Mielihyvää leivän päälle

Mikä motivoi opiskelijoita tekemään työtä palkatta? 

Annu Nieminen

TEEKKAREISTA SAA OLLA montaa mieltä. Houkuttelevaa stereotypiaa kaljaa ryystävistä apaattisista kotona istujista vastaan on kuitenkin triviaalia todistusaineistoa. Teekkarimaailmassa nimittäin valmistetaan ja esitetään suuria teatteriproduktioita, vaikutetaan päivänpolitiikkaan, harrastetaan ilmailua, lauletaan suuria teoksia Suomen parhaiden ammattiorkestereiden kanssa, tanssitaan kansantansseja, järjestetään kansainvälisiä opiskelijakonferensseja ja otetaan kantaa koko ylioppilaskunnan voimin.

Nämä teot eivät tee itse itseään. Niiden takana on ihmisiä, jotka haluavat tehdä sen kaiken - ilmaiseksi.
 
JOILLAKIN OTANIEMELÄISTEN TEMPAUKSILLA on jopa ulkopuolisen silmää viehättäviä tuloksia. Onko niiden takana uhrautumista ja epäitsekkyyttä, jotka pyörittävät upeaa teekkaritoimintaa ja mahdollistavat mahdottoman - vai vain opiskelijoiden hauskanpitoa ja mielihyvän etsimistä? Yksi asia on selvä: niiden eteen nähdään valtavasti vaivaa ja uhraudutaan.

Itsekkyys on vapaaehtoispuuhissa varsin monimutkainen teema. Yhteisen hyvän eteen annettu suuri työpanos toki viestittää halua tehdä hyvää omaa napaa laajemmalle yleisölle. Kuitenkaan maailmanparantaminen ei ole täysin validi vaikutin, kun keskiössä on kaikkien osapuolten hauskanpito tässä ja nyt. Milloin uhrautuminen kannattaa? Ja mikä motivoi puuhaamaan palkatta pitkäjänteisesti yhteisön eteen? Kysytään aktiiveilta.

PUUNJALOSTUSTEKNIIKAN opiskelija Kristiina Laine, 23, ei epäröi antaa aikaansa Teekkarispeksille. Hän suorastaan hämmentyy miettiessään motiivejaan palkattomaan puurtamiseen. "Kun pääsin mukaan näyttelemään, se oli jotain uskomattoman hienoa. Se ei millään lailla tuntunut työltä, vaan harrastukselta ja hauskanpidolta." Ensimmäisen vuoden jälkeen poisjäämistä ei oikeastaan edes tullut mietittyä. "Huomasin, miten hieno yhdistys Speksi on. Ihastuin koko organisaatioon, sen toimintaan ja sen ihmisiin."

Kristiina aloitti speksin eteen puuhaamisen muutama vuosi sitten mennessään improkurssille. Hänet valittiin näyttelemään, ja seuraava kevät vierähti siivillä speksin lumoissa. Kevään jälkeen hän lähti mukaan Elospeksiin näyttelemään ja maskeeraamaan.

Nyt Kristiina toimii Teekkarispeksin hallituksessa varapuheenjohtajana. Hänen vastuullaan on Otaniemen sisäinen markkinointi ja rekrytointi. Välillä puuha vie kokopäiväisesti aikaa, välillä voi ottaa rennosti. Tämä on tyypillistä vapaaehtoistyölle - tunteja ei lasketa eikä niitä juuri voi ennustaa etukäteen.

KRISTIINA EI TUNTEJA mietikään. Mutta mikä sytytti hänessä kipinän antamaan aikansa Teekkarispeksille vielä oman hauskan näyttelijäkeväänsä jälkeenkin? "Oma kokemukseni oli niin positiivinen. Halusin päästä antamaan niitä elämyksiä myös muille." Kristiina vakuuttaa saavansa ja oppivansa panoksestaan niin paljon, ettei sen antamista kyseenalaista. "En ole koskaan edes ajatellut tätä työnä."

Ilmiömme ja puhtaan harrastamisen välillä kuitenkin on ero: vapaaehtoispuurtamiseen liittyy vastuu yhteisöä kohtaan. Ja se vastuu ei ole mikään pieni, vaan yhteisesti äänettömästi hoettu mantra ja yhteisön olemassaolon oikeutus. Vaikka usein onkin kivaa, töitä ei voi jättää tekemättä silloin kun ei olekaan. 

Väsyttääkö Kristiinaa koskaan tehtävänsä? "Työ on todella kausittaista. Joskus on rankkaa, kuten esimerkiksi syksyllä fuksien tullessa. Ja näyttelijäkeväänä oli harjoituksia kuusi kertaa viikossa. Se oli melkoisen intensiivistä."

