin asiakasta. Hän on kohtauksen avustaja. Pääroolia vetää Olli Similä, jonka tehtävänä on kirjoittaa kirjettä pöydän ääressä.

"Tänne pystyy hyvin kuvittelemaan venäläisen postin", elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja Miika Ullakko perustelee kuvauspaikan valintaa. Tänään keskitytään lähikuviin, joissa ympäristö ei paljon näy.

Ainoa lavaste Otakaari 1:n aulassa on pöytä, jonka luona Similä kirjoittaa tärkeän kirjeensä. Oleellisempia ovat viisi avustajaa, jotka parveilevat päähenkilön tuntumassa muhkeissa turkisasuissaan.

"Miika pyysi mua tähän viisi minuuttia sitten", karvalakkipäinen Tarmo Juhola paljastaa. Ohjaaja kävi värväämässä avustavia näyttelijöitä arkkitehtuurin laskuharjoituskurssilta. Ennen kuvausten alkua Juhola ei tiedä elokuvasta paljoakaan. "Näköjään mä esitän venäläistä."

Similä kirjoittaa kirjettä, mies puhuu kännykkään, kaksi naista kävelee kiihkeästi keskustellen kameran ohi. Kohtauksessa ei tapahdu paljon, mutta se joudutaan kuvaamaan moneen kertaan. "Iiris, siirrätkö sitä lamppua kolme senttiä eteenpäin", Ullakko antaa neuvoja apulaisohjaajalleen. "Ja Tuomo, pääsetkö lähtemään liikkeelle vähän aikaisemmin?"

Kohtauksen kuvaamiseen menee kaikkiaan pari tuntia, mutta lopullisessa elokuvassa siitä näkyy ehkä viisitoista sekuntia.

Elokuvaa on kuvattu Otaniemessä arkkitehtiosaston aulan lisäksi Jämeräntaival 9:n kerhotilassa ja ohjaajan Servin Maijan tien asunnossa ja pihalla. "Yksi päähenkilöistä, tuotantotalouden opiskelija Jake asuu leffassa täällä", ohjaaja paljastaa.

Nyt arkkitehdiksi opiskeleva Ullakko innostui elokuvanteosta nuorella iällä, 6-vuotiaana, kun isä toi kotiin japanilaisen videokameran. Tarhaikäisenä valmistunut ensimmäinen elokuva Eksyneet kertoi metsään eksyvistä lapsista. Pari vuotta sitten ilmestynyt Graffiti meissä voitti tekijöiden yllätykseksi pääpalkinnon kansainvälisillä independent-elokuvien AFIA-filmifestivaaleilla.

Voitokkaan elokuvan valmistumisen jälkeen Ullakko pyrki kuitenkin opiskelemaan arkkitehtuuria eikä elokuvantekoa. "En usko taidekouluihin. Siellä asiat laitetaan tiukkaan muottiin: näin tehdään elokuva", hän selittää. "Ja kun eka leffa upposi yleisöön, tajusin, ettei siihen välttämättä tarvita muita välineitä kuin ne, jotka mulla jo on." Filmihullu kertoo oppineensa elokuvista tekemällä niitä ja katsomalla niitä analyyttisellä silmällä.

Niinpä hän kaavailee jatkavansa arkkitehtuurin opiskelua. "Jos pystyn tekemään molempia samaan aikaan, miksi en tekisi niin", Ullakko perustelee. "Pystyn ehkä arkkitehtihommia tekemällä rahoittamaan elokuvatuotantoani." Tällä hetkellä leffan talous hoituu Ullakon ohjaamien musiikkivideoiden tuotolla, opintotuella ja lainalla.

Kliks, kliks, käyvät sakset, kun Ullakko leikkaa netistä tulostetun venäläisen postimerkin laitoihin hammaskuviota, jotta se näyttäisi aidommalta. Elokuvanteossa joutuu askartelemaan kaikenlaista. Kuten puusta valmistetun auton. "Ihmisiä kuolee ja joutuu vankilaan", Ullakko paljastaa elokuvan kulusta. Ja yhdessä vaiheessa siis poltetaan auto.

"Me käytettiin sellaista klassista konstia, että valmistettiin puusta auton kaksoiskappale ja heijastettiin se lasin kautta kameran linssiin", mies kertoo palokohtauksen kuvaamisesta. Koska lasi heijastaa kaikki kirkkaat valot, liekit näyttävät nuolevan puun sijasta oikeaa autoa.

Miika Ullakko ei halua paljastaa uuden elokuvansa juonta. "Se kertoo ystävyydestä, rakkaudesta, venäläisistä, mielenterveyden järkkymisestä, rikoksen lyhyistä jäljistä ja koulukiusaamisen kauaskantoisista vaikutuksista", hän suostuu sanomaan. Neljää päähenkilöä, kolmea miestä ja yhtä naista, yhdistää yhteinen menneisyys ja koulukiusaamisen aiheuttamat traumat. Aiheen ajankohtaisuudesta huolimatta sitä ei valittu elokuvaan huomioarvon vuoksi. Käsikirjoitus valmistui kolme kuukautta ennen Jokelan tapahtumia.

"Mä oon rakastunut. Sen nimi on Valentina ja se on puoliksi venäläinen ja puoliksi suomalainen", 16-vuotias Iiris Juutilainen kertoo. Tai oikeastaan lukee paperista tekstiä, jota kohtauksen päähenkilö kirjoittaa venäläisestä postikonttorista lähetettävään kirjeeseen. Kamera kuvaa kaunokirjainten piirtymistä paperille.

Kallion ilmaisutaidonlukiota käyvä Juutilainen on Ullakon apulaisohjaaja ja kuvausten joka paikan höylä. "Mun tehtäviin kuuluu erityisesti taustahenkilöiden hankkiminen", hän kertoo. Juutilainen pääsee myös ohjaamaan taustanäyttelijöiden roolisuorituksia. "Kävele nopeasti ja vihaisesti", hän opastaa Tuomo Könöstä. "Yrittäkää puhua paljon keskenänne, että tähän tulee paljon eloa", kuuluu ohje kohtauksessa avustaville Helena Vartialle ja Salla Koivulle.

Avustajat kävelevät kuten heitä käsketään. Ja sitten kaikuu ohjaajan ääni: "Valmis! Poikki!"

Mitä meistä tuli -elokuva ilmestyy syksyllä 2009.
www.tulossa2009.com