Prosessit kunnossa?

Sarjassa väitöskirjan tekijä kertoo anonyymisti kuinka vaikeaa on tarttua suureen ja keskeneräiseen.

Yleisesti hyvänä piirteenä pidetään, että ihminen seisoo sanojensa takana. Insinööriin taas luotetaan teknisissä yksityiskohdissa, joiden pitää olla kohdallaan jotta tekninen vempain toimii toivotulla tavalla. Mutta mitä tekniikan alalla toimivalta tutkijalta vaaditaan? Miten tutkija onnistuu tai epäonnistuu työssään? Täysin valmiita vastauksia minulla ei tähän tietenkään vielä ole, ollessani vasta tutkijaksi pyrkivä jatko-opiskelija, mutta omaa työtäni edistäessäni olen saanut viime viikkoina tutustua prosessiin, jolla TKK meitä jatko-opiskelijoita tutkijoiksi kasvattaa.

Ainakaan perustutkimusta tekevä tutkija ei työssään tuota yhtä konkreettisia ratkaisuja kuin insinööri, joten sanojen takana seisomista on mitattava eri tavoin. Tieteellistä ammattitaitoa mitataan erityisesti väitöstilaisuudessa, jossa alan ammattilainen tenttaa väitöskirjan tekijän asiantuntemusta. Selviäminen tästä kunnialla vaatii mielestäni ammattiosaamisen lisäksi aimo annoksen itseluottamusta. Tieteessä nämä tietysti kulkevat pitkälti käsi kädessä, asiantuntemuksen lisääntyessä myös itseluottamus kasvaa.

Väitöskirjaa markkinoidaan tiedeyhteisöön pyrkivän tutkijan ajokorttina. Tätä tohtoriksi tunnustamista edeltää monivaiheinen prosessi, josta yliopisto puristaa väittelijäkandidaatin läpi. Prosessin yhtenä tärkeänä tehtävänä on pitää yllä väitöskirjojen laatua, joka on väitösmäärien kasvaessa uhannut tippua. Lisäksi prosessin aikana niin väitöskirjan tekijä kuin ohjaajakin saa puolueetonta palautetta työstään kansainväliseltä tiedeyhteisöltä tieteellisen vuoropuhelun kautta.

TKK:n väittelijälle antamat ohjeet prosessista ovat sanallisesti kuvattuna verkkosivuilla vaihe vaiheelta. Pitkän ja monivaiheisen prosessin ymmärtämiseksi käytin tovin aikaa ja hahmottelin itselleni asian kulkua selventävän lohkokaavion. Tällaista asian ymmärtämistä helpottavaa kaaviota ei tietenkään ohjeista löydy valmiina. Yllätyksekseni tämä laatikkoleikki täyttää suurin piirtein yhden A4:n. Ja kuten tutkija-opiskelijakollegani totesi, monivaiheisen prosessin näkeminen paperilla ei varmastikaan lisää motivaatiota edetä siinä. Tämä kai on yksi syy, miksei selventävää kaaviota ole tarjottu nähtäväksemme.

Esitellessäni prosessia kuvaavaa piirrosta laitoksemme jatko-opintojen ohjaajalle hän totesi, ettei piirtämäni kaavio ole täysin paikkaansa pitävä. Viimeistään tässä vaiheessa alkoi olla selvää, ettei tutkijan ajokortin saamista ole avustettu organisaatiomme taholta parhaalla mahdollisella tavalla. Väittelemiseen liittyvän byrokratian tulisi tukea laadukkaaseen lopputulokseen pääsemistä, mutta nyt se näyttää toimivan päinvastoin. Prosessin ollessa monimutkainen ja ensikertalaiselle huonosti avautuva, se tuntuukin melkoiselta simputukselta. Että kun nyt kerran sitä tohtoritutkintoa niin innokkaasti tavoittelet, niin selvitä itsesi samalla tästä hyväksymisprosessista läpi!

Väitöskirjaprosessista selviämiseksi tarvitaan itseluottamusta omaan tutkija-ammattitaitoon ja viimeistään väitöstilaisuudessa tutkijaksi pyrkivän kandidaatin pitää olla valmis seisomaan julkisesti omien väitteidensä takana. Mielestäni nyt vastaani tullut byrokratian sekavuus hankaloittaa tämän tavoitteen saavuttamista. Ei ole helppoa saavuttaa itsevarmuutta tieteellisissä asioissa, kun samaan aikaan pääkopassa pyörii epävarmuus tutkintoon liittyvän byrokratian eri vaiheiden oikeasta suorituksesta. Eikä väitöskirjojen laatukaan varmasti pääse paranemaan kun tieteellinen keskustelu ahdistetaan pyörimään hämärän byrokratian seassa?