Tupatarkastus

Opiskelijaelämää Ullanlinnassa

Pekka Tuominen

Asukas: viestinnän opiskelija
Talvikki, 26
Koti: kaksio Ullanlinnassa
Neliöitä: 60
Asumissuhde kestänyt: 1 v.

Yritämme päättää nousemmeko kaikuvat kiviportaat neljänteen kerrokseen Talvikin kotiin, vai käytämmekö vanhanaikaista häkkihissiä. Talvikki itse käyttää aina portaita, mutta viimevuosisadan tekninen ihme houkuttelee teekkaria. Teemme kompromissin ja kävelemme toiseen kerrokseen, jossa hissi odottaa meitä.

Talo on vanha, mutta asukkaat kuulemma eivät. Käytävässä on lastenvaunut ja muutenkin väki on pääosin nuorta ja työssäkäyvää. Ennakkoluuloni huonokuntoisten mutta herkkäkuuloisten mummojen asuttamasta kivilinnasta osoittautuu ainakin osin virheelliseksi.

Talvikin koti on varmasti monen opiskelijan unelma: tilava kaksio kaupungin keskustassa. Kuinka pääsit kiinni tällaiseen aarteeseen? "Olen asunut pitkän aikaa ulkomailla perheeni kanssa. Kun palasin Suomeen opiskelemaan, sain äitini kaupunkiasunnon käyttööni." Aika kiva.

Kodin sydämen muodostaa pitkä rakennuksen läpäisevä olohuone, josta on kaksi ovea makuuhuoneeseen. Toinen tosin menee Talvikin vaatekomeroon. Vanhoissa taloissa on välillä outoja ratkaisuja vanhojen remonttien jäljiltä. Sitä paitsi kyllähän tyttö voi salakäytävää tarvita
Salaovi ei kuulemma ollut kriteeri asuntoa valittaessa. Komero kylläkin.

 "Olin mukana kun äiti oli ostamassa asuntoa. Ihastuin heti kolmeen asiaan: keittiön pullonpohjaikkunaan, kaasu-lieteen ja makuuhuoneen komeron peilioviin." Ostopäätös syntyi, vaikka asunnon pohjaratkaisu onkin hieman epäkäytännöllinen pitkulaisine huoneineen ja ylimääräisine ovineen. "Itse asiassa tämä kämppä on minulle liiankin suuri."

Suurimman osan ajastaan Talvikki viettää olohuoneen pohjoispäädyn vanhalla sängyllä, jolla on uusi elämä divaanina. "Mä teen tässä kaiken, mä voisin elää tällä", Talvikki hehkuttaa lempimööpeliään, "mä työskentelen, syön ja vietän vapaa-aikani tällä." Vau, aika yleishyödyllinen huonekalu, mutta mikset tee noita asioita pöydän ääressä kuten muut ihmiset? "Eihän mulla ole pöytää, sellainen pitäisi hankkia." Entäs tuo sitten, kysyn osoittaen olohuoneen pöytää. "Ai tuo, mutta enhän minä käy siellä juuri koskaan." Ilmeisesti Talvikki ei viihdy olohuoneensa eteläpäädyssä.

Juomme kokeeksi kahvit Talvikin elämän keskipisteessä, vanhalla laverilla. Täytyy myöntää että se on mukava. "Kinastelen aina tästä päällisestä äidin kanssa", Talvikki kertoo, "Hän haluaa aina käyttää tätä tummaa päällistä, joka ei ollenkaan sovi asunnon väreihin." Mutta kun äiti on Suomessa, hän luonnollisesti määrää asunnossa. Hänenhän se on.

Ullanlinnan talot on rakennettu tiiviisti, kuten keskikaupungilla on tapana. Istumapaikaltamme on suora näkyvyys naapuriasuntoon, jossa keski-ikäinen mies katsoo telkkaria puolimakaavassa asennossa. Talvikki kertoo, että näky on tuttu. Moikkaamaan he eivät sentään ole vielä alkaneet.

Näköyhteys on luonnollisesti kaksisuuntainen. Tiedustelen luontevan tahdikkaasti kulkeeko Talvikki ikinä asunnossaan mahdollisesti ilman vaatteita, esimerkiksi suihkun jälkeen. "No kyllähän nyt aina välillä, mutta laitan aina valot pois." Katson Talvikkia kysyvästi. "Siis tiedäthän… Eihän silloin voi nähdä asuntoon." Vakuutan että ei tietenkään voi, mutta kysyn että eikö silti kannattaisi sulkea verhot. "No kun ne ei toimi."

Asunto on selvästi mukava ja kodikas. Silti en voi olla ihmettelemättä mitä yksin asuva ihminen tekee kaikella tällä tilalla. "Ainakin tänne on hyvä kutsua vieraita", vastaa Talvikki. Onkohan tässä selitys pois lähtiessä huomaamalleni isännöitsijän lapulle, jossa kehotetaan rapun kautta tupakalle menijöitä kulkemaan hiljaa yöaikaan.