VAPAAEHTOISTYÖKÄRPÄNEN harvoin puree vain kerran. Yhdessä paikassa aktivoituvat osaavat harvemmin vain istua ja ihmetellä muuallakaan. Kristiina on antanut sydämensä Speksin lisäksi Puunjalostajakillalle: hän on toiminut apuemäntänä, emäntänä ja ISO-henkilönä ja päätoimittaa nyt kiltalehteä.

Miksi tämä kaikki? Mitä aktiivisuudesta saa? "Kiksejä!", Kristiina ampuu hetkeäkään miettimättä ja lisää: "Myös ystäviä, hyviä sosiaalisia kontakteja." Onko varapuheenjohtaja koskaan kaivannut rahamääräistä palkkaa? "Ei ole tullut edes mieleen."

PALKKOJA ON MONEKSI. Yhdistyksissä vapaaehtoisesti toimimisessa ne liittyvät usein hauskanpidon ohessa pieneen mielihyvään tietyn aseman saavuttamisesta. Kun on pitkään puurtanut kerhon eteen, saattaa päästä istumaan hieman isommalle pallille kuin noviisit. Kaikille ei kuitenkaan neste kohoa hattuun. Teekkari Kalle Kollin, 24, on istunut Automaatio- ja systeemitekniikan killan hallituksessa ja hoitanut yhden kiltamaailman työläimmistä pesteistä: fuksikapteenin tehtävän. Nyt Kalle on ISO-henkilö.

Kallen ura AS-killassa alkoi emännän ja isännän apuna eli paikallisin termein smurffina. Sen jälkeen yhteisön eteen tuli annettua panosta dokumentoijana, kolmen vuoden ajan ISO-henkilönä ja hallituksessa fuksikapteenina. Miksi Kalle haluaa yhä olla ISO?

Motiivi nöyrään ja palkattomaan työntekoon on selvä. "Fuksina tunsin olevani niin tervetullut, että halusin pistää sitä eteenpäin. On yhteisön velvollisuus saada uudet jäsenet tuntemaan olonsa tervetulleeksi. Se lähtee aina siitä, että yksilö tekee parhaansa," Kalle selittää näkemystään.

Mitä kilta-aktiiviudesta saa? "Kavereita olen saanut ihan hirveästi." Kalle ei niele provosoivia kysymyksiä ilmaiseksi työskentelemisestä. " Ei tämä nyt materiaalisestikaan täysin palkatonta työtä ole - joskus saa ilmaisia sitsejä."

AKTIIVIKSI RYHTYMINEN on harvoin kutsumusta tai aina edes tietoinen valinta. Usein kaikki alkaa sattumasta. Kalle päätyi kiltatoimintaan kaverin ehdotuksesta, ja pikku hiljaa hyvien kokemusten karttuessa toimintaan jäi kiinni. "Sain virtaa siitä, että se oli niin hauskaa. Alkuun motiivi oli vain akuutti hauska. Myöhemmin tuli tunne, että haluan antaa panoksen sille hienolle asialle, jollaiseksi kilta on sydämessäni muodostunut."

Kun hauskanpidon seuraksi tulee vastuutehtävissä myös työläitä tehtäviä, motiivit pitää kerrata itselleen uudestaan. Voisihan aikansa käyttää palkallisessakin työssä. Kallea veivät eteenpäin kiehtovat haasteet. "Fuksikapteenin tehtävien työläys jopa kiinnosti minua, ei pelottanut."

Kyseenalaistaako Kalle koskaan killan eteen kaikkensa antamista? "Parina rankkana aamuna on miettinyt, onko tässä mitään järkeä. Mutta kun on silmänsä auki saanut, on taas muistanut miksi." Mitä yhdistyksessä aktiivina toimimisesta sitten oppii? Kallella on vahva näkemys omasta oppiannistaan: vaatimattomuutta. Hyvä on - sitä oppiantia ei sovi tämän ISO-henkilön kohdalla kiistää. 

TIETOLIIKENNETEKNIIKAN opiskelija Markku Rämöä, 24, ei kilta vienyt mukanaan - vaan kuoro. Viisi vuotta aherrustaan sekakuoro Dominantelle antaneelle kuoroaktiiville palkkio työstä on lavalla laulaminen.

Markun ura Dominanten parissa on seurannut lumipalloefektiä. Hän lähti ensin kantamaan korttaan kekoon kuoron tilpehöörivastaavana, sitten mystisenä tonttuna, sitten musiikkilautakunnassa basso-stemman viskaalina, ja päätyi hoitamaan puheenjohtajan virkaa vuoden 2005. Puheenjohtajuuden jälkeen Markku toimi jälleen bassoviskaalina ja tämän vuoden syyskuusta lähtien kuoron varalaulunjohtajana, jonka tehtävänä on tuurata johtaja Seppo Murtoa tämän ollessa poissa paikalta.

