Hiljaisuuden äärellä

Helene Schjerfbeckin taidetta Didrichsenillä

Väinö Jääskinen

Helene Schjerfbeckin (1862—1946) taidetta on parhaillaan esillä Didrichsenin taide- ja kulttuurimuseossa. Museo sijaitsee lähellä teekkarikylää, Kuusisaaressa Helsingin puolella ja näyttely on avoinna lokakuun alkuun saakka. Sen 50 teoksen kokoelma tarjoaa läpileikkauksen taiteilijan koko tuotannosta, vaikka toisaalta ilmenee myös keskitystä tietynlaisiin teemoihin. Näitä ovat mm. omakuvat, muut muotokuvat ja asetelmat.

Näyttelyn nimi on Helene Schjerfbeck - Salatun tulkitsija, eikä syyttä. Schjerfbeck oli ennen kaikkea syvien tunteiden kuvaaja. Ensivaikutelmani oli sekoitus valoja ja värejä. Vähitellen tarkentui kuvien muodostama kokonaisuus.  Schjerfbeckin taiteilijanura alkoi jo varhain. Hän aloitti 11-vuotiaana opinnot Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa. 18-vuotiaana hän maalasi teoksen Haavoittunut soturi hangella, joka herätti aikanaan paljon keskustelua. Taulussa on nähtävissä nuoren taiteilijan oman tyylin etsiminen. Vielä tuossa vaiheessa se ei ollut täysin löytynyt, sillä taulua ensi näkemältä tuskin arvaisi Schjerfbeckiksi.

Schjerfbeckin kehitys näkyy mielenkiintoisesti esimerkiksi sarjassa Varjo muurilla. Kolmessa eri aikoina maalatussa teoksessa on käsitelty samaa puuta ja penkkiä. Ensimmäisessä taulussa kuvaus on paljon yksityiskohtaisempaa kuin myöhemmissä, joiden suuret väripinnat kertovat taiteilijan vapautuneen naturalismista. Schjerfbeckin kehitystä loistavaksi koloristiksi Didrichsenin näyttely dokumentoi oivallisesti. Maalauksissa värit heräävät eloon, niissä on lyyristä voimaa ja omintakeista väreilyä. Parhaiten tämä näkyy erilaisissa muotokuvissa.

Voimakkaimman vaikutuksen minuun tekivät Helene Schjerfbeckin omakuvat. Pitkässä sarjassa näkyy taiteilijan oma näkemys elämästä ja toisaalta lähestyvän kuoleman odotus. Lopun omakuvissa esiintyvä nainen on luurankomainen ja kalvakka; Schjerfbeck on selvästi pohtinut kuolemaa ja tuonut tämän tematiikan osaksi maalauksiaan. Omakuvista Tiedekeskus Heureka on koonnut ruudulla esitettävän animaation, jossa nähdään niiden kehitys realistisesta alusta aina groteskiin loppuun asti.

Hiukan helpommin omaksuttavissa ovat Schjerfbeckin asetelmat kuten Kurpitsa-asetelma ja Asetelma, mustuvat omenat. Niissä maalaajan värimaailma puhkeaa loistoonsa. Työt ovat modernin pelkistettyjä. Monissa Schjerfbeckin töissä on itämainen tunnelma. Pitkäkaulaiset, soikeakasvoiset, aavistuksen vinosilmäiset ihmiset kansoittavat hänen muotokuviaan. Selvin esimerkki on Punapukuinen tyttö (Kiinalainen lapsi).

Schjerfbeck eli puitteiltaan hyvin vaatimatonta elämää. Siitä huolimatta hänen onnistui luoda monipuolinen ura taiteilijana. Hänen teoksistaan on tullut rakastettuja ja arvostettuja, tietyllä tapaa koko kansan yhteistä omaisuutta. Nyt esillä oleva näyttely on varmasti tutustumisen arvoinen. Sitä katsoessaan seisoo kuin suuren hiljaisuuden äärellä seuraten taiteilijaa sinne, minne hän ikinä haluakaan johdattaa.