Ei kiinnosta!

Salum Abdul-Rahman

Mun ei pitäisi olla kirjoittamassa tätä tekstiä. Mun pitäisi olla kirjoittamassa raporttia yhtä kurssia varten, mutta taas on vaalit tulossa ja joutuu tuhlaamaan aikaa ehdokkaan etsimiseen.

Joutuu miettimään mitä tältä yhteiskunnalta haluaa. Joutuu panostamaan. Panostaisin mielummin tohon harkkaan, siitä jää odotettavasti enemmän käteen kuin äänestämisestä.

Opintotuen nostamisesta on puhuttu, mutta tempaus osuu luennon päälle. Riippumatta opiskelun vaatimasta panostuksesta, kiltahuoneella puhutaan yhteiskunnan epäkohdista, mutta kovin harva jaksaa tehdä asialle mitään.

Edes oman ylioppilaskunnan suunta ei ehdi kiinnostaa ihmisiä mikä näkyy edarivaalien äänestysprosentissa. Edari säätää sääntömuutoksia, edustuksellinen demokratia toimii. Suomen hallitus päättää budjetista, edustuksellinen demokratia... niin, just. Edarivaaleissa äänestää yksi neljästä tai viidestä teekkarista, eihän sillä ole väliä.

Eduskuntavaaleissa äänestää jo kovin moni useampi, mutta miksi? Suomessa on kolme suurta puoletta jotka saattavat saada hallitusvastuun mutta eihän niitä erota enää toisistaan. Mitä sillä äänellä silloin on väliä.

Yhtäkkiä siniset kukat ovat työväen parhaat ystävät? Miksi? Miten? Punaiset ruusut eivät kannata opintotuen nostoa, vaikka mahdollisuus opiskella kunkin kykyjen mukaan eikä vanhempien rahapussin tarjoamien mahdollisuuksien mukaan luulisi olevan sosialistisen aatteen kulmakivien mukaista?

Ja milloin apilalla oikeasti on ollut mitään tarjottavaa kaupunkilaiselle? Ehdokkaan löytäminen on vaikeaa ja aikaa vievää puuhaa.
Ottaen huomioon, että pitäisi valmistua viidessä vuodessa, on ihme että teekkarilla riittää intoa vääntää itseään äänestysuurnille. Eipä ihme että nanoteknologian kehittymisen kauhukuvat eivät meitä kiinnosta.
Teknologian kehitys on yhteiskunnallisen kehityksen osa ja ihminen on jo osoittanut olevansa kovin sopeutumiskykyinen. Yksi jääkausi sinne tai tänne, esi-isät selvisivät.

Keskiverto ehdokas ei käytä meseä, eikä sillä ole kuvia galtsussa. Teknophobia on ruma-asia, ja jälki on sen mukaista. DRM, uusi tekijänoikeuslaki, mielenosoituksia tieteelllistä tutkimusta kohtaan, äärimuslimit vastustamassa polio-rokotteita.

Kansanedustajat ovat pudonneet teknologian kehityksestä. Nuorison näkökulma tulevaisuuden Suomesta ei näy eikä kuulu Arkadianmäellä.
Kohta on aika tiputtaa äänestyslappu vaaliuurnaan. Tuleepahan tehtyä, toivo elää että seuraava kulttuuriministeri tietää mitä tekee.

Ehkä jokin kolmesta suuresta löytää jonkin arvon tai aatteen jota se ei pelkästään markkinoi vaan myös seuraa. Toivo elää. Taidanpa palata näiden yhteiskunnallisten aatteiden luota oikeaan työhöni, oppimiseen.