Mikä Suomea pyörittää?

Polyteekkari läksi vanhemman filosofianopiskelijan Reima Launosen kera kuuntelemaan, mitä innovaatioyliopistohankkeenkin taustalla vaikuttaneella isokiholla Raimo Sailaksella oli sanottavanaan hyödystä.

teksti: Sofia Ziessler

Nuorten filosofiatapahtumia Nufit on järjestetty vuodesta 2002 alkaen teemoilla oikeudenmukaisuus, vapaus, totuus, paha, halu, ja muutos. Tänä vuonna Espoon kulttuurikeskuksesta tuli 11.-13.1. kolmen päivän ajaksi nuorten ajattelijoiden foorumi kantavana teemanaan hyöty.

"Sailaksen tyyliin kannattaa kiinnittää huomiota. Salkkukin hänellä on koko ajan mukana", viereeni istuutunut Reima Launonen supattaa korvaani Sailaksen aloitettua puheenvuoronsa salin etuosassa. Mies tietää asemansa: hän on juuri sellainen, joka tietää prikulleen mitä aikoo sanoa, ja jonka kanssa on aivan turha alkaa vääntää faktoista. Mies tietää, mitä tekee, ja sen näkee.

Tilaisuuden tarkoituksena on antaa ensin Sailaksen sanoa sanottavansa, jonka jälkeen keskustelua pyörittävät haastajat ja lopulta yleisö. Vieressäni istuva Launonen on viidennen vuosikurssin filosofian opiskelija Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa, ja hän on mukanani kuuntelemassa Sailasta.

Sailas kysyy, mikä Suomea pyörittää, mutta vastaa siihen saman tien itse: Suomea pyörittää tavoite parempaan elämään. Hän jakaa tavoitteen kahteen osaan: korkeampaan bruttokansantuotteeseen sekä turvallisuuteen ja sosiaalipolitiikkaan. Suomea pyörittää siis halu tuottaa enemmän tavaroita ja palveluita, mihin tarvitaan enemmän ja tehokkaampia työtunteja. Sailaksen mukaan tämän voi päätellä seuraamalla uutisia: kiivaat palkkaneuvottelut osoittavat, että ani harva todella haluaa sanoutua irti tästä pyörityksestä. Mutta onko BKT:lla yhteyttä parempaan elämään? Laman jälkeinen vaurastuminen oli toki helpotus, mutta onnellisuus ei voi kasvaa talouden mukana loputtomiin. Talouskasvu on haastavaa myös siltä kannalta, että meidän on pysyttävä mukana myös demokratian muutoksessa ja ympäristökysymyksissä.

Sailaksen lopetettua toinen tilaisuuden virallisista haastajista, filosofian graduaan valmisteleva diplomi-insinööri Mikko "Frank" Martela, haluaa problematisoida hedonismin oravanpyörää ja sitä, miten ihminen sopeutuvaisena eläimenä tottuu nopeasti vaurauteen. Jos Sailaksen mielestä talouskasvun tavoittelu toimii porkkanana miljoonille ihmisille, heitä on Martelan mielestä narutettu pahemman kerran, koska rahaonni on katoavaista. Martela haluaa tietää, olisivatko suomalaiset onnellisempia, jos he tavoittelisivatkin jotain muuta, jos Suomi pyörisi eri suuntaan. Sailaksen vastaus on, ettei Suomella ole varaa jäädä elintasokilvasta sivuun, koska "kaikki muutkin tekevät niin". Toinen haastajista, Jenni Artell, haluaa tietää, mihin Suomi sitten tällä menolla päätyy. Sailas vastaa toteamalla, mihin Suomi on tähän mennessä sen sopeutuvalla asenteellaan päätynyt — hyvinvointiin.

Martela on skeptisempi tuottavuusnäkökulman edessä: ennen suomalainen työntekijä antoi vuorokaudestaan kymmenen tuntia yritykselle, ja loput jäi käytettäväksi muuhun. Nykyään työntekijä lahjoittaa palkkaa vastaan kymmenen tuntia yritykselle ja loputkin 14 tuntia hän on yrityksen käytettävissä, sillä työtä voi tehdä aivan missä tahansa. Työaika ja vapaa-aika ovat kietoutuneet erottamattomaksi kimpuksi, joka tuoksuu Suomen talouselämälle ruusuilta, mutta työntekijälle joltain aivan muulta.

Sailaksen mielestä on olennaista, että jos yksilö haluaa luopua elintasokilpailusta, hänen on oltava siinä johdonmukainen: "Jätä auto kotiin ja unohda hyvät koulut sekä opintotuki". Tämä on totta: usein unohtuu, että elintasokilpailu vaatii uhrauksia, mutta varastoituu toisaalta yllättävän monipuoliseen hyvinvointiin ja piileviin palveluihin. Kuvittele miltä tuntuisi, jos saisit aamulla postilaatikkoosi kirjeen, jossa kaikkia kansalaisia kehotetaan ystävällisesti olemaan sairastelematta, koska julkinen terveydenhuolto on lakkautettu pysyvästi. Talous ei ole vain mainstream-potaskaa.

