J.S. Bach vie jalat alta

Ah, musiikkia, musiikkia. Millainen kuuntelija sinä olet? Halusitko kuulla kenties jotain toisenlaista? Tässä sinulle idea.

teksti: Sofia Ziessler

Johann Sebastian Bach on raapustanut aivan tajuttoman monta nuottia elämänsä aikana. Omana aikanaan häntä arvostettiin säveltämisen lisäksi mestarillisesta soittotekniikastaan, ja yli 250 vuotta kuolemastaan Bachin musiikkiperheen kultapoika seisoo samalla viivalla muiden virtuoosien, kuten Beethovenin ja Schubertin, kanssa. Bachin jälkeen rima on ollut korkealla, ja Mozartit ynnä muut ovat joutuneet säveltämään musiikkinsa äärimmäisen suurten paineiden alla.

Bach on helppo lausua niin kiinalaisen kuin amerikkalaisenkin mielestä. Bach on kuin Pasila-sarjasta tuttu Phil Collins -darra: kun se iskee, sitä ei voi sivuuttaa. Muistijälki on ikuinen, mutta miellyttävä­ — toisin kuin darra.

Bachin sävellyksistä on tehty jumalattomasti variaatioita, eivätkä heviversiot ole niitä kaikkein harvinaisimpia. Omien kokemuksieni mukaan ei ole olemassa sellaista pianokoulua, jossa lasta ei laitettaisi soittamaan Bachia. Helpotettuja versioita monimutkaisista luritteluista on pilvin pimein. Bachin soittaminen voikin siksi alkaa aivan pienenä ja jatkua alkuperäisiin versioihin soittotaitojen karttuessa. Bachia lauletaan kuoroissa, ja sävellyksiä, tai ainakin sovituksia, on jokaiselle instrumentille sähkökitarasta oboeen.

 Oma lempparini on Bachin Jouluoratorio, jota esitetään adventtiaikaan ympäri maailmaa kamari- tai sinfoniaorkesterin, kuoron sekä solistien voimalla. Olen soittanut itse mukana kaksi kertaa, joista ensimmäinen oli elämäni hirvein keikka. Vaikka kaikki meni pieleen ja minua nolotti lähes sietämättömästi, tuo teos on silti konservoitunut mielessäni taivaalliseen untuvatäkkiin ja kultasateeseen.

Mikä jouluoratoriossa sitten on niin mahtavaa? Se on ensinnäkin niin pitkä, että siihen tutustuminen kestää kauan. Se on iso plussa tavallisten remputusten vastapainoksi. Ei sillä, ettenkö olisi hulluna myös tavallisiin remputuksiin, mutta musiikissa yleisesti ottaen voidaan todeta, että monipuolisuus on valttia. Jos pitää tanssimisesta, jouluoratorion sijaan kannattaa valita brasilialaiset rytmit tai vaikka Michael Jacksonin ulinat.

Ihmisen, joka ei ole koskaan tuntenut vetoa klassiseen musiikkiin, kannattaa ensi kädessä hankkia jouluoratorio cd:nä. Teosta kannattaa soitattaa taustamusiikkina erilaisissa tilanteissa niin, että kun sitä lähtee kuuntelemaan elävänä esityksenä kirkkoon tai vastaavaan, osaa jo odottaa hienoimpia kohtia ja fiilistellä kauniita sooloja.

Itse olen ehdollistunut klassisen musiikin konsertteihin lapsesta lähtien. Tuolloin tapasin simahtaa pehmeää olkapäätä vasten konsertin puoleen väliin mennessä, ja koisata onnellisena loppuaplodeihin saakka. Konsertissa nukkuminen ei ole epäkohteliasta. Se on osoitus täydellisestä rentoutumisesta, ja siitä, että musiikki on sopusointuista.

Jouluna musiikki on muutenkin läsnä yleisölaulutilaisuuksissa, ja kaikissa musiikkioppilaitoksissa pidetään syyskauden päättäjäiskonsertteja ja joulukonsertteja. Esimerkiksi Sibelius-akatemialla järjestetään joulun lisäksi ympäri vuoden ilmaisia tai lähes ilmaisia konsertteja, joissa opiskelijat suorittavat tutkintojaan ja orkesterit pitävät periodikonserttejaan. Suosittelen kokeilemaan, ovatko M-salin penkit todella paras paikka levätä, vai olisiko mahdollista rentoutua myös musiikin keskellä. En yritä tällä dissata niitä, joiden mielestä Tietorakenteet ja algoritmit -kurssin luennoitsijalla ei olisi soinnikas ääni.

Tämän Pölyttäjän jalo, mutta hienostelematon tarkoitus on istuttaa päähäsi ajatus jouluoratorioon tutustumisesta. Sinulle, joka jo tunnet sen hienoudet, suosittelen ekskursiota lähimmän kirjastosi klassisen musiikin hyllylle tai Sibiksen tai Stadian konserttisaliin. Vaikutukset voivat yllättää.

J. S. Bach: Jouluoratorio. 15.12. klo 18 Sipoon kirkko,
16.12. klo 15 Lohjan kirkko ja 20.12. klo 19 Helsingin tuomiokirkko.
Lohjan kaupunginorkesteri, kapellimestari Hannu Norjanen, Cantores Minores. Liput 30-10 €.