Lauri Pakkanen
Kirjoittaja on ollut edustajiston jäsen jo liian monena vuonna, mutta uskoo silti muutoksen voimaan.
Muistan viime kesältä istuskelleeni erään oikean laidan
opiskelijapoliitikon kanssa mietiskellen
edustajistovaalistrategioita. "Mikä vittu teitä teekkareita
oikein vaivaa?!" oli kysymyksenä useastikin, kun kävimme läpi
espoolaisen ylioppilaskunnan toimintaympäristöä ja vaikuttimia. Kärkevä
kysymys ajoi takaa sitä tosiasiaa, ettei teekkareita tunnu kiinnostavan
yhteiskuntapolitiikka, varsinkaan puolueiden kautta.
Tätähän tämän lehden palstoilla on aikaisemminkin pohdittu. Valitettavasti oma viides säätymme ei
enää taida aina ymmärtää paasikiveläistä tosiasiaa, jossa kaikki alkaa
tosiasioiden tunnustamisesta. Vai kuinka moni meistä voi väittää, ettei
millään yhteiskunnallisella asialla ole merkitystä hänen
tulevaisuutensa kannalta? Yhteiskunnassa, joka on rakentunut
voimakkaasti progressoivan verotusjärjestelmän ja hyvin itsenäisen
kuntatalouden varaan.
Ihmisten pitäisi ikävuosina 21-23 olla poliittisesti
aktiivisimmillaan. Suurin osa TKK:n opiskelijoista on tämän ikäisiä. Ja
missä teekkarit ovat aktiivisia? Viinan juonnissa? Tietokoneiden
virittelyssä? Virtuaalisten virikkeiden kautta suoritettavassa
onanoinnissa? Ainakin itse pärjään hyvin näistä lajeista kahdessa.
Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että teekkarit itse haluavat
rajata omia osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksiaan.
Milloin meidän ei pidä huuhailla HYY:n tapaan, milloin ei sekaantua
Espoon asioihin, useimmiten ei ainakaan sitä ja eikä tätä. Toisteltu
mantra on, että TKY voi ottaa kantaa vain "teekkareita suoraan
koskettaviin asioihin". Tietenkin älykkäimmät lukijat nyt pohtivat,
että mikä on sellainen universaali kaikkia teekkareita koskeva asia,
johon kantaa sitten uskallettaisiin ottaa. Tai varsinkin, että kuka sen
määrittää? Edustajisto? Eikös sen into ole yleensä rajoittunut siihen,
että Dipoli-bileiden 1203 euron tappioon on pitänyt löytää syyllinen.
Kyse on siis ylioppilaskunnasta, jonka tasearvo on Helsingin Sanomain mukaan 82,5 miljoonaa euroa.
TKY:n talouden- ja omaisuudenhoitopolitiikassa luki aikanaan (en
ylläty, jos edelleenkin), ettei TKY edes ajattele ryhtyvänsä
liiketoimintariskin omaavaan toimintaan. Teekkareilta on nyt siis
kielletty erilaisten sisältökokonaisuuksien ohella jo niiden
ajattelukin. Ja samaan hengenvetoon joku ihmettelee, miksei teekkareita
kiinnosta. Nykyään tuntuu kyllä siltä, että myös poliittiset liikkeet
ovat menettäneet toivonsa teekkareiden suhteen. Ehkä lähestymistavan
muuttamisesta voisi olla hyötyä. Vain vaalien alla tarjottavat
flaijerit eivät riittäne innostamaan yhteiskunnan ongelmien syvempään
pohdiskeluun. Ellei nyt roskaamisongelman.
Nuorisobarometrin mukaan vajaa 70 % alle 29-vuotiaista uskoo,
että nuoret voivat vaikuttaa oman kuntansa tai kaupunkinsa asioihin.
Koska kyselyn otoksessa oli nuoria tasaisesti ympäri Suomea, lienee
tulos pätevä myös teekkarien kohdalla. Eli myös teekkarit uskovat, että
voisivat vaikuttaa, mutta eivät halua tehdä asian eteen mitään? Miten
siis voisi monipuolistaa teekkareiden ajatusmaailmaa, pakkokeinoin?
Olin jo lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmaa tehtäessä viime
kesänä sitä mieltä, että yksialayliopistoihin pitäisi saada
pakolliseksi yhteiskunnallisia opintoja. Sitä mieltä olen edelleenkin.
Mutta ei tästä jämähtäneisyydestä voi vain teekkareita syyttää.
Opiskelija- ja nuorisoliikkeet ovat usein monia kertoja parjaamaansa
akateemista maailmaa konservatiisempia. Nuorten pelko vallan mukanaan
tuomasta vastuusta on huimaa. Esimerkiksi äänestysikärajan laskemisessa
tuntuvat nuoret olevan suurin ryhmittymä, joka sitä vastustaa. "Ei
nuori voi tietää, ketä pitää äänestää". Status quon säilyttäminen on
toki turvallista. Ei tarvitse miettiä. SYL:n liittokokouksessa kaatui
ehdotus kuntien valtuustokausien rajaamisesta kahteen, jotta niiden
ikävinoumaa saataisiin purettua. Olisihan se hurjaa. Tehdä muutosta.
Onneksi vanhenemme.
