Ripaus ranskalaista vaikuttamista

Aleksi Päiväläinen

Kirjoittaja on edustajiston jäsen Oikeat Teekkarit -ryhmässä.

Kävin pääsiäislomalla Pariisissa. Se on kaupunki, jonka katuja pyyhkii elämän henkäys. Kadunkulmissa nököttävät pienet kahvilat ovat nähneet paljon. Mikäli ne osaisivat puhua, tulisi tarinasta pitkä, sillä milloin mikäkin kirjailija tai taiteilija on kokenut luomisvoimaisimmat hetkensä niiden pöydissä. Kirkot ja rakennukset aina 1100-luvulta 2000-luvulle kerrostavat historian eri aikakaudet kävelijän silmien eteen eläväksi tarinaksi. Näin on myös asia opiskelijavaikuttamisen historian osalta.

Tässä lehdessä ja TKY:n edustajistossa on käyty viime aikoina vilkastakin keskustelua teekkareiden yhteiskunnallisesta osallistumisesta, välillä myös sen puutteesta. Vertailun vuoksi, opiksi tai ihan vain mielenkiinnosta kannattaa tutustua ranskalaiseen opiskelijavaikuttamiseen sen repäisevimmissä muodoissaan. Sorbonnen nuoret kapinalliset toimikoot oppainamme.

Tänä vuonna vietetään vuoden 1968 40-vuotisjuhlaa. Tuo vuosi tuli tunnetuksi muun muassa laajoista opiskelijamielenosoituksista, jotka alkoivat Pariisissa Sorbonnen yliopistosta. Mielenosoitukset olivat alkaneet jo edellisenä syksynä, jolloin noin 10 000 opiskelijaa oli lakkoillut vastalauseena liian suurille opiskelijamäärille. Toukokuun neljäntenä alkoivat laajat mielenosoitukset, joissa vaadittiin yliopistojen hallinnon uudistamista. Sorbonne jouduttiin sulkemaan toista kertaa 700-vuotisen historiansa aikana.

Nykypolvi sai hämmästellä ranskalaisen kadun voimaa, kun helmikuussa 2006 opiskelijat alkoivat järjestää lakkoja ja mielenosoituksia vastustaakseen hallituksen jo hyväksymää uutta työlainsäädäntöä, jolla haluttiin helpottaa nuorten, alle 26-vuotiaiden työntekijöiden irtisanomista. Hallitus perusteli hanketta työllisyydellä, opiskelijat vastustivat lakia sanoen sen johtavan luokkajakoon ja prekariaatin syntymiseen. Lakot alkoivat — kuinkas muuten — Pariisista Sorbonnen yliopistosta. Ranskalaisen solidaarisuuden perinteiden mukaisesti työväki liittyi pian yhteisrintamaan. Huhtikuun alussa pelkästään Pariisissa noin 700 000 ihmistä marssi hallitusta vastaan. Viikkoa myöhemmin presidentti Chirac ilmoitti, että lakia tullaan muuttamaan. Katu — la rue — oli taas vetänyt pitemmän korren.

Edellä jäi sanomatta, että kummassakin tapauksessa mielenosoituksiin liittyi myös väkivaltaista mellakointia ja anarkiaa. Siksi onkin turha haikailla Suomeen ranskalaisen temperamentin mukaista katuliikehdintää. Toisaalta on kiinnostavaa pohtia mikä olisi sellainen asia, joka sytyttäisi suomalaiset isänmaan toivot taisteluun tulevaisuutensa puolesta. Entäpä jos hallitus päättäisi säätää lain, jolla asetettaisiin 30 000 euron lukukausimaksut kaikille opiskelijoille? Olisimmeko valmiit nousemaan luentosaleista ja telkeämään niitten portit maksuttoman opetuksen puolesta?

Ennen kuin kaduille lähtee, voi käyttää perinteisiä vaikutuskanavia. Kansanedustajiin voi ja kannattaa olla yhteydessä, he ovat nimensä mukaisesti edustamassa kansaa. Vaaleissa voi antaa oman äänenä nuorelle, alle kolmekymppiselle ehdokkaalle. Ensi syksyn kunnallisvaalit ovat hyvä paikka aloittaa.