Voihan V!

En halua olla höperö tutkija

Kaikkihan sen tietää, että kun hommat eivät etene, niin jo alkaa tympimään. Ja kun on tympinyt aikansa, niin tulee mieleen jättää homma sikseen. Näin ihmisillä jäävät koulut kesken tai jo hyvässä vauhdissa oleva työura vaihtuu toiseen.

Luovuttamisen lisäksi tympimistä voi hoitaa myös helpottamalla oloa tilapäisesti eri tavoin, kuten harrastuksilla, ihmissuhteilla tai kemialla.
Mutta entäs jos tympii, kesken jättäminen ei ole mahdollista ja hoidot eivät auta. Silloinhan vaihtoehdoiksi jää kulkea läpi harmaan kiven, perinteiseen suomalaiseen tyyliin - ja valittaa lähibaarissa elämänsä surkeutta 8 tuopin jälkeen.

Jotkut tympiintyneistä voivat löytää kadonneen työnilonsa Sarasvuolta omaksuttujen temppujen avulla. Tympiminen loppuu kun homma etenee, sillä reipas suomalainenhan saa vähintäänkin henkisen palkkion kun työ tulee tehdyksi.

Miten sitten pääsee olotilaan jossa työ etenee kuin tanssi? Kuvaus tällaisesta virtauksen tilasta löytyy mm. Wikipediasta (fi.wikipedia.org/wiki/Flow). Ensimmäisenä mainitaan työn selkeät päämäärät. Onhan se selvää, ettei eteenpäin voi mennä jos ei tiedä mihin on menossa.

Noh, omalla kohdallani valmis väitöskirja on toki selkeä päämäärä, mutta se sisältö onkin sitten ihan toinen juttu. Sisältö on toistaiseksi jossain määrin hakusessa, mutta niin pitääkin. Siitähän tässä koko hommassa onkin kysymys. Ei kai sitä väitöskirjaa tarvitsisi edes kirjoittaa jos päämäärä olisi jo valmiiksi tiedossa.

Vanhemmat ja viisaammat neuvovat, että jättimäinen ongelma kannattaa pilkkoa pienempiin osiin. No varmasti näin mutta minä vannon kokonaisuuden nimeen. Kyllä kokonaisuudenkin hahmottamiseen pitää uhrata jokunen tovi.

Mielestäni nykyään aivan liian nopeasti ongelmat silputaan pienempiin ja helpommin hallittaviin osiin. Näin tehdessä hukataan asioiden tärkeät keskinäiset yhteydet ja kokonaisuuden mukanaan tuomat mahdollisuudet.

Tämän sanoneena voinkin sanoa hyvästit selkeästi mitattaville ja saavutettaville päämäärille. Holististi siis menettää mahdollisuuden saavuttaa työn etenemisen mukanaan tuoman hyvän mielen ja toivottaa samalla luomisen tuskan tervetulleeksi.

Omalta kohdaltani voin sanoa, että ison kokonaisuuden käsittelyyn tarvitaan riittävästi katkeamatonta ajatustyötä. Minulla ainakin menee helposti päivä tai pari ennen kuin isosta kokonaisuudesta saa oikein kunnolla kiinni.

Eikä tätä paria päivää oikein tunnu olevan tarjolla nykypäivänä projekteja suorittavissa työympäristöissä. Yliopistollakin kaltaistani tutkijaa revitään ulkopuolisen rahoituksen projekteihin sekä opetustehtäviin.

Mieleeni muistuukin tutkimus, jossa tämän päivän toimistotyön kerrottiin katkeilevan 15 minuutin välein, sähköpostin, puhelun tai muun häiriön takia. Ja vaikka yliopistossa katkoksia tulee harvemmin, niin siitä huolimatta väitöskirjan tekeminen annetuissa rauhallisen ajan pätkissä ei oikein luonnistu. On väitöskirjaa tekevän tutkijan itsensä vastuulla hankkia se keskeytymätön aika jonka hän tarvitsee tutkimuksen tekemiseen.

Toisaalta ajan itselleen ottaminen tuntuu jotenkin kurjalta. Ei ole mukavaa pistää huoneen ovea lukkoon, sulkea sähköpostia tai sanoa ei apua pyytäville. Katkeamattoman ajan itselleen hankkiminen vaatii myös usein jonkinasteista sulkeutumista työympäristön sosiaalisen toiminnan ulkopuolelle. Eikä tämä ole sosiaaliselle ihmiselle pidemmän päälle kovin tervettä. Yksin liian pitkään asioita pyörittäessä tulee höperöksi (lue: tutkijaksi). Ja tiedän kyllä ettei minulla ole varaa olla yhtään nykyistä höperömpi.