Ilmastonmuutos on globaali ongelma

Ympäristöongelmat vaativat kansallisvaltioilta joustamista

Katariina Airaksinen

Ilmasto on kaikille maailman ihmisille yhteinen ja kaikkien yhtaikaisessa käytössä oleva luonnonvara. Kukaan ei voi sitä omistaa eikä ketään toisaalta voida estää käyttämästä sitä. Siksi ilmastonmuutos eli kasvihuoneilmiön voimistumisesta aiheutuva ilmaston lämpeneminen ja sen seurauksena olevat ilmaston häiriöt ovat maailmanlaajuinen eli globaali ongelma.

Ilmastonmuutos on yhteydessä niin väestönkasvuun kuin talouden globalisaatioon. Muiden ympäristöongelmien tavoin myös ilmastonmuutoksella on demografinen ulottuvuutensa: maapallon väestön lisääntyminen tarkoittaa lähes poikkeuksetta lisääntyvää tuotantoa ja kulutusta, luonnonvarojen kulutuksen kasvua sekä ympäristön kuormituksen lisääntymistä. Kasvavan teollisuustuotannon ja liikenteen myötä kasvihuonekaasujen päästöt lisääntyvät, mikä osaltaan nopeuttaa ilmastonmuutosta. Väestönkasvun myötä syntyy myös tarve saada käyttöön lisää viljelysmaata, mikä kehitysmaissa on monin paikoin johtanut laajoihin metsien hakkuisiin. Väestönkasvun ohella erityisesti kuluttamiseen pohjautuvan länsimaisen elämäntavan suosiminen on huomattavasti lisännyt ympäristön kuormitusta.

Monien mielestä syy ympäristön tuhoutumiseen piilee uusliberalistisessa talouden globalisaatiossa. Talouden globalisoinnin taustalla on markkinakilpailun voimistuminen, mikä on aiheuttanut painetta tuotannon jatkuvaan tehostamiseen ja rationalisointiin. Pääomaa, tavaroita, tietoa ja teknologiaa ympäri maailman liikuttelevat yhtiöt sijoittavat toimintaansa ja tuotantoaan sinne, missä se on taloudellisesti kannattavinta ja missä voittomarginaali on suurin. Monilla sektoreilla kuten vaateteollisuudessa maailmanlaajuinen tuotanto on nykyisin pääasiallisesti etelän ja idän maissa tapahtuvaa halpatuotantoa.

Länsimaisten suuryritysten teollisen tuotannon siirtäminen halpojen tuotantokustannusten maihin on johtanut kontrollin ja vastuullisuuden vähenemiseen. Yritysten ensisijaisena tavoitteena on tuotannon jatkuva tehostaminen ja tuotantokustannusten minimointi, ei ympäristönäkökohtien huomioiminen. Toisaalta kehitysmaat kilpailevat keskenään ulkomaisista investoinneista välittämättä investointien mahdollisista ympäristövaikutuksista. Yrityksiä ja niiden kansainvälistä pääomaa pyritään usein houkuttelemaan maahan keinolla millä hyvänsä. Kehitysmaiden ympäristölainsäädännössä on useimmiten huomattavia porsaanreikiä tai sitten koko lainsäädäntö on täysin alkutekijöissään.

Valtiollinen säännöstely ja kontrollointi on yleensä suhteellisen tehokasta paikallisten ja kansallisten luonnonvarojen hallinnoinnissa silloin kun valtiolliset rakenteet ovat riittävän kehittyneet. Mutta mitä tehdä, kun kyseessä on ilmaston kaltainen, kaikille yhteinen resurssi?

 Globaalien resurssien käytön säännöstely ja kontrollointi on vaikeaa, sillä koko maailmalle yhteistä auktoriteettia, kuten maailmanhallitusta, ei ole olemassa. Suvereeneja kansallisvaltioita ei myöskään voida pakottaa tottelemaan kansainvälisiä lakeja ja regiimejä tai ratifioimaan kansainvälisiä sopimuksia. Viimeksi mainittu on selvästi tullut ilmi Yhdysvaltojen kieltäydyttyä toistuvasti vahvistamasta Kioton ilmastosopimusta.

