Kilta ja sen lehti

Neljätoista kiltaa ja yksi osakunta — ja kaikilla oma lehti. Polyteekkarilla on monta potentiaalista kummilasta, joista valittiin joulukuussa paras: kiltalehtikilpailun voittajaksi luovi Sähköinsinöörikillan kiltalehti Sössö. Tasokkaina pidettiin myös Fyysikkokillan Kvantin juhlanumeroa, Maanmittarikillan Geometresta sekä Informaatioverkostojen kiltalehti Kukkaa.

teksti: Sofia Ziessler

Mikä on kiltalehden funktio? Kysymys on olennainen, jos haluaa valita "parhaan" lehden. Taidokas taitto on mannaa, jos haluaa esimerkiksi peitellä sisällön köyhyyttä. Juttujen tekeminen on nimittäin työlästä — jos siis haluaa tehdä oikeasti jotain, mitä ei voi tempaista krapulaisesta alitajunnasta puoli tuntia ennen deadlinea. Juttuja varten pitää yleensä ottaa selvää jostain, mikä ei intohimoisesti googlettavalle teekkarille sinänsä ole mikään ponnistus.

Ongelma on, että tiedon saamiseksi pitää ottaa ensin selvää, kehen pitää ottaa yhteyttä, jotta saisi seuraavaan ihmiseen yhteyden, joka puolestaan tietää, ketä kannattaisi haastatella artikkelia varten. Sitten pitää hankkiutua tekemään mahdollisesti useampiakin haastatteluita ja lopulta koota niistä, sekä muista lähteistä löytyvistä tiedoista juttu ja kirjoittaa se tyylikkäästi auki. Työlästä. Ideatkin pitäisi kaivaa jostain kuopasta. Kiltalehti syntyy vain, jos killassa on riittävästi vapaaehtoisia toimittajahenkisiä salapoliiseja, jotka lisäksi osaavat — ainakin jonkun mielestä — kirjoittaa. Valitettavasti TKK:­lla kirjallisen ilmaisun suosio ei ole valtaisa, eikä kiltalehden nyhrääminen ole useimpien mielestä jostain syystä mielekästä.

Mutta takaisin varsinaiseen kysymykseen: mikä on kiltalehden funktio? Onko pääasia, että killalla on olemassa joku oma läystäke, jonka ulkomuodolla ja sisällöllä ei ole niin väliä? Tässä tapauksessa kiltalehti olisi yksi killan statuksista kuten esimerkiksi valtion tapauksessa sen oma valuutta. Jos kukaan ei siis halua tehdä kiltalehteä, ja kaikilla olisi ehkä kivempaa ilman, miksi sellaista silti tulisi hampaat irvessä tuottaa? Vastaus voisi olla, että kiltalehden funktio on tarjota tietoa kiltalaisille, eli suomeksi siis olla viestintäkanava.

Juuri tittelin luovuttaneena entisenä kiltalehden päätoimittajana olin tästä ulottuvuudesta hämmästynyt, koska mielestäni kiltalehden funktio on olla hauska ja killan henkinen, osittain yleismaailmallinen ja avara sekä huolellisesti tehty. Laatu on olennaista sekä ulkoasussa että itse teksteissä. Inhoan pilkku- sekä rektiovirheitä. Kapulakielenkin voi säästää koneen kovalevylle jemmaan. Tämä on kuitenkin lähinnä epäolennaista, teknistä näpertelyä.

Vuokko Heiskanen, Geometreksen vuoden 2007 päätoimittaja, ja Leni Järvenpää, Sössön entinen taittaja ja uusi päätoimittaja, ovat samoilla linjoilla siitä, että kiltalehden tulisi olla sekoitus tiedotusnäkökulmaa, teekkarihuumoria, opintoneuvomista sekä yleistä turinaa sekalaisista teemoista. Vuokon mielestä käytäntö tosin painottuu viihteellisyyteen. "Laadukas kiltalehti ilmentää aikaansa ammentaen aiheensa kaikille tutusta opiskelijan arjesta: pennin ja ajan(hukan) venyttämisestä", Vuokko miettii. "Tärkeää on pysyä ajan hermoilla ja miettiä, mitkä asiat kulloinkin askarruttavat lukijaa ja mistä tämä haluaisi mahdollisesti lukea." Ihanteellinen kiltalehti paitsi viihdyttää myös ottaa kantaa — vaikka sitten sokeiden autoilijoiden puolesta. Lisäksi mukana saisi olla ripaus ammatillista näkökulmaa.

