Paistokorkeakoulun aikapolitiikkaa

Sini Numminen

Kun pikkutyttönä myimme hiekasta pyöriteltyjä lihapullia naapureille, ei leipomomme seinällä ollut kelloa. Naapurin täti ei yleensä ehtinyt pysähtyä hiekkalaatikon reunalle. Hän kertoi kouluissa ja työssä ahkeroivansa kahden ihmisen edestä ja vapaa-ajalla käyvänsä vartalonveivauksessa viisi kertaa viikossa.

Naapurin ukko on taloustieteilijä. Hän sanoi, että Suomilörtsy OyAb:n täytyy innovoida, sillä muuten aasialaiset tiikerikakut valtaavat markkinat. Kun kuitenkin pullanpyörityksen tuottavuus kasvaa, ei luvassa ole lisää aikaa ihmisille, ukko muistutti.

Kiireentunne nimittäin on jokaisen omaa syytä. Eivät eläisi niin sokerilla kuorrutettua elämää, jota pitää vielä pidentää säilöntäaineilla.
Ennen rynnistämistään työelämään pulla-akat ja -ukot köllöttelevät uunikorkeakoulussa rajatun ajan, jotta jälleen uusi valtavan suuri pellillinen mahtuu sisään. Rajoitukset vaikuttavat lähinnä siten, että mielissä alkaa kaivertaa kärähtämisen mahdollisuus. On myös muistettava keräillä rusinoita takinliepeeseen ja varottava munkkipossuja.

Suomilörtsy OyAb:ta liian pitkät paistoajat ahdistavat. Niitä voidaan lyhentää kysymällä, miten pullat ovat uunissa ja kertomalla erilaisista tavoista kerätä lämpösäteitä.

Oikeasti hyvään kypsymisaikaan kuuluu termodynamiikan ulkoaopiskelun lisäksi myös kriittisen lämpötilan ja jälkilämmön tarkastelua sekä aikaa toisille leivonnaisille.