Mikä on Markun motiivi aikansa antamiseen? "Kaikki lähti alkuvuosistani kuorossa. Kun tulin Dominanteen, en ymmärtänyt, miten tällainen iso upeaa jälkeä tuottava koneisto pyörii. Oli todella inspiroivaa, miten palkaton vapaaehtoisjoukko saa homman toimimaan tällaisella kunnianhimolla ja korkeilla tavoitteilla."

INTOHIMON JA UHRAUTUMISEN kohteeksi valikoituu usein sattuman kautta juuri tietty yhteisö. Miksi se on Markulle juuri kuoro? "Musiikki on vain minulle niin tärkeää." Markun arvostus kuoroaan kohtaan on valtavaa, eikä sen eteen työskentelemistä ole tullut kyseenalaistettua. "Täytyy tiedostaa, ettei tällainen organisaatio vain voisi toimia ilman vapaaehtoistyötä. Itse järkeilen asian niin, että tämän ansiosta saan laulaa Dominantessa."

Markkua ei häiritse palkattomuus. Hänestä se on oleellinen osa sitä, mistä on kyse. "Ei tällainen voisi toimia rahallisin palkkioin. Palkat eivät parantaisi organisaation toimintaa millään tavalla," Markku uskoo.

Varalaulunjohtaja vaikuttaa varsin tyytyväiseltä osaansa. Eikö koskaan harmita ja tee mieli kyseenalaistaa? "No silloin kyllä harmittaa, jos saa negatiivista palautetta sellaisilta, jotka eivät itse anna paljoa Dominantelle. Mutta niitäkin kommentteja pitää oppia kestämään."

KUN ANTAA PALJON, haluaa yleensä jotain. Edes teekkarien yhteisöllisissä tempauksissa ei voida puhua äidinrakkauden kaltaisesta pyyteettömyydestä. Kun on antanut kaikkensa, usean vuoden ajan, antaumuksella, rakkaudella yhteisöä kohtaan - mitä jää käteen? Puhutaan katkeroitumisesta.

Kalle on nähnyt paljon varottavia esimerkkejä. Hän on kuullut purnaamista siitä, miten jokin luottamustehtävä vei koko elämän ja nyt hatuttaa. "Aina yhteisöissä on kourallinen ihmisiä, jotka ovat olleet aiemmin aktiivisesti mukana toiminnassa ja ovat nyt hieman katkeria."

Markkua mietityttää katkeroituminen. Hänen mielestään katkeroituminen ei tule siitä, että ei saa palkkaa, vaan siitä, että kokee aliarvioimista. "Aina silloin tällöin joltakin puuttuu hieman pelisilmää tekijöitä arvostellessa. Pitää vaan varautua siihen, että joskus joku sanoo pahasti."

Kristiinakin tiedostaa ongelman, mutta ei koe sitä uhkana itselleen. "En ainakaan pelkää katkeroitumista nyt." Hänen suojansa onkin tehokas. "Saan tästä tässä ja nyt niin paljon." Kenties vapaaehtoisraatamisessa avain onneen onkin muistaa pitää niin paljon kivaa, ettei jälkikäteen vaan voi kaduttaa.

KALLEN, KRISTIINAN JA MARKUN kaltaisia löytyy opiskelijoiden joukosta kasapäin. Mikä yhdistää vapaaehtoisesti puurtajia? Kolmea esimerkkiahertajan kohdalla yksi asia on ainakin selkeä: kaikki tekevät yhteisönsä eteen niin paljon, sillä ovat saaneet siltä niin paljon. Heitä yhdistää myös valtava arvostus edustamaansa yhteisöä kohtaan. Yhteisö on jotain niin hienoa, että jo sen olemassaolo on oma palkkansa.

Vaihtaisivatko tekijät nykyistä palkatonta työtään normaaliin palkkaduuniin? Markku on miettinyt asian itselleen selväksi. "Jos pitää valita kiva homma tässä ilman palkkaa tai vähemmän kiva palkallinen työ, valinta on selvä."

TEEKKARIMAAILMAN UROTEKOJA tekevät siis ahkerat puurtajat, joilla on hauskaa. Miten kätevää ja taloudellista! Houkutusta aasinsiltamaiseen sanomaan ei voi vastustaa. Toissaviikon maanantaina opiskelijat kokoontuivat Helsingin kaduille vaatimaan korotusta opintotukeen. Hyvät päättäjät, ei hätää - teekkaritoiminta tarjoaa vaihtoehdon maalliselle hyvinvoinnille. Ei sitä voita ole pakko saada leivän päälle: meille näyttää riittävän mielihyvä ja pyhä teekkarihenki.