Pimppikortti heiluu

Tiina Metso

Kirjoittaja on pitkän linjan ylioppilaskunta- ja yliopistohallintoaktiivi Suomen vanhimmasta ylioppilaskunnasta, jossa hänellä on ollut vuosia tilaisuus seurata aitiopaikoilta tasa-arvon ja tasapuolisuuden toteutumista akateemisessa maailmassa.

Tasa-arvon tulisi olla jo suomalaisille ylioppilaille itsestäänselvyys. Mutta siitä huolimatta sukupuolien tasa-arvo nousi keväällä pääsihteerivalinnan aikoihin komeasti esille. Ja hyvä että nousi; tilaa ajattelemiselle ja tasa-arvoon oppimiselle on Otaniemessäkin.
Sen sijaan, että murehdittaisiin taas yhtä miespuolista pääsihteeriä, eikö kannattaisi iloita siitä että meillä on osaava ja pätevä pääsihteeri, joka halusi tulla ­TKY:­lle töihin eikä suojatöihin? Koska en keksi yhtään pääsihteerin työtehtävää, joka suoritettaisiin sukupuolielimillä, on ylioppilaskunnalle loppujen lopuksi aivan sama onko pääsihteerillä killi vai kannut, kunhan pätevin valittiin. Ja niin mielestäni keväällä tehtiin.

Mutta naisten vähyys pääsihteerin virassa on tietysti asia, johon tulisi kiinnittää huomiota. Kylmä totuus: naista ei voi valita pääsihteeriksi, jos päteviä naishakijoita ei ole! Suuresta symboliarvostaan huolimatta pääsihteeri on vain yksi ylioppilaskunnan työntekijä, tosin ehkä näkyvin virkamiehistä. Ehkäpä olisi syytä pohtia, miksi pätevät naiset eivät hae pääsihteeriksi. Mikä tekee työn vähemmän haluttavaksi? Uskon pätevyyden voimaan: kun pätevät naiset hakevat, heitä myös valitaan. Ilman pimppikorttia ja säälipisteitä. 

Naisten osuus sihteeristössä tai taloustoimistossa ei varmaankaan kokonaisuutena anna syytä huolestumiseen, ja kaikki työntekijät on valittu pätevyyden eikä sukupuolen perusteella. Ylioppilaskunnan työntekijänä olisin hyvin surullinen, ja peloissanikin, jos minut olisi valittu työhöni siksi tai siitä huolimatta, että olen nainen. Sukupuoli ei ole työhönoton kriteeri, paitsi ehkä imettäjillä ja spermanluovuttajilla.

Tasa-arvoisen ajattelun tulisi akateemisessa yhteisössä olla automaattista, mutta sitä se ei Otaniemessä näytä olevan. Ihmetellen olen seurannut naisten pientä määrää yhteyksissä, joissa olisi ollut mahdollista vaikuttaa positiivisesti. Omassa yliopistossani ollaan jo onneksi päästy kauemmas kiintiönainen-ajattelusta, mutta täällä se näyttää vielä kukoistavan. Fyysikkojen juhlaesitelmäsarja, yksi nainen. TKK:n tulevat kunniatohtorit, yksi nainen. Ja kyllä, ymmärrän hyvin, että Tarja Halonen on nainen, mutta hänetpä promovoidaankin tasavallan presidenttinä eikä ns. yksityishenkilönä. Toisessa tilanteessa pöntön saisi päähänsä tietysti Sale…

Jos tasa-arvoon ei aktiivisesti pyritä päätöksiä tekevissä rakenteissa, ei siihen myöskään koskaan päästä. Kieltäydyn kategorisesti uskomasta, että teknisestä yhteisöstä ei löytyisi edellä mainittuja kiintiöyksilöitä enempää naisia, joilla olisi älykästä sanottavaa ja annettavaa yhteiskunnalle. Pahasti näyttää siltä, että heitä ei ole edes etsittykään ja asian on annettu mennä helpointa tietä. Pahat niille hallinnon opiskelijaedustajille, jotka eivät avaa suutaan tällaisissa tilanteissa. Jopa professoreja voi kasvattaa uuteen ajatteluun. Ja muutosta tulee vaatia, ei anoa!

Syrjintää ei paranneta käänteisellä syrjinnällä. Sopivamman naisen valitseminen pätevämmän miehen ohi on sekin tasa-arvo­rikos, josta ylioppilaskunta työnantajana voi päästä nopeasti oikeuteen. Ja sama toisin päin: sopivan miehen valitseminen pätevän naisen edelle on aivan yhtä paha asia. Jos akateeminen asiantuntijayhteisö, jollaisena ylioppilaskuntaa pidän, ei pysty pitämään pätevyyttä henkilövalintojen perusperiaatteena, on jotain pahasti pielessä.

Vaikuttaminen on jokaisen ulottuvilla. Älä vingu, jos et ole tehnyt mitään tilanteen parantamiseksi. Jos poikien pikku kerhot häiritsevät, perusta sitten tyttökerho. Tee jotain!