Saisinko puhua paskaa? Olen poliitikko.

Kalle Kemppainen

Kari Suomalainen sen kertoi pilakuvassaan  40 vuotta sitten: Poliisi vie massiivista joukkoa maijaan epäiltynä harhaanjohtavasta mainonnasta. Joukko koostuu ihmishahmoista, jotka edustavat Suomen poliittisia puolueita. Talteen otetut kiroavat juuri käyttöön otettua kuluttajansuojalakia.

Karin aikana poliittinen mainonta perustui, samalla tavoin kuin tänä päivänä, mielikuviin. Nojataan pyhään kirjaan tai esitetään vastakkainen näkemys saastaisen epämiellyttävänä. Silti keinot, joilla tavoitteet ja kärjistykset esitettiin, olivat erilaiset. Keinot nähdään viattomia, koska haluamme ajatella nostalgisesti. "Ääni sosialidemokraateille vie lapsesi keskitysleirille" oli aikanaan korrektia.

Mainontahan ei kehenkään vaikuta. Äänestäjä sanoo piupaut kalliille kampanjoille ja sanoo äänestävänsä "sitä tahoa joka ajaa suomalaisten asioita" -  ainakin silloin kun Taloustutkimus kysyy asiasta. Kuitenkin aina vaalien väleissä usea äänestä vaihtaa puoluetta, etteivät kansanvallan käyttäjät olekaan kovin ideologisin perustein valinneet ehdokastaan. Paitsi sinä ja minä!
 
Onhan se väärin, eikä sillä tavalla saisi toimia. Ongelma on sama kuin mainonnassa yleensä:  Kun kuluttajalta kysytään millaisia mainoksia hän haluaisi nähdä, vastaukseksi tulee aina: sellaisia jossa kerrotaan itse tuotteesta - ei mitään mielikuvamanipulointia.

Voi Kaisa Kuluttaja! Ongelma on, että Kaisa ei osta sellaista tuotetta. Kuunnella nyt minuuttitolkulla Hyödykkeen teknisistä ominaisuuksista.
Ja kyllä: mainonnan näkökulmasta äänestäjä on kuluttaja ja ehdokas tuote. Olkoon tämä harmillinen ilmiö tai ei, se on vain retoriikkaa, siinä missä "Työväen presidentti". Voi meitä valveutuneita! Kierolle mainosmiehille olemmekin vain kuluttajia.

Nykypolitiikan mainonnan sanotaan olevan jotenkin epärehellisempää kuin ennen, koska mainostava taho pelaa mielikuvilla. Ei mukamas asialla. Ja kaikki ovat tylsästi samaa mieltä kaikesta. Tavoitteet ovat kaikilla samat, mutta keinot eivät. Aivan samoin kuin Head & Shouldersilla ja Fructis Anti-Dandruffilla. Molemmat pyrkivät samaan ihanteeseen eri koostumuksella. Lähdepä kertomaan koostumuksen syvin olemus kesken Frendien.

Jostain syystä poliitikkojen pitäisi kuitenkin puhua täsmällisemmin. Laiska sohvapottu ei jaksa viestiä kuunnella. Siksi myös kansakunnan kaapin päälle pyrkivät luottavat pahaan mainosmieheen, vaikka varsinaista raskasta sisältöä olisi tarjolla koko ajan, jos vain jaksaa olla viitseliäs. Valtiorahoitteisilla tv-kanavilla pyörii suosikkiohjelmani: Eduskunnan täysistunto. Sieltä saa sitä sisältöä, jos yhteiskunnallinen mainonta pännii. Täysistunto on ihan parasta tosi-tv:tä! Mutta kuka nyt täysistuntoja katsoisi? Paisti sinä ja minä.

Poliittinen mainonta on ottanut Suomessa jättiläisaskeleen kohti Amerikan maata. Viimeisin kohu lienee SAK:n "lokakampanja", josta yrittäjät ovat ottaneet rokkaa nenään. Rahaa käytetään oman asian viemiseksi myös järjestöiltä, jotka ovat suoranaisen puoluepolitiikan ulkopuolella. Käänne on ollut erään pankkiirin lanseeraaminen työväestön rintamamieheksi sekä taidokkaaksi tiedetyn mainostoimiston ottaminen mukaan.

Vaikuttamista äänestäjiin on yritetty ennenkin mainonnan keinoin, tulokset Suomessa ovat tosin olleet lähinnä koomisia kuin vakuuttavia. Kuka muistaa keskustan John Wayne mainokset? Mutta kun viestin vieminen mielikuvamainonnalla kerran onnistui, ei viattomuuden aikaan ole enää paluuta.

Tosin; viatonta mainonta ei koskaan ole ollut. Etenkään poliittinen propagointi. Siinä kuluttajansuoja toteutuu vain asettumalla ehdolle tai äänestämällä itsensä jälkeen parasta tyyppiä.

Ai niin, siitä valinnasta, jotka muuttavat yhteiskuntaamme suuntaan tai toiseen: Minä luotan Fructikseen!