![]() |
Vallan kahvillaTo serve and protect Matti Kuronen Aseettoman sotilastarkkailijan heinäkuinen kuolema Libanonissa ja Asem-mielenosoituksen aikaansaama poliisimellakka ovat tuoneet turvallisuuspolitiikan ja sen vaikutukset osaksi yleistä keskustelua. Poliisiin suomalainen on perinteisesti luottanut kuin kallioon ja monikymmenvuotisesta rauhanturvaperinteestä Suomi on ollut ylpeä - aiheestakin. Kuitenkin mitä useammin globaali muuttuu paikalliseksi, paikallinen globaaliksi tai henkilökohtainen poliittiseksi, sitä useammin myös vanhat mallit ratkaista ongelmia ovat tiensä päässä. Mellakkaoperaatioon ensi kertaa osallistuva Pieksämäeltä
lainattu poliisi kokee olevansa osa kansainvälistä terrorismin
vastaista taistelua, vaikka todellisuudessa rauhoittelee pahempia
kapakkatappeluita normaalitehtävissä pelkällä arvovallallaan. Rauhanturvajoukoissa palveleva turhautuu, kun kriisialueen siviiliväestö kaipaisi ennen kaikkea sellaista apua, jota muutaman kuukauden aseellinen operaatio ei kykene tarjoamaan. Ennen kaikkea epäkohta on siinä, että kummassakin tapauksessa yhteiskunnalle ja kansalaisille koituu usein enemmän haittaa kuin hyötyä. Kansainväliset kriisit niin EU:n kuin Pentagoninkin skenaarioissa koskevat yhä useammin luonnonvarojen jakautumista ja ilmastonmuutoksen myötä muuttuvia tilanteita. Suomessa taas väestö on yhä koulutetumpaa, tietää oikeutensa ja osaa vaatia poliisilta ihmisten suojelemista ikkunoiden sijaan. Mikä sitten ratkaisuksi? Suurten globaalien ja pienten arjen
kriisien hallinta niin kotimaassa kuin maailmallakin tarvitsee yhä
useammin myös muuta apua kuin konfliktin osapuolien pitämistä erillään.
Tarvitaan infrastruktuuri- ja ympäristöosaamista ja joissakin
tapauksissa myös opetusta ja koulutusta. YK:ssa on omat elimet näitä
varten, samoin puolestaan maailman kehitysavusta vastaavassa EU:ssa. ![]() Päivitetty 26.9.2006 tulostusversio |
||
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |