Ikuisen teekkaritytön haudalla

OMG äiti irkkaa!

Annu Nieminen

Olin juuri laittanut edellisen irkkaamisen kokonaisvaltaista olemusta käsittelevän rustaukseni oikolukuun, kun tapahtui jotain käänteentekevää. Tekstin vääntämisen jälkeen halusin rentoutua tietenkin - irkkaamalla. Siskoni ja minun kanavalle oli kuitenkin tullut tunkija. "-!- aippa has joined #siskosessio." Isosisko selitti heti ilouutisen pyrkyristä: "Annu, mä opetin äidin irkkaamaan!"

Art imitating life imitating art. Voi ei tuleeko tästä nyt metapakina?

Äidin irkkaamisharrastuksen aloittamiselle oli rationaalinen syy: siskoni sai työkomennuksen ulkomaille ja äiti huolestui jäävänsä nyt ulos perheemme kommunikaatiosta, joka tapahtuu pääosin siskoni ja minun välillä siskokanavallamme. Äitini mielestä hänen uudessa harrastuksessaan ei ollut mitään huvittavaa - "lähettäähän hän sähköpostiakin".

Äiti kotiutui irkkiin varsin ripeästi. Nicki oli ilmiselvä, ja hän oppi nopeasti omien sanojensa mukaan "avaamaan" ja "sulkemaan" irkin. Äidin luonnollinen ymmärrys lifettää sopivin väliajoin ("moikka tytöt, teen nyt sudokuja ->") lisäsi hänen uskottavuuttaan.

Alkuriemastuksen jälkeen kuitenkin tajusin, ettei äidin irkkaaminen ole vain riemukas asia. Jouduin kohtaamaan aivan uudenlaisia tytär-äiti-suhteen puolia. Olemme saaneet siskoni kanssa hyvin vapaan kasvatuksen. Kotiintuloaikoja ei teiniaikoina tunnettu sen enempää kuin nukkumaanmenoaikoja lapsena. Vastuu omasta ja läheisten hyvinvoinnista toi mukanaan luonnollisena ja vähäeleisenä seurauksena varsin suuren vapauden omien asioiden hoitamiseen. Pahimpanakaan murrosikänä kotonamme ei ollut tarvetta ottaa yhteen elämäntavoistamme tavaroiden heittelemisen tai yleisen raivoamisen muodossa.

Nyt on kaikki toisin. Ryömin aamulla rankan illanvieton jälkeen koneelle ja silmiin hyppää ensimmäisenä punaisena hehkuva äidin query-ikkuna: "Herätys! Missäs sitä on taas ryömitty? Katoin että olit puhunut vaikka kuinka myöhään! Eikö ole kouluaamu?" Onhan se, piru vieköön.

Pikku hiljaa äitini online-valvominen alkaa vaikuttaa minuun. Olisikohan jo aika mennä nukkumaan? Mitä jos jättäisin perinteiset kaljailottelut väliin ja irkkailisin sen sijaan äidille kuoromme tulevasta ohjelmistosta ja keikoista, hän kun niin tykkää puhua niistä?

Siskoni oli viime viikonlopun Suomessa. Perheemme vaihtaessa kuulumisia ravintolassa iloisen juoruamisen merkeissä äidille valkenee, että puhumme siskoni kanssa nykyään myös kahden kesken privassa. Hän on murtunut. Siis mitä sellaista muka voisi olla, josta emme äidille kertoisi? Olen vaikeana. Minulle tulee olo, kuin äitini vaatisi saada penkoa koulureppuni tullessani kotiin viulutunnilta.

Opiskelijat ovat isoja lapsia, joista ei aina kukaan pidä huolta. Irkkaaminen on hyvä vaihtoehto vanhemmille olla lähellä näennäisesti aikuistuvaa jälkikasvuaan. Varoituksen sana kuitenkin niille äideille ja isille, joilta löytyy yhtä paljon kokeilunhalua kuin omalta äidiltäni: on syytä kyseenalaistaa lapsiensa asioista tietämättömyyden pahuus. Teekkarilasten leikkikentällä ei ole opea. Suuri vastuu omista asioista hukkuu suureen (akateemiseen) vapauteen olla vastuussa juuri siitä, mistä kulloinkin haluaa. Ja aina siihen ei kuulu oma syöminen ja nukkuminen.