Otaniemi on sottapyttyjen luvattu maa

Menivätkö äidin opit hukkaan?

Annu Nieminen

Otaniemi on luonnonkaunista aluetta, jossa opiskelijanuoret ihailevat lenkkeillessään merenrantaa ja vaalivat uniikkia kampusaluettaan pitämällä siitä yhdessä teekkarihengellä huolta.

Toinen puoli: Otaniemessä rappukäytävät, aulat ja kadunvarret toimivat modernina kaatopaikkana, ja roskat sekä pullot voi surutta jättää odottamaan siivoojien ahkeria käsiä. Nurmikolle istutettu pesukone on tilataidetta tai jäynä, ei kuluttajan vastuusta luistamista.

Teekkarien kotipaikka tunnetaan sinnikkäiden juhlien ja karujen soluhuoneiden tyyssijana. Asuinpaikkana se ei kauniista merenrantasijainnistaan huolimatta aina kuitenkaan houkuta muita kuin seikkailumielisiä.

"Miten sä pystyt asumaan siellä Otaniemessä? Sehän on ihan hirveä läävä!"

TKK:n työsuojelupäällikkö Lasse Wallius on nähnyt paljon teekkarien sotkuja. Hän on todistanut siivottoman käytöksen jälkiä myös Otaniemen työtiloissa. Erityisesti Maarintalon tilanne on viime aikoina käynyt yhä pahemmaksi.

"Roskia on kaikkialla, juomia on heitelty seinille ja lattioille," Wallius kertoo näkemästään. Vaikka normaalistakin työskentelystä jää usein työtiloihin pientä roskaa ja muita jälkiä, viime aikoina Maarilla on nähty ihan selkeitä sikailun merkkejä. "Gravitaation aikaan oli useampi häiriötapaus. Epäilemme, että kyseessä saattaa olla joku tietty porukka."

Walliuksen kokemuksen mukaan Maarintalo on pahin sotkijoiden kolttosten kohde. "Sen lisäksi tietenkin näkyy aina silloin tällöin teekkarien juhlien jälkiä, mutta ne nyt ovat ihan ymmärrettäviä."

Tämäkään ei kuitenkaan ole kaikkien mielestä ihan hyväksyttävää. Useissa piireissä teekkarihenkeen kuuluu, että omat jäljet siivotaan - myös juhlien jälkeen. Miksi sotkuja silti on?

Walliuksen mukaan on harmillista, että pienen porukan aiheuttama sotku saattaa pilata hyödyn kaikilta. Maarin tilat ovat TKK:n opiskelijoille etuoikeus: harvassa paikassa voi opiskella rauhassa ja käyttää tietokoneluokkia yötä päivää kesät talvet. "Suurin osa varmasti käyttää tiloja ihan sivistyneesti, vaikka pieniä sotkuja löytyykin lähes joka luokasta," hän kertoo.

Maarintalon kohtalo on nyt vaakalaudalla. Puhtaanapitoa on jo lisätty - nykyään talo siivotaan kuutena päivänä viikossa. Enempää siivoojien työtä ei voida lisätä, joten on alettu harkita myös rankempia keinoja. Viikon jokaisena päivänä päivät yöt opiskelijoita palvelevaa taloa ei ehkä kohta enää ole. "Meidän on ollut pakko alkaa harkita aukioloaikojen rajoittamista tai erillisiä kulkulupia," Wallius kuvaa tilannetta.

Pahimpien tihutöiden tekijöitä ei tiedetä. "Emme ole saaneet ketään kiinni. Paikalla on aina vartija, jonka tehtävä on huolehtia opiskelijoiden turvallisuudesta. Hän on Maarintalossa pelkästään teekkareiden oman hyvinvoinnin vuoksi. Vartijalla tulisi ilmoittaa aina, jos havaitsee jotain epäsopivaa käytöstä," Wallius vetoaa. Myös jo päiväkodissa opittuja käytöstapoja voisi itse kukin palauttaa mieleen.

Tässä kohtaa teekkarit suivaantuvat, ehkä syystäkin. Opiskelijoiden keskuudessa tiedetään, miten syypäänä eivät välttämättä suinkaan aina ole teekkarit - vaan jotkut aivan muut. Työtiloja, kuten pääkirjastoa ja Maarintaloa, käyttävät usein myös abiturientit ja muut esimerkiksi pääsykokeisiin lukevat. Maari on tarkoitettu ainoastaan teekkareille, mutta käytännössä opiskelijakortteja ei järin usein tarkasteta.

Myös Teekkarikylän sotkuihin ei aina ole teekkari syypäänä. Kylässä käy paljon ulkopuolisia juhlijoita, joille paikka ei edusta kotia, vaan juhlapaikkaa. Ei baaristakaan lähtiessä liioin mietitä, mihin kuntoon paikka jätetään. Kuitenkin valtaosa siivottomuuksista menee Kylän pääkäyttäjien piikkiin. Miksi siisteys on niin matalalla prioriteeteissa?

Linnanisäntänä Jämeräntaival 3:ssa toimiva Antti-Jussi Niemi on nähnyt talossaan paljon metkuja. "Mieleeni jääneitä tapahtumia ovat viime vappuna rappukäytävään tyhjennetty vaahtosammutin, parvekkeelta heitetyt huonekalut, uutena vuotena sisällä ammutut raketit, Gravitaation jälkeen raiskattu aulan karkkiautomaatti ja viime viikolla säpäleiksi isketty panssarilasi."

Niemi ymmärtää myös syitä kaatopaikkasyndroomaan. "Kun asukkaat muuttavat pois, tarpeeton irtaimisto hylätään rappukäytävään. Siellä ne ovat vaaraksi paloturvallisuudelle. Toisaalta erityisesti huonekaluille on kylässä suuri kysyntä, jolloin ei ole järkevää heittää käyttökelpoisia tavaroita romulavalle. Toisen romu voi olla toisen aarre." Niemi kuitenkin toivoo asiaan tulevan helpotusta uuden kierrätyspisteen myötä.

Vaikuttaa yksinkertaisesti siltä, että aikuisilta ihmisiltä ovat jääneet käytöstavat lapsuudenkotiin. Eikö linnanisäntää koskaan ärsytä? "Ihmiset heittelevät roskia ympäriinsä ja rikkovat pulloja maahan surutta. On hyvin vaikea ymmärtää miksi me käyttäydymme näin," Niemi pohtii. "Ehkäpä se on jonkinlaista kapinahenkeä tai egoismia."

 Myöskään Niemi ei peräänkuuluta siivoushenkilökuntaa ahkeroimaan tuplateholla. "Teekkarikylän piha-alueita hoitaa vain yksi kokopäiväinen huoltomies, eikä hän voi millään pysyä teekkarien sotkemisvauhdissa mukana."

Mahdollisen wapun lähestyessä heikkohermoisten lienee syytä valmistautua pahimpaan. Ikuinen optimismi haluaa kuitenkin elää ja kannustaa otaniemeläisiä kuin lapsia konsanaan tekemään hyvin: hauskanpito ei välttämättä ole mahdotonta, vaikka huolehtisi omat törkynsä ja pullonsa ylimmän riemun jälkeen oikeisiin paikkoihin.