Verkostot, nuo tavallista paremmat suhteet!

Annu Nieminen


Ennen suhteilla työn saaminen oli jotain, mitä ei ainakaan kannattanut kailottaa kylillä. Hyvät saivat ihan omilla avuillaan. Suhteilla töitä saivat vain avuttomat, rikkaiden lapset ja hannuhanhet, jotka ärsyttävät kaikkia.

Toista on nykyään. Verkostot ovat työnhakutapa numero yksi. Ei siis yleisin, vaan siistein. Verkostoillaan kelpaa myös kehua, mittaavathan ne kykyä tulla toimeen ihmisten kanssa sekä mikä tärkeintä, tutustua uusiin ihmisiin. Eli muodikkaammin: verkostoitua.

Verkostoitumista vastaan on turha vauhkota. Käsitteen muodikkuuden myötä verkostojen hyväksikäyttäminen on käynyt hyväksytyksi ja myös yleisemmäksi. Verkostot ovat totta: nuoret akateemiset saavat työtä puhumalla tarpeeksi puolivieraille ja keksimällä aasinsiltoja siihen, mitä yhteistä heillä voisi olla ekskursion lopputunneilla huojuvan toimarin kanssa. Tätä kutsutaan puheisiin pääsemiseksi. Ihmiset eivät ole enää Minna Ivalosta tai kaupan kivasti hymyilevä myyjäpoika, vaan potentiaalisia verkostolaisia. Pahaa siinä ei ole kai mikään. Masentavaa siinä on ainainen hyötynäkökulma: olet kiinnostava, jos voin hyötyä sinusta jotenkin. Milloin tämä lakkasi olemasta vastenmielinen suhtautumistapa?

Young Professionals (2007) -lehti esittelee Suomen nuoren bisneseliitin verkostoitumissaavutuksia ja jakaa superverkostoitujan vinkin: "Avaa suusi. Ajattele, että jokainen vastaantuleva voi olla kiinnostunut tekemisistäsi." Herran tähden, mitä siitäkin tulisi! Ja ennen kaikkea, mitä niillä verkostoilla tekee kun elämää on takana enemmän kuin nousujohteisen nuoruuden verran? Kuolinilmoitustasi verkostolaisesi tuskin noteeraavat. Nykyihminen on arvottanut sosiaalisen olemassaolonsa jännällä tavalla ja sekoittanut sen myös uraansa. Minut tiedetään - siis elän?

Ennen kuin kevennetään mieltä, paasaan vielä yhden asian verran. Mielestäni kysymys kuuluu: minkälaista maailmaa rakennamme, jos pidämme tärkeänä tulevaisuuden varmistajana sitä, että tuntee oikeat ihmiset? 2000-luvun maailmaa, vastaa nokkela nousukas. Lyhytkatseista ja ihmiskuntaa aliarvioivaa, vastaan minä.

Tilityksen takana lienee oma väsymykseni henkari suussa verkostoitumiseen. Puolituttuja on kertynyt jo uupumiseen asti - ystävät merkitsevät. Tilanne, jossa voisi mennä kättelemään, hymyilemään ja vakuuttamaan, väsyttää jo ajatuksenakin. Miksi menisin? Kaikki tärkeimmät saavutukseni tässä elämässä ovat tulleet suoraselkäisestä ja melko itsenäisestä ponnistelusta, jota on ohjannut halu tehdä jotain. Verkostot ovat tulleet ja menneet. Halu tehdä virtaa minussa yhä voimakkaampana.

"Kerää suhdepääomaa!" Pyh. Minulla on ystäväni, perheeni ja yksi 23-vuotias uteliaisuutta ja intohimoa pursuava minä. Niillä mennään.