Tohtoritehdas?
Väitöskirja pitäisi kirjoittaa. Mitenköhän tässä niin pääsi käymään,
päädyinkö vahingossa tohtoriputkeen, josta pääsee ulos vain väkisin
pusertamalla? Monena iltana on tullut mietittyä, että onko tässä koko
touhussa mitään järkeä, mutta se on kuulemma melko yleistä tohtoriksi
opiskelevilla. Tohtoritutkinnon suorittaneen kun pitäisi lopulta pystyä
tutkimaan asioita perinpohjaisesti sekä laaja-alaisesti. Eikä
suomalainen voi jättää koko hommaa kesken kun on kerran aloittanut?
Osittain valintaani voi tietysti syyttää yleisestä
tohtoritehtailusta. Yliopistoista tulee valmistuneita liukuhihnalta ja
samaan aikaan tutkintojen arvostus laskee. Yhä useampi maisteri päätyy
kaupan kassalle tai työvoimatoimiston listoille. Nykyisin valmistuva
diplomi-insinööri päätyy usein samaan asemaan kuin 1980-luvulla
valmistunut insinööri tai 1950-luvun teknikko. Valmistuvien määrien
kasvaessa jonkinlainen arvostuksen lasku on väistämätön.
Vastineeksi tutkintojen inflaatioon TKK panostaa strategiassaan yhä
enemmän tohtorituotantoon. Toivotaan, että yhä useampi jatkaisi
opintojaan DI-tutkinnon jälkeen ja uskotaan että näin valmistuneet
pysyisivät edelleen organisaatioissa ravintoketjujen huipulla. Samalla
toivotaan, että Suomen kilpailukyky sekä teknologinen osaaminen säilyy
maailmanlaajuisesti huipputasolla.
Minäkin siis olen yksi näistä tulevista tohtoritilastojen
kaunistajista. Pitäisi kait olla hiljaa rivissä, mutta ihmetyttää vain,
että onkohan tämä tusinatohtoreiden tehtailu ollenkaan ratkaisu koko
ongelmaan.
Ovathan työelämän tarpeet toki muuttuneet paljonkin puolessa
vuosisadassa. Tänä päivänä tarvitaan huomattavasti enemmän osaamista
kaikilla tasoilla. Joidenkin pitää osata ratkaista, miten eri
teknologiset järjestelmät voidaan liittää saumattomasti toisiinsa ja
toisaalla tarvitaan todella syvälle monimutkaisiin yksityiskohtiin
pureutuvaa teknistä taitoa.
Asioista kun on tullut niin paljon monimutkaisempia. Ennen puhelin
oli muutamien kilometrien pituinen johdonpätkä, joka liitti puhujan ja
kuuntelijan luurit käytännössä suoraan toisiinsa. Kun tätä vertaa
nykyisiin matkapuhelinjärjestelmiin, teknologisen hypyn voi todeta
olevan päätä huimaava.
Mihin hintaan näitä tohtoreita sitten valmistuu? Onnistuuko
tohtoreiden määrän lisääminen sillä, että niitä vain halutaan lisää?
Ovatko opiskelijat raaka-ainetta, josta voidaan vain yksinkertaisesti
puristaa nykyistäkin enemmän, entistä jalostetuimpia tuotteita?
Yksinään TKK:lla on tavoitteena tuottaa nykyisin noin 150 tohtoria
vuosittain. Hallinto varmasti tukee tätä tavoitetta omilla toimillaan,
mutta yksittäisestä opiskelijasta voi silti muodostua järjestelmän
heikoin lenkki. Vaikka asiaan kuuluu, että väitöskirjan puurtaminen
tuntuu ajoittain vaikealta ja raskaalta, kaikki mahdollinen apu olisi
paikallaan. Tulee mieleen, että jossain voisi olla sellainen luukku
johon voisin käydä purnaamassa kun tieteen tekeminen v.....aa.
Toisaalta, kai sitä yksittäisen tutkimuksen tekoa opiskelevan ihmisen
pitää myös jonkin verran kärsiä saavuttaakseen tohtoritutkinnon?
Eikä se ole koulutusjärjestelmä, joka joutuu kovan paikan eteen, kun
tutut ja tuntemattomat kyselevät väitöskirjan valmistumisaikatauluja.
Yksin sitä joutuu selittelemään etenemisen hitautta ja samalla sitten
huijaa itseäänkin. Parasta olisi vain saada työtä eteenpäin, mutta on
vain niin vaikeaa tarttua suureen ja keskeneräiseen. Sen kun pitäisi
sisältää uutta tieteellistä tietoa. Mistä sitä nyt niin vain revitään?
Hiuksia tässä etupäässä revitään. Ja jos homma ei etene, niin hiuksia
kiskoo kohta työn tilaajakin, eikä varmasti vain omiaan!
