Uusi uljas Suomi

Pekka Tuominen

Meillä on takanamme historialliset vaalit. Historialliset siksi, että Suomessa ei koskaan ole ollut oikeistolaisempaa eduskuntaa. Kokoomus ja Keskusta hallitsevat yhdessä ehdotonta enemmistöä parlamentissa, joten halutessaan ne voivat yhdessä sanella lainsäädännön suunnan seuraavat neljä vuotta. Uutta on myös astetta radikaalimpien Perussuomalaisten kasvu vakavasti otettavaksi viiden paikan puolueeksi.

Luonnollista on, että Keskusta ja Kokoomus muodostavat maanvyörykannatuksensa tuella hallituksen. Tätä kirjoittaessa hallitusneuvottelut ovat kesken, joten ei vielä tiedetä mitä pikkupuolueita, jos mitään, kaksi suurta ottavat kumppaneikseen.
RKP olisi mukavan samanmielinen kumppani, jolla ei liene kielikysymyksen ulkopuolisia kynnysehtoja hallitusyhteistyöhön. Se on siis luontevin valinta.

Vihreät ovat selkeästi eri linjoilla teollisuuden tukemista ja vapaaehtoisuudelle perustuvia energiansäästötoimia suosivan Kokoomuksen kanssa. Silti heillä on niin kova hinku hallitukseen, että edes vanhaa vihollista ydinvoimaa ei pidetä hallituskysymyksenä.

Tulevassa hallituksessa vihreät joutuisivat todennäköisesti suosimaan yksityisautoilua, laajentamaan ydinvoimaa, perääntymään aseistariisuntasopimuksista ja muuta mukavaa, joten puolueen kannattajat eivät välttämättä edes jaa johtajiensa hallitusintoa.

Neuvottelujen musta hevonen voisi olla Perussuomalaiset, joka kelpasi Kokoomukselle vaaliliittoihinkin kautta maan. Sen yli kaksinkertaistunut kannatus on täysin riittävä hallituspuolueelle. Kenties populistisen äärioikeiston kasvanut suosio ympäri Euroopan on pysyvästi saavuttanut Suomenkin.

Muilla puolueilla ei paikkojen lisäystä vaaleissa tullut, joten hallitusvastuustakaan lienee turha haaveilla. Vaalit rankasti hävinneelle vasemmistolle tulos on varmasti vakavan itsetutkiskelun paikka.

Suomen nousuun lamasta on liittynyt täkäläisittäin poikkeuksellisen suuri tuloerojen kasvu ja kansantulon painopisteen huomattava siirtymä työllä ansaitusta rahasta pääomatuloihin. Tavallisesti vasemmiston kannatus on tällaisissa olosuhteissa kasvanut, kun työntekijät ovat alkaneet vaatia suurempaa osuutta tuotannon tuloksista itselleen.

Nyt vaikuttaa siltä, että vasemmisto on menettänyt kannatustaan kahta tietä. Osittain suomalaiset tuntuvat todella halunneen entistä konservatiivisempaa politiikkaa; osittain suomalaisia ei voisi vähempää kiinnostaa, sillä ihmisiä jäi kotiin vaalipäivänä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Vasemmisto ei enää pystynyt tarjoamaan äänestäjille tarpeeksi kiinnostavaa vaihtoehtoa.

Ilmiö on Euroopan laajuinen. Harvoin on yhtä suurta osaa Euroopan unionin jäsenmaista johtanut oikeistolainen hallitus. Kehityksen suunta muualla voi antaa osviittaa siitä mihin Suomikin on menossa.
Suuressa osassa EU-maita on otettu käyttöön tasaverotus, jota Elinkeinoelämän Keskusliitto on myös Suomeen ehdottanut.

 Eläkejärjestelmiä on muutettu yksityisen eläkevakuuttamisen suuntaan, mihin Kokoomuskin vaaliohjelmassaan lupasi ryhtyä.
Terveydenhuollon painopistettä on siirretty yksityisen suuntaan, mikä myös meillä kuuluu oikeiston vaalilupauksiin. Sama pätee vanhusten huoltoon, jossa työtaakkaa jaettaneen myös hyväntekeväisyysjärjestöille.

Eurooppa on jakaantunut kahtia puoluelinjojen mukaan, kun Yhdysvallat on etsinyt kumppaneita sotilaallisiin hankkeisiinsa. Kun uusia hankkeita syntyy, Suomi saattaa liittyä Puolan, Tanskan, Alankomaiden ja muiden USA-myönteisten EU-maiden rintamaan. Ainakin myönteinen NATO-kanta on pitkään ollut yksi Kokoomuksen teemoista.

Demokratia on siitä hieno järjestelmä, että jos kansa haluaa muutosta, sen se myös saa. Vaikka uusi eduskunta todennäköisesti tekee monia muutoksia suomalaiseen yhteiskuntaan, toivottavasti yksi niistä on se, ettei kukaan enää pääse sanomaan kuinka äänestäminen ei muka vaikuttaisi.