Yritystä ympäristöongelmien ratkaisemiseksi ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on toki ollut. Globaalin hallinnan käsite viittaa kansainvälisiin pyrkimyksiin etsiä poikki- ja ylikansallisia ratkaisuja ongelmiin, joiden syyt ja seuraukset eivät tottele valtioiden rajoja.

 Ympäristöongelmat ovat malliesimerkki tällaisista rajat ylittävistä ongelmista. Ilmastonmuutoksen hallinnassa aktiivisia toimijoita ovat valtioiden ohella olleet esimerkiksi tiedeyhteisö, riippumattomat ympäristö- ja ihmisoikeusjärjestöt sekä alkuperäiskansat, jotka ovat aktiivisesti osallistuneet hallinnan muodoista käytävään keskusteluun.

Kansainvälisen ympäristöyhteistyön perustana ovat erilaiset vetoomukset ja julkilausumat, joita tuotetaan hallitusten ja muiden toimijoiden välisissä kansainvälisissä neuvotteluissa. Yhteistyö on tuottanut myös lukuisan joukon kansainvälisiä sopimuksia. Jotkut sopimuksista ovat kahden tai useamman valtion välisiä, mutta joukkoon mahtuu myös maailmanlaajuisia sopimuksia. Ilmastonmuutoksen globaalissa hallinnassa yksi tärkeimpiä virstanpylväitä on Kioton ilmastosopimus vuodelta 1997. Sopimuksen vahvistaneet teollisuusmaat ovat sitoutuneet vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään 5,2 prosentilla vuonna 1990 vallinneesta tasosta vuoteen 2012 mennessä.

 Tavoitteen saavuttamisen helpottamiseksi Kioton sopimus sisältää niin sanottuja joustomekanismeja, mikä mahdollistaa esimerkiksi valtioiden välisen päästökaupan.

Kansallisella tasolla sitoutuminen ilmastosopimuksiin näkyy siinä, että kunkin hallituksen tulee keksiä keinot mahduttaa kansalliset päästöt kansainvälisellä tasolla sovittujen kiintiöiden rajoihin. Teolliseen tuotantoon ja yksityiseen kulutukseen voidaan vaikuttaa erityisesti energia- ja hintapolitiikan avulla sekä ympäristöverotusta kehittämällä.

 Esimerkiksi ympäristöystävällistä tuotantoa voidaan suosia tai fossiilisten polttoaineiden veroa korottaa. Suomessa erityisesti Vihreät ovat ajaneet niin sanottua vihreää verouudistusta, jonka on sanottu ohjaavan tuotantoa ja kulutusta ympäristön kannalta kestävämpään suuntaan. Energiapolitiikassa kuuma kiistakysymys on ollut ydinvoiman lisärakentaminen. Ydinvoiman kannattajat sanovat sen olevan ratkaisu ilmastonmuutokseen, vastustajat taas kritisoivat ydinvoiman kannattajien lyhytnäköisyyttä ja vaativat valtiovallan taholta lisäpanostuksia uusiutuvien ja vaihtoehtoisten energiamuotojen kehittämiseen.

Ongelmana kansainvälisessä ympäristöyhteistyössä on se, että vaikka osa valtioista tekisikin yhteistyötä ja noudattaisi kaikkia kansainvälisiä ympäristösopimuksia, osa valtioista voi silti jättäytyä niin sanotuiksi vapaamatkustajiksi. Erityisesti ilmastonmuutosta ajatellen on lähes yhdentekevää, missä päin maailmaa kasvihuonekaasupäästöt syntyvät, sillä ilmasto on kaikille yksi ja yhteinen. Mikäli ilmastonmuutos on vallitsevan tieteellisen paradigman mukaisesti ihmisen aiheuttama ilmiö, ei riitä että vain läntiset teollisuusmaat rajoittavat päästöjään, jos tehtaiden piiput Aasian kasvavissa talouksissa samanaikaisesti puskevat ilmaan savua kiihtyvään tahtiin.