Espoo on linnunlaulua ja riitasointuja

Espoo on metsää, yksityisautoilua, merta ja alhaisia veroja. Espoo on toisen paratiisi ja toisen helvetti?

Johanna Mitjonen

HOUKUTTELIN ESPOO-KIERROKSELLE kaksi Keski-Suomesta kotoisin olevaa poikaa, Mikan ja Jounin. Tarkoituksena oli tarjota pojille autenttinen Espoo-elämys ja keskustella kaupunkiin kohdistuvista ennakkoluuloista. Esittelimme pesunkestävien espoolaisystävieni kanssa kotikaupunkiamme pojille kuin venäläiset Neuvostoliittoa 1970-luvulla vasemmistolaisille. Näytimme vain parhaat palat ja odotimme vain ihastuneita kommentteja. Olemme tyytyväisiä, että kumpikaan ei kritisoinut espoolaisten syntymäoikeutta: yksityisautoilua. Pojat eivät ole sullomassa meitä myöskään länsimetroon.

Poimimme pojat Hietalahden torilta espoolaisuuden jaloon symboliin: farmari-Volvoon, jonka takaboxissa läähättää koira. Ensimmäisenä murtui ennakkoluulo numero 1: Espoolaiset ovat epäystävällisiä. Olemme toista maata kuin helsinkiläiset: olemme aurinkoisia, hauskoja sekä sosiaalisia. Bussiin noustessakin tervehdimme aina kuskia.

Pyyhällämme pojat kyydissä pitkin Länsiväylää, päämääränä öky-Espoo. Keilaniemi, etenkin Fortumin pääkonttori on ollut vuosikausia nähtävyys. Muistan kuinka ala-asteella pienet lapsen kätemme askartelivat pienoismallia tästä kapitalismin riemumonumentista. Muistan sen poikaryhmän onnellisen ilmeen, joka sai rakennettua korkeimman Nesteen tornin. Ja opettajan hyväksyvän hymyn.

ENNAKKOLUULO NUMERO 2: Espoolaiset ovat parempiosaisia. Jounista Espoo on Ankanlinna ja espoolaiset Hannu Hanhia. Kerromme, että täällä porskuttaa myös hyvin tavallisia ihmisiä. Totta kai väitteessä on myös perää. Ensimmäinen kohteemme onkin Westend, joka ei esittelyjä kaipaa. Vai kaipaako? Westendhän on Espoon rikkain ja koko Suomen kolmanneksi varakkain kaupunginosa. Hienoja taloja on kuitenkin vaikeaa katsella, koska rikkaus synnyttää myös tarpeen aidata ja suojata oma koti, koko elämä, näkymättömiin. Rikkain, mutta tuskin onnellisin paikka elää.

Pysähdymme Mellstenin rantaan katsomaan auringonlaskua. Kahvilan terassilla poikien päät kääntyvät Haukilahden Paris Hiltoneiden perään. Laukut eivät ole Louis Vuitton -kopioita. Suurimmalla osalla espoolaisista menee eittämättä hyvin, mutta kaupungin taloudessa on myös paljon ongelmia. Keromme, että esimerkiksi viimeisten vuosien ajan päivähoito on koko ajan kurjistunut. Jouni ihmettelee, eivätkö kaikki perheet haluakkaan palkata latvialaista au-pairia äidin avuksi ja isin iloksi?

Venesataman edustalla purjeveneet lipuvat hitaasti kohti ulappaa. Viereisellä kalliolla iltaa viettää idyllinen espoolainen perhe: äiti hieroo isän hartioita ja pellavapäiset tytöt leikkivät vedenrajassa. Kun perhe kävelee ohitsemme huomaan, että nainen on niin nuori, ettei millään voi olla tyttöjen äiti. Omaa kotikaupunkiaan esitellessä voi valita, haluaako kertoa vain positiivisia asioita, vai raottaa myös nurjaa puolta.

ENNAKKOLUULO NUMERO 3: Espoo ei ole kaupunki, koska sillä ei ole oikeaa "keskustaa". Mika ei ole tiennyt Matinkylän tai Haukilahden olevan osa Espoota, eikä Jouni tiennyt Leppävaaran tai Bodom-järven sijaitsevan täällä. Pojat eivät myöskään tiedä, että Kimi on tämän kaupungin poikia. Mika ei tiedä, että Bettina Sågbom asuu Bodomilla tai saatikka kuka Bettina S. on. Olemme pöyristyneitä.

Espoon hahmottaminen on ulkopaikkakuntalaiselle usein haastavaa, sillä kaupunki koostuu useista eri aluekeskuksista, viidestä kaupunkikeskuksesta ja kahdesta paikalliskeskuksesta.
Kaupunkikeskuksia ovat Leppävaara, Tapiola, Matinkylä-Olari, Espoonlahti ja Espoon keskus, joka on Espoon hallinnollinen keskus. Paikalliskeskukset ovat Kalajärvi ja Kauklahti.

Kerromme pojille, että Espoo on erittäin homogeeninen paikka. Asuinalueiden välillä ei ole suuria eroja. Jätimme näyttämättä Suvelan, joka on kaupungin pahamaineisin lähiö. Alueella on paljon sosiaalisia ongelmia, syrjäytyneitä ja alkoholisoituneita. Mutta Suvelassakin lapset piirtävät asfalttiin liiduilla poninkuvia ja jouluisin lähiötä halkova tie koristellaan jouluvaloilla.

MERELLISEN ESPOON jälkeen suuntaamme Järvi-Espooseen. Espoossa on kosolti upeaa luontoa. Kuuluisin metsikkö on Nuuksio, joka on yksi Suomen 35 kansallispuistosta. Ajamme ensin Myllyjärvelle, joka on luonnonsuojelualuetta ja sitten Bodomille, joka on Espoon suurin järvi. Bodomilta löytyy loistavia uimapaikkoja, mutta me emme ole tulleet esittelemään niitä. Ilta tummuu hiljalleen ja olemme päättäneet näyttää pojille paikan, jonka takia Espoo on saanut kyseenalaista mainetta. Kierrätämme heidät niemessä, jossa Bodomin surmat tapahtuivat. Rikoksen rekonstruktioiden jälkeen heittelemme leipiä.

PÄÄTÄMME ILLAN espoolaisittain. Hurautamme Lommilan McDonaldsiin ja tilaamme drive-in luukulta ruokaa. Muistelen satoja hampurilaisia, jotka olen täällä paistanut ihmisten loputtomaan nälkään, kymmeniä lattialta luuttuamiani Spritejä, joita huonosti kasvatetut lapset ovat sinne heittäneet. McDonaldsin vieressä on Suomen ensimmäinen Ikea, kasapäin toisiaan risteäviä teitä, 1700-luvulta oleva Bembölen kahvitupa sekä ruispelto. Uutta ja vanhaa, mennyttä ja nykyisyyttä päällekkäin. Espoota.