Molempien mielestä kiltalehden funktio on myös kiltahistorian dokumentointi. "Eräs tilaaja, maanmittari vuosimallia 1966, kirjoitti minulle lukevansa lehden kannesta kanteen ja iloitsevansa huomatessaan, etteivät teekkaritavat ole juurikaan muuttuneet sitten 1960-1970-luvun. Tosin skump­paan ei kuulemma ollut rahaa muuten kuin Leningradin matkoilla", Vuokko kertoo. Maanmittarikillassa on pitkälle ulottuvat kiltalehtiperinteet: vuonna 2007 Geometres vietti nelikymppisiään. Leni muistuttaa, että kiltalehdet arkistoidaan — painettu sana ei katoa toisin kuin nettisivujen sisällöt, mistä on hyötyä killan historiikkeja koottaessa.

Haaste on pohtia, kenelle kiltalehti tulisi lopulta kohdistaa — kilta-aktiiveille? "Sähkölle tulee vuodessa kolmatta sataa fuksia, joista vain murto-osa saa vappuna lakin. Tästä voi päätellä aika hyvin, kuinka moni ei liiku kiltajutuissa ollenkaan", Leni kertoo. "Kiltalehden tulisi ottaa nämäkin tapaukset huomioon. Esimerkiksi taittaja voi valita kuvituksen niin, etteivät lehdessä pyöri aina samat naamat." Sisältöä kannattaa todella miettiä, koska potentiaalisia lukijoita on joka tapauksessa. "Olisi turhauttavaa käyttää näinkin monen ihmisen aikaa lehden tekemiseen, jos lopputulos olisi liian kuivaa edes vessapaperiksi", Vuokko tuumaa.

"Toisin kuin voisi kuvitella, lehden taittaminen ei ole vain kuvien ja tekstien sommittelua — siinä jutut vasta saavat ansaitsemansa kehykset ja kontekstin, jotka houkuttelevat lukijan tarttumaan pitkiinkin artikkeleihin", Vuokko pohtii. Onnistuneessa taitossa jutun idea ja sanoma tulevat selville yhdellä silmäyksellä, tosin Lenin mielestä erikoisella taitolla voi karistaa tehokkaasti kliseitä. Vuokon mukaan parhaat ideat syntyvät Maari-E:ssä klo 2.00-5.00 automaattikahvin ja kylmän pizzan voimin. Leni kertoo taittaneensa Sössöä parityöskentelynä Sadi Hossainin kanssa. "On ollut mahtavaa taittaa toisen kanssa, koska silloin ei jää jumittamaan, vaan homma edistyy ja ideat sikiävät, kun niitä mietitään yhdessä."

Eri killoissa toimituskäytännöt vaihtelevat. Joissakin killoissa kiltalehteä tehdään niiden kanssa, jotka sattuvat ehtimään, toisissa puolestaan on vuodeksi kerrallaan valittava toimituskunta. "Toimituskunnan rooli on erittäin suuri ja toimituksen yleisilmapiiri on reipas, utelias ja toimelias. Tuottoisimmat toimituskokoukset on pidetty sitsien jatkoilla, joissa päästään luovan (juoppo)hulluuden ytimeen", Vuokko kertoo.

Lenin mukaan toimitukseen pitää ainakin sähköllä hakea, ja toimituskunnan jäsenet ovat tehtävässään motivoituneita. Oman kokemukseni mukaan toisinaan ideoita saa oikein nyhtää, mutta kun juttua vihdoin tulee (toisinaan viikkotolkulla myöhässä deadlinesta erilaisten selitysten saattelemana), tulee päätoimittajalle todella upea olo. Juttuja saavat toki tarjota muutkin kuin vakiotoimittajat. Iloinen asenne näkyy joka tapauksessa, olipa toimittaja sitten vakituinen tai satunnainen raapustelija. "Kiltalehden tekemisen tulisi olla ennen kaikkea innostavaa ja hiukan kujeellista — muikea asenne nimittäin paistaa myös lopputuloksessa", Vuokko toteaa.

Toivottavaa olisi, että joku tarttuisi siihen, mitä on urakalla väännetty. Päätoimittajan kannattaa yrittää tsempata mahdollisimman moni kirjoittamaan, eikä kehuja voi olla koskaan liikaa. Kun toimittajilla on hyvä mieli, he kuuntelevat myös ystävällisiä kehitysehdotuksia. Kiltalehtikirjoittamisessa on mukana myös henkilökohtainen aspekti: monelle se voi olla tärkeä vapauttava harrastus ja samalla mahdollisuus kehittyä myös kirjoittajana. Moni on ponnahtanut kiltalehdestä toimittajaksi oikeaan lehteen. Vuokosta ja Lenistä kannattaakin ottaa mallia eli "säilyttää pilke silmäkulmassa ja aasi sillan alla".