Kolumni: Maalissa?

Sofia Ziessler

Olen surkea jalkapallossa, pesäpallossa, lentopallossa, koripallossa, keilauksessa, sählyssä sekä kuulantyönnössä. Lisäksi olen oikeasti älyttömän huono pokerissa — en edes muista sääntöjä, vaikka yleensä voitankin siinä muut. Olen kohtalainen uimari ja tikanheittäjä, ja osaan jotenkuten sosialisoida pelaamalla sulkapalloa tai ultimatea. Tennistä en ole yrittänyt enkä varmaan lähiaikoina yritäkään, koska minulla on sentään yksi oma laji — juokseminen. Jäin viime vuonna phuksien haalarigaalasta pois, koska minua huvitti enemmän mennä lenkille.

Lenkki on porkkana, joka tehoaa kaikkeen. Jos on päättänyt mennä lenkille, ei edes tee mieli syödä itseään ähkyyn kekseillä — ja saada vatsasärkyä lönkyttelemällä sokerimössökimpale sisuksissa. Lenkki on yhtä kuin hikeä ja tasaista hengitystä, jotka kulminoituvat hyvään oloon omassa kehossa. Lenkillä voi harjoitella henkistä läsnäoloa — mitä lujempaa juoksee, sitä konkreettisemmin huomaa harhailevien ja levottomien ajatusten negatiivisen voiman. Jos päättää olla miettimättä mitään, energiaa tipahtaa taivaasta kuin ilmaiseksi, ja jaksaminen paranee kerta laakilla potenssiin kymmenen. Jos taas tuntuu pahalta, voi aina perustellusti luvata itselleen, että ensi kerralla on helpompaa, jos jaksan nyt tämän. Lenkille voi mennä vihaisena ja tulla nöyränä takaisin. Se antaa myös tilaa ilolle, koska innostus solmii pikavälirauhan lihasten ja maitohappojen välille.

Juoksin muutama viikko sitten kiltatovereideni kanssa Cooperin testin. Olin itse vaatinut sitä ohjelmanumeroksi olympialaisiimme, ja yllyttänyt kavereitani jakamaan kanssani nuo helvetilliset 12 minuuttia. Ennen juoksua hermostutti, koska olin päättänyt kerrankin rökittää kaikki pojat. En rökittänyt. Lihaksikas kaverini oli aamulla selittänyt viettäneensä viime ajat sangen epäterveellistä elämää ja näin ollen jättävänsä testin väliin (estääkseen masennuksen). Kattia kanssa, kyseinen korsto ilmaantui illalla paikalle hankkimaan huipputuloksen, enkä minä, joka sentään treenaan säännöllisesti, pystynyt pitämään häntä takanani. 3050 metriä kolahti, mutta jos olisin mies, olisin silti juossut paremmin.