Ilmastonmuutos — pakkohan tähänkin teemaan jossain vaiheessa oli tulla. Fakta on, että Suomen osa globaalissa ympäristökuormituksessa on mitätön. Suomalaisten tekemillä ympäristövalinnoilla on kuitenkin arvoa siksi, että ne ovat hyvä malli monelle saastuttavalle avainvaltiolle. Yleisesti ottaen ihmisten ympäristövalintoja voidaan ohjailla taloudellisilla kannustimilla; tosin suurin vaikutus on kuluttamisen vähentämisellä eikä sen kohteen valitsemisella. Martelan mielestä ihminen on mennen tullen rationaalinen, taloudellinen maksimoija. Hänen mielestään raha ohjailee ihmistä, jos ei sen itsensä, niin sen välinearvon takia. Hän siteeraakin lopuksi Jari Sarasvuota, joka on hänen mukaansa esimerkki surkeasta ihmiskohtalosta: "Raha ei itsessään kiinnosta — vain se, että se on ainut tapa mitata menestymistä." Upeaa olisi kuitenkin, jos menestyksen hankkiminen aiheuttaisi vähemmän ympäristöongelmia ja ihmisoikeuspuutteita sekä enemmän onnellisuutta, kuin mitä se nyt tekee.

Mutta mitä filosofiaa, valtio-oppia sekä sosiologiaa lukenut Launonen tuumaa tästä kaikesta? "Näissä tapahtumissa saadaan aikaiseksi yleensä kansantajuisia pintaraapaisuja käsiteltyihin aiheisiin. Siksi Nuorten filosofiatapahtumakin toimii paremmin innostuksenherättäjänä, minkä takia on hyvä, että paikalle on saatu kiinnostavia henkilöitä puhujiksi". Launosen mielestä ei olisi järkevää tuoda Helsingin yliopiston filosofian professoreita pitämään korkealentoisia esitelmiä, joita korkeintaan kymmenen filosofian opiskelijaa pystyisi seuraamaan. "Tämäntasoinen keskustelu sen sijaan lisää kuulijan yleistä kulttuuri- ja yhteiskuntatietoisuutta, minkä takia näissä tapahtumissa kannattaa käydä. Vanhempi opiskelija ei tosin välttämättä saa näin yleisluontoisissa alustuksissa kovinkaan paljon uutta tietoa irti. Toisaalta, esimerkiksi Sailaksen tapauksessa oli kiinnostavaa seurata, kuinka korkeassa virassa oleva valtion virkamies toi esille persoonansa ja asemaansa tärkeänä toimijana."

Launonen kritisoi Raimo Sailaksen tapaa pitää itsestäänselvyytenä, että ihmistä ajaa taloudellisen hyödyn tavoittelu. Toisekseen Launonen piti kaksijakoisena Sailaksen käsitystä valtiosta: "Onko valtio Sailakselle taloudellinen instituutio vai ´snellmanilainen kansakunta´, jonka olemassaolo perustuu siihen, että se toteuttaa merkittävää historiallista tehtävää?" Sailas ei ottanut kantaa siihen, että valtion päättäjien harjoittamalla politiikalla voidaan konkreettisesti säädellä ihmisten elämää esimerkiksi lyhentämällä työviikkoa ja siten lisätä tai vähentää henkistä hyvinvointia. "Sailas on tyypillinen demari ja ajattelee ikäisekseen mieheksi tyypillisesti, että jatkuva talouden kasvu tuo samassa mittakaavassa lisää hyvinvointia. Hänestä yksittäinen ihminen ei kuitenkaan voi päättää luopua tästä ajattelusta, koska talous on niin voimakkaasti linkittynyttä kaikkeen nyky-yhteiskunnassa"

Launosen mielestä Sailas ylikorosti taloudellista hegemoniaa. "Kyse on kielenkäytöstä. Me ajattelemme, että talous pyörittää yhteiskuntaa, kun voisimme ajatella, että politiikka pyörittää yhteiskuntaa. Samoin hyödystä puhuessamme mainitsemme usein toiveen, että meillä olisi koti, televisio ja mukava sohva sen sijaan, että sanoisimme toivovamme oikeutta sananvapauteen ja vapaaseen itseilmaisuun sekä esimerkiksi oman seksuaalisuutemme ilmentämiseen."

Puhumme vielä hetken rahasta hyödyllisenä statuksen tuottajana. "Se, mitä Martela sanoi Sarasvuosta, ilmentää aikaamme". Monet tavoittelevat hyvinvoinnin ja onnellisuuden lisäksi jotakin, mikä asettaa heidät johonkin toisten silmissä. Huolestuttavaa Launosen mielestä on, että statuksen voi siirtää eri toimialueelta toiselle periaatteella "olen hyvin menestynyt liikemies, joten olen myös pätevä johtamaan poliittisesti".

Moni nuori ihminen haluaa valita opiskelualansa ja työpaikkansa sen mukaan, miten paljon hän uskoo olevansa niissä hyödyksi maailmalle. Launonen innostuu tällaisesta hyödyn määritelmästä — hyöty on subjektiivisuudesta objektiivisuuteen venyvä laaja käsite, ja tällaisella toiminnalla hyötyyn pyrkivä nuori on hyödyllinen sekä omasta mielestään että konkreettisesti. Mutta itsestään Launosella on yllättävä mielipide: "Pidän itseäni hyödyttömänä ihmisenä." Launosesta on hyvä lähtökohta tajuta, että hyödyksi on vaikea olla. Hyöty merkitsee Launoselle, että hän saisi jotain ekstraa. "Hyöty ei ole mitään välttämätöntä, se ei välttämättä moraalisesti tai oikeudellisesti kuulu minulle, mutta jonka saan kuitenkin ottaa." Launosen mielestä kaikessa toiminnassa ei tule pyrkiä hyödyn maksimointiin. "Hyöty ja tarve ovat eri asioita", hän muistuttaa.