Juhlasta juhlaan

Pääkirjoitus 7.11.2007

Opiskelijaelämällä on hämmentävä vaikutus ihmiseen. Lähes neljän kuukauden kesäloman aikana ehtii kummasti unohtaa, miltä tuntuu tehdä kuperkeikkoja T-talon edustalla, pyöriä Smökin lattialla pukeutuneena baseball-pelaajaksi ja nukkua kolmen tunnin yöunia lattialla.

Syksyn alkamisesta tuntuu olevan ikuisuus. Muistan vielä, kuinka tuolloin elin vielä kesäloman puhdistamaa aatteellista elämää. Elämäni on yhä aatteellista, mutta vähemmän puhdistautunutta. Muistini tosin on puhdastakin puhtaampi, koska päätin puhdistaa sen 30. vuosikymmenen alkamisen kunniaksi muutama päivä takaperin. Tämä pääkirjoitus on omistettu kaikille juhlille, jotka olen kokenut tämän 20-vuotisen eloni aikana. Antakaa riemun puhaltaa virkistävästi lävitsenne: lyhyt on ihmisen elämä, mutta sekin voi käydä pitkäksi…

Ala-asteella juhlat pitivät sisällään tuolileikkejä, ongintaa, pupunhäntäkilpailuja ja sanomalehtitansseja. Arpajaisissa saattoi voittaa tarravihkon, värikyniä tai pehmoötökän. Kutsut alkoivat lauantaina tai sunnuntaina kahdelta ja loppuivat parin tunnin päästä. Sukulaisille järjestettiin omat juhlat. Kivoimpia juhlia järjesti kavereistani nykyinen kämppikseni, jolla oli onni olla syntynyt toukokuun suloiseen lämpöön. Heittelimme pihalla vesi-ilmapalloja ja sukelsimme omenoita ämpäristä. Kyseisen ystävän synttärit olivat leikkien innovaatioiden temmellyskenttä — muut ottivat aina ohjelmanumeroista mallia omiin juhliinsa.

Yläasteella seitsemännellä luokalla hypetimme nykyisen kämppikseni ja parin muun kanssa australialaista Savage Garden -nimistä bändiä. Heräsin aina aamulla kappaleeseen nimeltä Affirmation ja osasin kaikkien kappaleiden sanat ulkoa. Pikkujouluaikaan saimme päähämme pitää kotonani päivän varoitusajalla Savage Garden -bileet. Hyppelimme tyttöporukalla ympäri taloa, huudatimme musiikkia ja kuvasimme videokameralla hölmöilyämme. Mehulinjalla mentiin, tietenkin. Kilttejä tyttöjä kun olimme.

Yhdeksännellä luokalla, kun olin juuri saavuttanut 15 kohtuullisen kypsän iän, juhlimme 15.11.2002 kaveriporukalla pikkujouluja. Elimme niitä aikoja, jolloin porukassa oli ensimmäistä kertaa myös poikia, mikä oli tietysti kamalan jännää. Olimme kaverini kanssa sekoittaneet takuulla senikäisille sopimatonta litkua siniseen pulloon, jonka korkissa luki "luumumehu", ja koska olin kaveriporukan pisin, sain hakea R-kioskilta kaikille lonkeroa. Siitä lähtien kaverini tiesivät kytätä sinistä luumupulloa ja arvuutella sen vaihtelevaa sisältöä. Luumumehun legenda oli syntynyt. Päivämäärä on tatuoitunut päähäni iäksi, koska tuona päivänä tein elämäni ensimmäistä kertaa jotain oikeasti kiellettyä.

Lukiossa oli sitten kaikenlaista. Rällästimme Tervasaaressa, joka on poliisin mielestä valitettavasti, mutta meidän mielestä onneksi, lähellä Kruunuhaassa sijaitsevaa Sibelius-lukiota. Kun olin lukion toisella luokalla, eli juuri täyttänyt 17, kaverini järjesti Marjaniemessä allasbileet, joiden jäljiltä uima-allas oli auttamattomasti tukossa ja vaati tuhansien eurojen korjauksen. Toisia allasbileitä ei koskaan järjestetty.

Ylioppilasjuhlat olivat siihenastisen elämäni kirkkaimpia tähtihetkiä, ja punastun onnesta pelkästä ajatuksesta. Muistan saapuneeni kotiin lakki päässä puoli seitsemältä aamulla ja löytäneeni äidin keittiöstä astianpesukonetta tyhjentämästä. Hiukan hymyilytti.

Sitten alkoivat opiskelut TKK:ssa ja veljeni meni naimisiin. Vaikka minulla oli orastava silmätulehdus ja näytin mielestäni aivan kamalalta, häät menivät mahtavasti ja opin syksyllä myös sitsaamaan kuin teekkari. Phuksisitsit, Phuksien juhlasitsit, Höpöhöpösitsit, Wappusitsit, uudet phuksisitsit, uudet höpöhöpösitsit… Siinä kaikki sitsit, joissa olen saanut iloita mukana teekkariurani aikana. Oma lukunsa ovat lisäksi Informaatioverkostojen vuosijuhlat, Marathon-excursiomatka, Phuksicruise ja wappuviikko. Riennot ovat opettaneet minulle, että onnellinen mieli on paras mieli. Jos opiskelu ei esty, töitä jaksaa/kykenee tehdä, ja harrastukset eivät ala putoilla kalenterista, tilannearvioni on, että antaa mennä vaan.

Pallovertausta voi käyttää moneen ylevään tarkoitukseen. Käytän sitä nyt juhlaan: pallo on pyöreä, eli sen kaikki puolet yhtyvät yhdeksi dynaamiseksi liikkeeksi, jota voi kuitenkin tarkastella monesta eri suunnasta. Samoin juhla pyörii kaikkien elämänvaiheiden lävitse. Juhla on peilipallo, josta voi myös heijastaa omia arvojaan: juhliminen ei mielestäni ole osoitus heikosta luonteesta, vaan heittäytymisen taidosta ja aidosta elämisen riemusta. Samoin kuin kalja ja olut ovat kaksi eri asiaa, juhlan ja Juhlan välillä on selvä hajurako. Juhlimisen lopputuloksen ei tarvitse nimittäin välttämättä olla se, että seuraavana aamuna ihmetellään, mistä sitä tällä kertaa on herätty ja tutkitaan toisten ottamista bilevalokuvista, kuinka omassa leuassa näkyy hervoton mustelma, jonka synnystä ei ole minkään valtakunnan muistikuvaa.

Hymyilevin juhlaterveisin,

Sofia Ziessler

Kirjoittaja odottaa innolla ensimmäistä TKY:n vuosijuhlaansa eikä kommentoi kirjoituksen viimeistä virkettä.